Vanhempien riidat - lasten nähden/kuullen vai ei?
Yleensä kai suositellaan, että lapset eivät saisi olla läsnä kun vanhemmat riitelevät. Mietin kuitenkin sitäkin, että eikö lapset kuule riidat seinienkin läpi? Ja aisti kireyden vanhempien välillä, jos riitaa " siirretään" tai yritetään välttää? Tärkeää lienee se, että jos lapsi näkee riidan, näkee lapsi myös sovinnon. Mutta entäpä jos sitä ei saada esim. saman päivän aikana syntymään?
Kertokaahan, miten teillä riidellään ja huomioidaan lapset riitojen aikana ja jälkeen? Lähes kaikissa perheissä lienee kuitenkin riidellään ja korotetaan välillä ääntä...
Kommentit (11)
ihan liikaa ja ihan liian usein lasten nähden (lapset 7v ja 4v). Ollaan molemmat sen verta kärsimättömiä luonteita, että kun kiukuttaa, se yleensä myös näkyy heti eikä vasta sen jälkeen kun lapset on nukahtaneet. Molemminpuolista tiuskimista esiintyy varmaan pari kertaa joka viikko :-( Mä olen meillä ottanut selitysvastuun eli selitän sitten jälkikäteen (jos mies on esim. painunut ovet paukkuen " veneelle" ), että äidillä ja isillä oli riitaa, mutta kyllä se taas siitä selviää. Yritän kauhiasti olla haukkumatta miestä, mutta joskus sorrun sanomaan jotain sen tyylistä kuin " on se kumma kun aikuinen mies jaksaa kiukutella" .
Meidän riidat on yleensä ihan turhia ja johtuu enemmän kiireestä ja väsymyksestä kuin todellisista erimielisyyksistä. Siksi sopiminenkin on usein vain nopea halaus, ei ole mitään syytä sen kummemmin puida tapahtunutta. Kyllä tämä toistuva kinaaminen on munkin mielestä tyhmää ja turhaa, mutta me ei vaan jakseta tsempata koko aikaa lasten edessä. Toivon että se että lapset näkee meidän myös nauravan yhdessä ja halailevan korjaa edes vähän tuon riitelyn jälkiä...
täällä oli jo aljon ideoita siitä miten tulisi toimia enkä siihen lisää muuta kuin oman kokemukseni.
itse kuulin pienenä jatkuvasti miten äiti ja isä riitelivät, yrittivät kaiketi salaa riidellä mutta yöllä yksin kuuntelin sitä oven takaa ja vieläkin muistan miten kamalalta se tuntui.
syytin aina itseäni heidän riidoistaan ja myöhemmin kun he erosivat syytin siitäkin itseäni, jossain vaiheessa kuitenkin syyttäminen muuttui vihaksi isääni kohtaan, hän oli huutamisen ohella myös lyönyt äitiäni. vieläkin vaikka olen aikuinen, syytän isääni heidän erostaan. kaikki tämä on vaikuttanut omaan vanhemmuuteeni ja olemukseeni. pelkään sanoa miehelleni mistään mieltäni painavasta asiasta, ja riitamme paisuvat isoiksi...
en tiedä oliko tästä nyt apua muille. netti terapiaa :)
Meillä ei hirveän isoja riitoja yleensä ole, mutta sellaisia pieniä arkeen sisältyviä tuiskahduksia tulee. Minä ainakin räyhähdän sekunnin sadasosassa, ettei sitä kerkiä peittelemään...Meillä siis näkyy ja kuuluu mutta menevät yhtä nopeasti ohi kuin alkavatkin, uskoisin siis että lapsikin on oppinut ettei suuttuminen oli kovin vaarallista ja sopuunkin päästään erimielisyyksien jälkeen.
Jos ollaan liian " kiiltokuvamaisesti" , puhkeaa riidat sitten, joskus suurempana. Lapsi saa myös väärän kuvan, koska riitely on yksi ihmisen " toimintatapoja" , ei kylläkään mikään jatkuvasti suositeltava. Tunteita ei saa tukahduttaa.
T
riitoja ja erimielisyyksiä tulee elämässä ihmisten välille, mutta niiden ei tarvitse merkitä maailmanloppua, vaan niistä voi selvitä ja sitten jatkaa elämää.
Ihan normaalit arkipäivän pikkuriidat mitä puolison kanssa tulee kyllä kuuluvat ja näkyvät meidän lapsille. Niitä ei siis siirretä.
Mutta jos meidän lapset oolisivat isompia ja ymmärtäisivät paremmis vanhempien keskustelua, varmaan suurempien riitojen setviminen kannattaa siirtää muualle. Suurempi riita siis mielestäni tarkoittaa sitä, että se ei selviä vaikka puolessa tunnissa.
Ei kyllä ole kokemusta, kun isompaa riitaa ei lasten ollessa ole ollut.
Pitäähän lapsen oppia, että negatiivisten tunteidenkin näyttäminen on ok. Tietysti oikein oikein isot jutut ja siinä vaiheessa kun lapsi ymmärtää puhetta, on ehkä viisainta siirtää tuonnemmaksi. Mutta yleisesti näin ajattelisin, että riidellä saa ja lapsen nähden olis hyvä pyytää sitten anteeksikin. Oppii senkin.
Hirmu helppo kirjoittaa tänne, itsellä todella vaikea toteuttaa:/
eli riitoja tulee aikas vähän... tai siis juuri noita tuiskahduksia. Ensin kiukutellaan ja sitten hetken päästä nauretaan mahat kippuralla ja halitaan ja pussaillaan ja lapset kyllä näkee ihan kaiken tämän =)
Minusta lasten on kyllä ihan hyväkin nähdä, ettei mikään suhde ole pelkkää hymyä.
Unna, mies ja 3 lasta (6v, 2v ja 3kk)
Meillä ei nyt vielä (lapsi 2v.) olen mitään kovin vakavaa riitaa ollut, siis sellaista että oltaisiin päivätolkulla oltu mykkäkolua ja paiskottu ovia. Meillä riidellään " nopeaa" siis riita tulee ja menee noin 15 minuutin sisään... Jos riidellään lapsen nähden niin myös sovitaan lapsen nähden. Kyllä huomaan sen lapsesta, että hänelle sopiminen on tosi tärkeää, siis että me miehen kanssa se tehdään. Samoin jos meille lapsen kanssa tulee erimielisyys (eli minä komennan ja hän on tottelematon) niin lapsi tulee aika nopeaa varovasti halaamaan ja kysymään, " Ootko äiti taas kiltti?" .
Yleensä lapsi tulee mukaan meidän sovintoon, siis halaillaan ja pussaillaan sitten koko perhe ja todetaan, että kukaan ei ole enää vihainen :)
mutta onpa asioita puitu sitten lasten nukkuessa tai toisaalla ollessakin.
Meillä tuo riitely on useinmiten enemmän semmoista väittelyä ja äänen korottamista (kun kumpikin haluaa äänensä kuuluville).
Mielestäni lapsi ei kärsi siitä, että vanhemmat riitelevät, kunhan eivät joudu näkemään/pelkäämään sitä, että joku käy toiseensa fyysisesti käsiksi, ja kunhan näkevät myös sen, että vanhemmat sopivat riitansa.
Meillä esikoinen (15 v tyttö) monesti " ojentaa" , että " ette viitsisi niin kovaäänisesti väitellä/riidellä, kun ei noiden pienten ole kiva tuommoista kuunnella..." , ja tottahan tuo on ;)
Onneksi riitoja ei tule kovinkaan usein, varsin seesteistä lapsiperheen elämää vietetään siis :)
Toki kinaa tulee joskus jostakin asiasta, useinmiten varsin pienistä ja mitättömistä asioista, joille sitten myöhemmin naureskellaan :)
Itse lapsuuden kodissani totuin enemmän siihen, että vanhemmat vaikenivat kinoistaan (ainakin meidän lasten kuullen), ja vaistosin monesti nuo kireät tilanteet, eikä se mielestäni ollut mitenkään hyvä juttu.
Meillä puhutaan asioista paljonkin, ja avoimesti kerrotaan/näytetään mitä ajatellaan, ja vaikka sitten väitellen ja ääntä korottaen, mutta onneksi se sopukin on sitten aina yhtä suloinen :)
Riidellään meillä. Ei enää huudeta, joskus huudettiin. Nykysin huomautellaan toisillemme riitelyn ohessa jos alkaa kitarisat vilkkuun.
Musta on terveellistä sanoa jos joku asia nyppii, usein kysellään ennenkö asiat kasaantuu liian pahoiksi.
Tärkeintä riidoissa on musta näyttää se että voidaan sanoa mielipiteitä, että kuuntelee toista ja miten ne sitten sovitaan.
Tollaseen ainakin meillä pyritään.