Erikoisuuksien etsijät

Raimoja ja Liisoja (näitä nimiä mitenkään paheksumatta)



Jokainen saa antaa lapselleen sen nimen minkä parhaaksi katsoo hänelle sopivan.



Taidat olla todella vanhanaikainen ja yksinkertainen, kun tällaisia ihmettelet. Nykypäivänä ei ole mitenkään outoa antaa lapselleen hieman erikoisempi nimi.



Itse olisin erittäin tyytyväinen jos vanhempani olisivat uskaltaneet silloin 70-luvulla antaa minulle erikoisemman nimen, mutta päätyivät perus Tiinaan.



Ärsytää suunnattomasti kaltaisesi ihmettelijät, se ei ole sinulta pois jos jollain on erikoinen nimi!

minusta on silti kivaa kun on erikoisia nimia mutta kysyjan mainitsemat esimerkit ovat kuin haluaisi olla kauhea ja kostaa jotain omalle lapselleen antamalla nimen joka on taakka!



En tieda vastausta Suomen tilanteeseen, mutta asun Brittein saarilla ja taalla erikoiset vaannokset ovat selva merkki siita etta vanhempien koulutustaso on alhainen ja kuuluvat alaluokkaan. Esim jos lapseni nimi olisi vaikka Tiffany niin ihmiset arvaisivat minun olevan alauokasta. Jos on taas lapsen nimena vaikka Merlin ja Octavia (kuten Howard housen perheella) niin vaikka nama ovat erikoisia nimia niista heti tietaa etta perhe on ylaluokkaa.



Ehka Suomen suuri keskiluokka on hajaantumassa?! Ehka ulkomaiden ihannointi ja se suomalaisten kuuluisa huono itsetunto vaikuttaa siihen etta ulkomaalaistyyppisia nimia pidetaan jotenkin parempina ja hienompina. Tama on kiinnostava aihe ja odotan lisaa kommentteja sen sijaan etta heti suututtaisiin kysyjalle.

etta varsinkin tyttojen (nykyaan miksei myos pojat) vanhemmiten avioiduttuaan vaihtavat nimensa; joten eivat he ikuisuutta Virtasiksi jaa...

Ja kun suomen vaestoonkin vuosien saatossa muuttaa enemman ja enemman ulkomaalaisvaestoa, ehka tulevaisuuden Patricia Huttunen on rouva Van Halen...

Mulle tuli tätä lukiessa ensimmäisenä mieleen, että koulussa mun opettajani oli Ginette Paananen. Hellä hymy kasvoilla tätä kirjoitan, hän oli niin suloinen opettaja! Mutta asiaan: Kyseessä oli siis aitoranskalainen Madame, joka oli löytänyt elämänsä miehen, herra Paanasen, ja tätä seurannut miehen kotimaahan. Minusta oli maailman luontevinta, että tottakai meidän opettaja oli nimeltään Madame Paananen, vaikka hän ei puhu sanaakaan suomea. (Tai niinhän me lapset luultiin...!) ;o)



Ehkä siksi, että olen ihan lapsesta saakka kuullut tällaisia nimiyhdistelmiä, ne eivät särähdä niin pahasti korvaani, kuin ehkä jollain muulla? Muistan kyllä hätkähtäneeni kun Carmen Mäkinen tuli otsikoihin, myönnän. Mutta nykyään taas kun asun ulkomailla ja olen töissä monikansallisessa talossa, jossa näkee vaikka mitä nimiyhdistelmiä, mulle melkein mikä vaan yhdistelmä on " ok" .



Sen sijaan en erityisemmin pidä näistä Mico, Jannica tyyppisistä nimistä, mutta en pidä niistä myöskään k:lla kirjoitettuna!



Omille lapsilleni haluaisin antaa nimet, jotka ovat mahdollisimman helpot Euroopan maissa, koska jos äitinsä on ulkomaille päätynyt, ei nykypäivän lapsi todellakaan aikuistuttuaan välttämättä elämäänsä Suomessa vain asu! Oma nimeni on kansainvälisesti tuttu nimi suomalaisella kirjoitusasulla. Vanhemmilleni oli tärkeää, että meillä on veljeni kanssa suomalaiset nimet, mutta jotka eivät ole ulkomaillakaan kovin vaikeat. Miten avarakatseista aikana jolloin Suomessa ei Eu:sta tiedettykään...!



Jos joskus menen naimisiin niin melko varmasti ottaisin miehen nimen ja hänhän saattaa ulkomaalainen. Sitten minustakin tulee yhden sortin ginettepaananen... ;o)

Molemmilla tytöilläni on harvinaiset nimet mutta ne lausutaan kyllä niinkuin kirjoitetaankin.



En antaisi omalle lapselleni nimeä, jonka jotuu selittämään esittäytyessä (tyyliin Marika ceellä) ja sellaiset nimet hieman itseänikin mietityttävät.



Olen kuitenkin huomannut, että harvinaisesta etunimestä on hyötyä. Se muistetaan useammin ja vaikka menisikin naimisiin ja sukunimi vaihtuisi niin helpommin sinut löytää myöhemminkin esimerkiksi facebookin tyyppisistä yhteisöistä pelkän etunimen perusteella kuin katjat ja annat...



Voisin samalla tavalla kuin keskustelun aloittaja ihmetellä kuinka joku voi antaa omalle lapselleen top ten-nimen, joita sitten varmasti sattuu samalle luokalle kaksi ellei kolmekin mutta ymmärrän, että kaikki eivät ajattele niin kuin minä (ja jos se oma lempi nimi sattuu vain olemaan siellä kärjessä :) )



Kommentoikaa lisää...

Nimimakuja on niin paljon... Itse en myöskään välitä Mico, Nico, Jessica -tyyppisistä nimistä. Pidän vanhoista ja perussuomalaisista nimistä, mutta silti ikäluokassaan harvinaisista. Voi sitä olla juuristaan ylpeä ja kansainvälinen, vaikka nimi ei olisikaan kansainvälinen. Kansainvälinen nimi ei ole meillä ollut kriteerinä, ollaan niin umpimaalaisia tolloja:) Nimien parissa kun surffaa, oppii hyväksymään itselle vieraita nimiä.

että olen vakavissani harkinnut pojalle nimeä



Valtari,



joka on muinaissuomalainen nimi, mutta sen verran vieras, että kauhistuttaa varmaan monia:)

W-kirjaimesta (Wiljami, Wilhelmiina), mutta onkin huonommin kuolutettu kuin minä:D

En nyt suoraan osaa vastata kysymykseesi, koska en tunne ketään supisuomalaista Felicityä tms. Mutta meidän tuttavapiirissämme on kyllä tätä Alexandra Virtanen -kategoriaa siitä syystä, että lapset ovat kaksikielisiä, vaikkeivät sitä aina ulkopuoliset tiedäkään. Minulla on myös niitä tuttuja, joiden lapsen isovanhemmista yksi on äidinkieleltään jokin muu kuin suomenkielinen ja tätä perintöä on haluttu kunnioittaa. Tai sitten perhe on asunut itse ulkomailla.



Mielestä " suomalaisen" nimen määrittely on ylipäänsä hankalaa, kun suurin osa suomalaisista nimistähän on alun perin kansainvälisiä, yleensä raamatullisia nimiä. Ei tarvitse mennä kovin monta sukupolvea taaksepäin, kun kirkonkirjoissa olevat viralliset nimet olivat tyyliä Elisabet ja Lars, ja heitä vain kutsuttiin Liisaksi ja Lauriksi.



Tuo on totta, mitä joku sanoi ruotsalaisista nimistä, eli jos sikäläisiä nimitilastoja lukee, niin siellä on jonkin verran englannin-/ ranskan-/ muunkielisiä nimiä (tyyliin Elliot, Noah, Jennifer, Inez, Isabelle). Ja silloin kun itse asuin Ranskassa, tunsin muun muassa henkilöt nimeltä Stive (äännettiin " stiiv" , siis niin kuin Steve) ja Kathleen (" katlin" ), eli kyllä sielläkin osataan.



Ja abaco, taidan tiedää, mitä koulua olet käynyt... :)

joskus 25 vuoden kuluttua nama nykyaan naurattavat nimet kuten Angelica ja Jerry ymv aivan englantilaiset nimet taysin suomalaisilla lapsilla tuntuvat taysin tavallisilta. Onhan meillakin nimi Isabel (siis Englannissa) aivan normaali nimi eika kukan enaa ajattele etta se onkin espanjalainen muoto Elizabethista.

Usea teistä puhuu tulevaisuuden visioista, mutta onhan nykyäänkin olemassa monikielisiä ja -kulttuurisiä perheitä, joiden lasten nimet voivat kasteilmoituksessa vaikuttaa " nimihirviöiltä" (myönnettäkööt että joskus vanhemmat ovat Sari ja Kari).



Esimerkiksi meidän perheen lasten nimissä näkyy heidän kaksikielisyytensä (suomi/ruotsi). Sukunimi on suomenkielinen, mutta etunimet kirjoitetaan " ruotsiksi" eli pitkä vokaali yhdellä kirjaimella. Yhdistelmä ei ole tökerö, mutta umpisuomenkielisen mielestä ehkä oudon näköinen. Halusimme kuitenkin lasten kaksikielisyyden näkyvän heidän nimissään.



Myös ystäväni lapsilla on Suomessa uniikit nimet ja suomalainen sukunimi. Etunimet ovat kurdinkielisiä isän kotimaan mukaisesti. Sukunimi taas sitoo lapset nykyiseen kotimaahansa.

Kuten muutamat jo mainitsivatkin, niin etu- ja sukunimistä ei välttämättä näe perheen kieli- ja kulttuuritaustoja.



Esimerkiksi tietyt suomalaiset nimet ovat yleisiä nimiä myös muissakin kieleisä. Jos perheen isä on suomalainen Matti Virtanen ja äiti Maria Virtanen, niin äidin äidinkieli voi olla vaikka saksa. Ei siis ihme, jos lapsi saa eksoottisen nimen.



Toisekseen: Tunnen yhden ulkomaalaisen naisen, jonka isä on Suomi-fani. Hän antoi tyttärelleen perussuomalaisen nimen, jossa on kaksoisvokaalia ja -konsonanttia. Tätä muotoa ei näe missään muualla kuin Suomessa. No jos tämä nainen menee suomalaisen kanssa naimisiin, niin voihan hänkin haluta antaa lapselleen omankielisen nimen. Yhdessä toisessa vietnamilaisessa perheessä kaikille Suomessa syntyneille lapsille annettiin suomenkielinen nimi, jotta lapset sopeutuisivat paremmin Suomeen.



Eli koskaan ei voi tietää, mitä nimen takana on. Varmasti jotkut täysin suomenkielisetkin perheet antavat lapsilleen aika erikoisia nimiä. Mutta se on heidän asiansa. Itse kyllä mietin aika tarkkaan, mikä meidän kaksikieliseen perheeseen sopii, mutta kaikilla ei ole samat periaatteet.

toisessa ketjussa.



Suomihan on kaksikielinen maa. Enin osa nimistä on maailman tuliasia, ei suomalaisten keksimiä. Marica tai Mathilda Virtanen ei häiritse minua. Vähän sama kysymys kuin kirjoitetaanko pia vai piia, mia vai miia, ida vai iida, ada vai aada?



Sata vuotta sitten nimet olivat kansainvälisemmät suomessa kuin nykyinen top ten lista, ainakin kirjoitusasultaan.



Englantilainen yläluokka antaa hyvin erikoisia nimiä nykyään, trendi jota filmitähdet seuraavat. Amandat ja Elisabethit, Williamit ja Henryt ovat passe.

Itse kerään erikoisia nimiä ja varsin tiukan kriteerin rajoissa vielä.

Nimeä ei saa kantaa yli tuhatta henkilöä jne.

Kokoelmassani on siltikin 13500 nimeä ja noita kantaa jo 364100 ihmistä, eli niitä kantaa jo joka 16 suomalainen ihminen. Siitä porukasta löytyy Aamu-Aurinko, Ahkera, Avulias, Ensilumi, Kalevanveikko, Hedelmä, Homo, Lemmenlahja kuin Löylypoikakin. Tässä vain muutamia mainitakseni.



Alkuperäisen kirjoittajan tarkoittamia ulkolaispohjaisia on vieläkin enemmän, koska mukana on ulkomailta aidosti tänne tulleet kyseisten nimien kantajat.

Sekä ädin että isäni suku ovat olleet suomalaisia ainakin isoisonisään saakka siitä eteenpäin ei ole tietoa. Aina olen sukunimeni saanut tavata tai kertoa sen että käännä englanniksi " kivi" . Minua se ei ole koskaan haitannut, en vaihtanut nimeäni " virtaseksi vaikka sen avioliiton myötä olisin voinut tehdäkin. Etunimeni on myös hieman erikoinen, en nyt muista paljonko meitä Suomessa on. Vanhat koulukaverini ovat kuitenkin minut löytäneet numerotiedustelusta kysymällä, vaikka Suomea olen ristiin rastiin seilannutkin. Tätä yhdistelmää kun ei ole kuin yksi suomessa, sukunimeämme kantaa vain alle sata suomalaista.



Joskus työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa oli puheena nimet. Työkaverini kovasti tuohtui kun kuuli nimipohdintojani tulevalle lapselleni; " Minä en ainakaan anna mitään kummallista nimeä lapselleni, siitä saa muut lapset hyvän kiusaamiskohteen" . Yksi kanta sekin. Minusta yllämainittu asenne kertoo enemmän lausujansa itsetunnosta.



Itseäni ärsytti ja ärsyttää edelleen, kun kuulen Tiinasta/Marista/Janista (yms. 70-luvun suosikkinimistä) puhuttavan ystäväpiirissäni kun en tiedä puhuivatko he kenestä niistä viidestä Tiinasta/ Marista/Janista joita tunnen. Opettajat puhuivat heistä aina etu-ja sukunimellä jne.. Luulisi että vanhemilla olisi sen verran luovuutta etteivät sortuisi aina niihin samoihin Top 10 nimiin.



Mutta kukin taaplaa tyylillään ja ihmisiä nyppii erilaiset asiat. Kuka ärsyyntyy nimien tavaamisesta, toinen samannimisyydestä. Kaikille ei voi olla mieliksi, vaikka miten yrittäisi.



Lila75

nämä vanhemmat ovat vain yksinkertaisesti valinneet lapselleen sen omasta mielestään kauneimman nimen. Makuja on niin erilaisia. Olen huomannut, että monesti harvinaisten nimien antajilla on itsellään ollut tavallinen nimi. Sen sijaan tuttavapiirissäni muutamat erikoisen nimen omaavat ovat antaneet lapselleen tavallisen nimen. Voisi siis päätellä, että vanhempi antaa lapselleen sellaisen nimen, jonka olisi itse halunnut.



Joka tapauksessa on mahdotonta tietää, minkä nimen lapsi itselleen haluaisi ja vaikea tietää, mitkä nimet nousevat ja laskevat tai mitkä saavat uusia merkityksiä tyyliin " onks viljoo näkynyt" , " missä on se väinö" , " yrjö" jne.

Ihan sen takia, että se oli meistä vanhemmista kaunein ja hänelle sopivin. Sinänsä meille ei ollut väliä onko nimi erikoinen vai ei, tai ei haluttu mitenkään " hienostella" (huvittavaa että joku ajattelee niin). Melkein kaikki " perusnimet" tyyliin Matti, Niko, Teemu, Aleksi, Leevi oli poissuljettuja jo sen takia että kaikista tuli joku tuttu mieleen tai siis sisälsivät jonkin mielikuvan kantajastaan. Itse tykkäsin nimestä Saku, mutta miehen luokalla oli ollut räkää syövä, likainen ja haiseva Saku joten mies ei sitä nimeä todellakaan halunnut. Itse en ollut koskaan tuntenut Sakua. Näin siis kaikki yleisimmät nimet, joista toinen tykkäsi, tulivat toisen puolelta tyrmätyiksi.

En ymmärrä miksi kaikkien lasten nimien pitäisi olla kymmenen - kahdenkymmenen suosituimman joukosta? Siis niin että luokalla on 2-5 saman nimistä? Mitä järkeä siinä on? Jos sinua häiritsee lapsesi luokkakaverin erikoinen nimi, vika on minusta sinussa... Itse ainakin ajattelen, että kiva kun oman lapsen nimi on minusta kaunein ja olisi enemmänkin tylsää jos samannimisiä lapsia olisi naapurit pullollaan. Yleisten nimien kohdalla ajattelen, että vanhemmat ovat sen valinneet muista syistä kuin yleisyyden perusteella? Siis enemmänkin yleisyydestä huolimatta eikä yleisyyden takia. Siis ihan samoin perustein kuin minä, nimi joka on omalle lapselle kaunein ja sopivin.



Itsekään en erityisesti tykkään näistä Nico, Marica yms kirjoitusasuista, koska eivät puheessa erotu ja kirjoitettaessa joutuu aina erikseen mainitsemaan " c:llä" . En myöskään jostain syystä tykkää nimien " suomentamisesta" tyyliin Eerika (Erika), Eemil (Emil) mutta en mitenkään ärsyynny niistä kuitenkaan. No myönnetään että vaikuttaa vähän juntilta minusta. Koska nimi kuitenkin lausutaan samalla tavalla niin en ymmärrä tuota kirjoitusasulla kikkailua, parempi pysyä alkuperäisessä minusta. (Oma ukki oli Emil)

ja kyllä mun on pakko kirjoittaa tähän..



en minäkään erityisesti pidä nimistä, joissa k on korvattu c-kirjaimella tai v w:llä. sitten siihen tavis-suomalainen sukunimi.



kuitenkin esimerkiksi Isabella, Aleksandra, tai Alexandra, on jo jokseenkin yleinen toisena nimenä tuttavapiirissä, joten en taitaisi enää pitää outona, vaikka joku sen etunimeksi laittaisi, vaikka sitten sukunimen Virtanen kanssa.



nyt on ilmeisesti 40-50-luvun nimet jollain tavalla tulossa, tuttavapiiristä löytyy niin martti, pirkko, kerttu, helmi, aapo, alpo... siis pieniltä ihmisiltä.



itse pidän suomalaisista nimistä, mutta en kuitenkaan kauheasti tästä kerttu-alpo linjasta.

olen havainnut, että monesti sellaiset nimet kiehtovat, joita ei ole tuttavapiirissä.

en halua antaa lapselleni ensimmäiseksi etunimeksi sellaista nimeä, joka on jo jollakin tuttavapiirissä/sukulaisella käytössä.

onneksi tämä minun nimimakuni on sen verran tuttavapiiristä poikkeava, että voin harmitella vain parin ihanan nimen " menetystä" sillä, että joku tutuista on sen nimen jo ehtinyt lapselleen antaa.



-e-

Itse kun mietin tuttavapiiriäni (aikuisia ja lapsia), ei sieltä tule vastaan sen pahempia yhdistelmiä kuin joku Niklas umpisuomalaisen sukunimen kanssa. Tietty esim. Lola Wallinkosken lapset on aika eksoottisesti nimettyjä, ja tällaiset julkisuudessa paljon näkyvät perheet voivat tuottaa sellaista harhaa, että luulee nimityylin olevan yleisempi kuin se on.



Hesarin kastettuja kun seuraa, niin ylivoimaisesti suurin enemmistö lapsistahan saa tavis- tai melkotavisnimen. On Ainoa, Lauria, Matiasta, Mineaa. Joukossa joku satunnainen friikki tai luontonimien ihailijan lapsi. Nuo erikoisemmat jäävät mieleen ja yleiset unohtuvat.

Minä olen myös seurannut tätä ketjua paljon. Ja nyt oli pakko kirjoittaa tänne itsekkin.



Eli oman tyttäreni nimi on Iida (joka vuonna 2005 oli top 10 ja asun pienellä paikkakunnalla, ja tiedän täältä toisen Iidan saman vuoden.) Välillä näin jälkeenpäin minua on harmittanut nimen yleisyys, mutta kun minulla ja miehelläni on täysin erilainen nimimaku ja Iida oli lähes ainoa nimi mistä molemmat tykkäsimme. Siksi niin tavallinen nimi.



Itse olisin luultavasti tehnyt neidistä Melissan, Iiriksen taikka Iisan, mutta mieheni ei hyväksynyt näitä nimiä. Mieheni taas olisi tehnyt tytöstämme Kiian, Maijun taikka Lauran, ja näistä nimistä minä en pitänyt, loppusuoralla meillä oli Iida, Aada ja Vilma vaihtoehdot, joista Aada oli tuttavapiirissä ja Vilma oli mieheni puolituttu ja siksi mieheni hylkäsi sen. Kolmas nimi Aliina (on sitten harvinainen, eikä tule ihan heti vastaan.) Siksi meillä on Top 10-nimi.



Ja pidän erikoisista ja Suomalaisista nimistä kummastakin, mutta inhoan nimiä joissa K-->C tai V-->W, niissä menee sekaisin, muita nimiä en juuri mieti.



Näin minusta!