Onko kestäviä pikkuautoja olemassakaan?
" Kyllä nykyään pikkuautot on huonoa tekoa, ennen oli paljon kestävämpiä." Tuttu kommentti taaperon/leikki-ikäisen isältä? No, tämä voi olla nostalgiaa (enpä voi kehua löytäneeni anoppilani kätköistä mitenkään loistokuntoisia 70-luvun pikkuautoja ;-), mutta nykyiset leluautot tuntuvat olevan luvattoman heikkoa tekoa. Monesta irtoaa muoviosat suunnilleen kättelyssä. Monet autot sopisivat lähinnä koristeiksi eikä leluiksi.
Voitteko suositella jotain pikkuautomerkkiä? Minun pojallani on tuntunut kestävän parhaiten Siku-merkkiset autot.
Matchboxit tuntuvat myös olevan aika kestäviä, mutta pikku merkkiasiantuntijani ei toisaalta niillä niin paljoa leikikään, koska ko. merkillä on enemmän " mielikuvitusautoja" kuin " oikeita" autoja.
Burago-merkkisistä autoista tuppaa katkeamaan akseli.
Liikkuvat osat (aukeavat ovet, moottorimekanismit ym.) ovat tietenkin pop, mutta mitä enemmän niitä on, sitä todennäköisemmin joku osa menee rikki.
kaksi pientä poikaa (3 v 5 kk ja 1 v 10 kk) jotka leikkivät mieluusti autoilla, mutta ne autot ovat kyllä niin heikkoa tekoa että ei tosikaan ;O
Meillä pienempi poika (etenkin hän) painaa autoa niin lujaa lattiaa (tai pöytää, millä alustalla sitten ajaakin) vasten, että auton renkaat jämähtävät sisään ;(
Avautuvat ovet ja takakontit irtoilevat tuon tuosta, ja muutoinkin ovat hyvin lyhytikäisiä leluja.
Muovisia autoja olen muutaman ostanut, mutta eivät ole niin suuressa suosiossa noihin metallisiin verrattuna.
Ja löysinpä Tallinnasta puisenkin pikkuauton, mutta...se jäi koristeeksi vaan, ei tullut kelpuutetuksi leikkeihin lainkaan ;O
Vaan toista oli ennen....
mieheni (joka synt. -70) on säästänyt joitakin lapsuuden aikaisia pikkuautojaan, ovat vieläkin leikkikelpoisia autoja :) Tosin niistä on aikalailla maalit rapistuneet, mutta renkaat ja ovet toimivat hyvin :)
Ennen oli siis lelutkin kestävämpiä, ei voi muuta todeta.
Meillä on varmaan kaksi pahvilaatikollista pikkuviallisia (tai vähän enemmänkin viallisia) pikkuautoja, ja odottavat kunnes joku kerkeäisi niitä korjailemaan ;)
Miehelle ja pojille töitä siis.