Täysimetys ja huonosti (päiväunet) nukkuva vauva
Piti nyt oikein alkaa kysellä mielipiteitä ja kokemuksia täältä vauvan nukkumiseen. Vauva on nyt 3kk ja ollut täysimetyksellä koko ajan. Vastiketta ei ole saanut ollenkaan vaan olen lypsänyt maitoa pakkaseen ja on saanut sitä kun olen poissa. Vauva nukkuu öisin aika hyvin mutta päivisin nukkuu yhden unirytmin verran eli 45 min ja sitten herää. Joskus harvoin saa vaunuissa nukutettua toisen pätkän jos jaksaa ja voi lykkiä vaunuja. On selvästi väsynyt noin lyhyiden unien jälkeen eikä jaksa sitten olla hereillä kun sen 45 min, max reilu tunti. Joskus kun on esim. autossa nukkunut pidemmät päikkärit on paljon paremman tuulinen ja jaksaa paremmin.
Yöunille nukahtaa 22-23 aikaan ja on nyt ottanut tavaksi että ensimmäisen 45min jälkeen syö, sitten 4-5 aikaan ja aamulla 8-9 aikaan. Nyt vauva on ollut kahtena viikonloppuna peräkkäin hoidossa ja siitä huomasin että kun saa illalla pullosta, nukkuukin jo koko yön. Kummallakin kerralla syönyt illalla enemmän kuin ajattelin (jonkinlainen haju minulla kuitenkin on mitä rinnoista tulee eli kuinka paljon ja kuinka usein yleensä iltaisin syö) ja sitten nukkunut 9 ja toisella kerralla 10 tuntia putkeen. Ja tämä siis silloin kun on saanut lypsämääni maitoa pullosta.
Siitäpä jäinkin miettimään että onko täysimetys sittenkään ainoa vaihtoehto. Kasvaa kyllä hyvin mutta entä jos on kuitenkin vähän nälkäinen ja siksi ei nuku kunnolla päiväunia? Ei sekään hyvä ole jos vauva on koko ajan väsynyt. Tiedän että imetysfanaatikot vastaa että vauvan kuuluu nukkua lyhyitä pätkiä ja syödä usein ja imetys on ainoa oikea ratkaisu mutta haluaisin ihan kaikenlaisia mielipiteitä ja kokemuksia. Periaatteessa minulta tulee riittävästi maitoa ja esikoinen oli 6kk täysimetyksellä ilman ongelmia. Lähinnä nyt rassaa nuo lyhyet päiväunet kun jotain hommiakin pitäisi tehdä ja esikoisenkin kanssa olisi kiva viettää aikaa sekä tietenkin hyvin levänneen ja hyvätuulisen vauvan kanssa ;-) Ja kieltämättä unelmoin niistä 9 tunnin yöunista..
Kommentit (6)
En ilmeisesti vastannut " kysymyksiisi" vaan kirjoitin oman " tapauksen" :) Toivottavasti siitä on jotain " apua" ...
Luettuani uudellee viestisi, tuli mieleeni yksi ehdotus: annatko miten useasti rintaa illalla? Jos saisit vauvan syömään useammin illan aikana rintaa niin nukkuisiko hän sitten paremmin?
Eipä muuta kuin hyvää kesää!
-niksu-
Meillä vauva nukkui 6-kuiseksi asti ainoastaan puolen tunnin päiväunia, ja kun etsin " kohtalotovereita" , niitä löytyikin pilvin pimein! Meillä lyhyet unet eivät kyllä nälästä johtuneet, vauva söi kolmen tunnin välein eikä ollut hereillä ollessaankaan nälkäisen oloinen.
Jotkut vauvat vaan (valitettavasti) nukkuvat näitä lyhyitä päikkäreitä, näin sanoi minulle lääkärikin. Meidän tyttö on nyt 6,5kk ja kuukauden verran on nukkunut pidempiä päiväunia, siltikin saa usein vielä puolen tunnin jälkeen käydä uudelleen heijaamassa vaunuja.
Tiedän hyvin, miten rasittavaa on, kun on aina vaan puoli tuntia aikaa kerralla muuhun kuin vauvanhoitoon. Toivottavasti teilläkin pian pitenisivät unet!
Meidän neiti 4kk ei nuku kuin 1,5 tunnin unet päivällä, ja nekin vaunuissa kun ollaan kävelemässä, tehdään kymmenen kilsan lenkki joka päivä.
Muuten on tosi hyväntuulinen, kunha saa puhtaan vaipan ja tissii aina sillontällön. Yöt menee>: 20-20.30 viim. haluaa nukkumaan, nukutan tissille. Syö n. tunnin. Herää n. 6.00 syömää, nukkuu yhteentoista. Viime ja edellisyön nukkui heräämättä välillä syömään.
Meillä oli kans päikkäriongelmia pojan kanssa noihin aikoihin. Mulla maitoa riitti pumpattavaksi asti ja vieläkin suihkuaa vaikka poika on jo melkein 7kk. Meillä nukuttiin yöt hyvin, välillä vaan syötiin (parin kolmen tunnin välein). Huono päivällä nukkuminen ei siis välttämättä johdu ettei rintamaito riittäisi. Meillä pahimmillaan ei selviä päikkäreitä nukuttu vaan poika välillä torkkui. saatat vielä yllättyä, että päiväunet löytyvätkin itsestään, meille ainakin kävi niin (jossain 4kk ikäisenä). meilläkään ei kuitenkaan nukuta mitään 3h päikkäreitä kuten joidenkin lapset. Yleensä 3 aikaisemmin jopa 4 päikkärit, mutta lyhimmät ovat saattaneet olla vain 15min mittaiset ja pisimmät hyvällä tuurilla 2h. Meillä nykyisin ei vaunuilukaan välttämättä auta pitkiin uniin vaan joskus jäänyt vain puoleen tuntiin. meillä on nykyään ollut ongelmana ettei poika nuku autossa vaikka se ajoittuisi päikkäri aikaan. En tiedä johtuuko keleistä kun poika nukkuu autossa huonoiten.
Kerronpa mäkin meidän esikoisesta, jota imetin reilun vuoden ikäiseksi. Hän myös nukkui yöt ok, söi 2-3 kertaa. 8 kk ikäisenä vierotin yötissistä. 3 kk ikäisenä tyttö lopetti pitkät päikkärit. Sen jälkeen nukkui aluksi neljät 30 min päikkärit. 1v synttäreiden tienoilla nukkui enää yhdet puolen tunnin tirsat, ennen kahta vuotta rupesi jättämään päiväunia kokonaan pois. Mä uskon, että toiset lapset vain ovat todella vähäunisia. Mä olin loppujen lopuksi tyytyväinen, että tyttö nukkui yöt suhteellisen hyvin. Samaan aikaan ystäväni poika, joka ei ollut koskaan tissiä maistanutkaan, heräsi joka aamu viimeistään klo 5.
Esikoiseni on vajaa 2,5v ja kuopus 9kk. Molemmat olleet täysimetyksellä 6kk (kuopus omasta tahdosta 8kk) ja syönnit ovat menneet erilaila. Esikoinen söi, " touhusi" ja nukkui. Saattoi nukkua 2-3h, mutta tämä toinen vintiö... Hänen kohdallaan aloin jo hyvin pienenä tekemään toisin eli meillä nukutetaan suosiolla rinnalle ja päiväunet venytettiin alussa 2-3 tuntisiksi välitissittelyn turvin. Eli lähdin esikoisen kanssa ulos n 9.30-10 aikaan kun kuopus nukahti. Välissä syötin ja laitoin uudelleen unille. Pikkuhiljaa aloin kokeilemaan hysyyttelyä eli en ensin tarjonnut rintaa vaan työntelin vaunuilla uudelleen unille. Näin saimme unia pidemmiksi.
Yösyönnit alkoi hankaliksi 4kk ikäisenä. 4-6kk meillä herättiin noin 1,5-2h välein. 6kk ikäisenä 3-4h välein ja edelleen heräillää x kertaa yössä. Laskemiset ja kellon seurailun lopetin aikaa sitten, koksa se vaan lisäsi stressiä ja henkistä väsymistä :) . Nyt kun herra on ymmärtänyt ruokailun idean niin pitäisi kokeilla yösyönnin lopettamista...jos jaksan, onglemana on se että en aamuyöstä ole tolkuissani vaan nostan pojan rinnalle ja aamulla tajuan että taas tissiteltiin " koko" aamuyö :) Pitää varmaan isän kesälomalla kokeilla päästä eroon tästä yötissittelystä.
Teillähän nukutaan hienosti yöt verrattaen meihin :) Rinnalle nukuttamisen otin sen vuoksi käyttöön koska se on ollut ainoa tapa saada kuopus syömään kunnolla. Herättyää hän on niin innokas seuraamaan ympäristöään (ja veljeään) että syömisestä ei tule mitään. Tämän kuopuksen kohdalla en ole seuraillut kelloa vaan olen antanut rintaa kun siltä tuntuu. Välillä nauroinkin että pitäis varmaan munakellon kanssa kulkea että pysyis joku rytmi tässä touhussa :)
Jos olet onnistunut esikoisesi imetyksessä noin hyvin niin älä stressaa tästä toisesta. Parempi vaihtoehto on syöttää useasti päivällä kuin useasti yöllä. Meillä painopiste pääsi kääntymään yöhön ja siitä oli vaikea päästä eroon. Lapsi kun tarvitsee sen tietyn maitomäärän päivässä, jos päivällä ei " kerkeä" syömään niin sitten syödään yöllä. Nyt meillä ollaan ennemminkin " tapatissittelijöitä" josta irrottaudutaan 1v synttäreihin mennessä....toivottavasti...
Voimia ja parempia yöunia odotellessa
niksu ja pojat