Toivoa Kaikille!

Haluan kertoa tämän siksi, että toivoa on, vaikkei aina siltä tunnukaan.



Meillä yritettiin lasta kolme vuotta. Joillekin lyhyt aika, minulle äärettömän pitkä.



Lapsettomuus testeissä ei löytynyt minkäänlaista syytä, lääkäri vain käski laihduttaa, koska olen ylipainoinen. Paino ei tippunut, koska syön suruuni.



Lopulta aloitettiin lapsettomuushoidot, vaikka se tuntuikin julkisella puolella olevan erittäin vaikeaa, ei vain lääkärillä ollut aikaa.



Söin clomifenia ja pistin puregonia, kun tuli inseminaation aika, sanottiin, ettei toimenpidettä voida tehdä kun ei ole kemistiä talossa, hän on lomalla. Yrittäkää kotikonstein.



Seuraavassa kuussa sanottiin taas samaa, ei ole Kemistiä, mutta pistä puregonia muutama päivä lisää ja kun kemisti tulee töihin, niin tehdään toimenpide silloin (eli kiertopäivä 17).

Olin varma, että menee liian myöhäiseksi, mutta jotain kuitenkin saatiin aikaiseksi.



No toimenpide tehtiin ensimmäistä kertaa, vaikka hormooneja olinkin syönyt ja pistänyt aikaisemminkin. Lääkäri sanoi, ettei kannata odottaa liikoja, koska onnistumisprosentti on vain 10 %..



Seuraavat kuukautiset oli kolme päivää myöhässä, kun ostin ensimäisen raskaustestin, vaikka tiesin olevan liian aikaista. Hormoonien takia se voisi näyttään plussaa, vaikka oikeasti olisikin miinusta.. No testi oli plussa.



Tein pari päivää myöhemmin uuden testi, jonka tuloksesta ei mieheni kanssa kumpikaan oltu varmoja, toinen viiva oli häilyvä..



Tein kolmannen testin, joka oli ihan selvä plussa.

Soitin sairaalaan ja kerroin asiasta, minua ei uskottu. Mutta sain viiden viikon päähän ajan ultraan, mutta vannotettiin, että kun ne kuukautiset oikeasti alkavat, niin muista perua aika.



Kuukautiset eivät alkaneet ja ultrassa todettiin elävä sikiö!

Nyt olen raskaana 37+6, synnytys lähestyy uhkaavasti, enkä oikein vieläkään ota uskoakseni, että se onnistui heti ensimmäisellä kerralla.



Toivon, että tämä antaisi toivoa muillekin samassa tilanteessa kamppaileville.