2.5v reaktio uuteen vauvaan?

Meillä on lapset ruenneet näkemään unia 2-3 vuotiaina. En tietysti tiedä onko unien näkeminen varsinaisesti alkanut tuolloin vai ovatko ne vain muuttuneet jännemmiksi. Kuitenkin poika alkoi 2-vuotiaana huutaa unissaan ja itkeä ja oli joskus ihan hysteerinen ja kun kysyi mikä on, niin kertoi kaikenlaisia juttuja, jotka selvästi olivat unia ja pelottavia sellaisia (hän puhui tuolloin jo varsin taitavasti). Meillä oli tällöin juuri syntynyt vauva, mutta juttu alkoi jo ennen vauvan syntymää. Nuorempi aloitti saman rumban ollessaan 2v8kk. Itki illalla ja ei halunnut omaan sänkyyn vaan meidän vanhempien tai minut viereen ja sitten halailtiin ja pussailtiin ihan hurjasti. Kysyttäessä pelkäsi mörköjä ja vähän muitakin juttuja. Yöllä joskus itki pelokkaan kuuloisesti ja tuli aina vauhdilla meidän sänkyyn. Uutta vauvaa ei ole ja aina ennen nukahti mieluummin yksin ja omaan sänkyyn.

Omasta kokemuksesta siis voisi päätellä, että juttu ei niinkään liity vauvaan vaan enemmänkin ikään. Meillä juuri tuolloin on alkanut mielikuvistus laukata ja keinot käsitellä juttuja ovat kuitenkin vielä melko rajalliset. En tietysti väitä, että kaikkialla olisi juuri näin ja että vauvalla ei olisi mitään tekemistä moisen kanssa. Mustasukkaisuuten on meillä auttanut yhteiset tekemiset lapsen kanssa, joihin ei vauvoja oteta ja päivittäinen hauska hetki lapsen kanssa (tehdään jotain vähintään kerran päivässä, jolloin vanhempaa ja lasta naurattaa yhdessä tai hellitellään oikein kovasti jne). Meillä esikoisella oli aika kova uhma, joka koetteli minun pinnaani ja tuo kerran päivässä puuha piti tehdä ihan tietoisesti, aina se ei ollut spontaania. Mutta vaikutukset olivat varsin hyvät.

aikalailla sama tilanne oli kesällä,kun vauva syntyi ja esikoinen oli juuri silloin 2,5vuotta.. Ja edelleen se on päällä,mutta ei enää niin pahana..



En kyllä osaa sanoa,miten pitäisi oikeasti toimia,mutta voin oman kokemuksen ja ajatukseni kertoa.. Luulen,että poika reagoi vauvan tuloon myös noilla unillaan,meilläkin päivisin on/oli myös pahentunutta uhmaa ja mustasukkaisuutta,sitten alkoi tuo yöhärdelli,joka oli noin kuukausi sitten pahimmillaan.. Meillä poika vaati ensin päivisin,ettei nuku päiväunia ja suostui,kun kuitenkin jaksoi hyvin valvoa iltaan.. Sitten nukkuikin tunnin,mutta heräsi huutamaan sen jälkeen,aivan kuin olisi saanut pahemman luokan uhmakohtauksen kesken unien! :O Lopulta saatiin sänkyynsä nukkumaan,mutta eipä kauaa mennyt,kun kaveri ryömi viereemme. Annettiin nukkua sitten vieressä loppuyö..



Huomasin,että kun pakotan esikoisen päiväunille,myös nuo yölliset huutokohtaukset jäävät pois,myös viereen tulosta on neuvoteltu myös uudet säännöt.poika huutaa minua yöllä,jos jokin hätä on ja sitten olen hänen vieressään sen aikaa,että nukahtaa uudelleen tai vien vettä/käytän vessassa ym. Viereen saa tulla vasta aamulla,useimmiten siis nukkuu omassa sängyssään koko yön.



Siitä en tiedä,onko siitä jotain haittaa,jos ei päästä vanhempaa lasta viereen..Ei mekään joka kerta kielletä tai käännytetä omaan sänkyyn,kun yrittää viereen,mutta joinakin öinä vain tarvitsee hieman paremmat unet kuin jos on 4henkeä samassa sängyssä.. :/ Vauvaa me ei siirretä vielä ainakaan esikoisen kanssa samaan huoneeseen,nimittäin meillä vauva alkoi heräillä tiuhaan juuri 4kk:n iässä eikä esikoinen pystyisi nukkumaan omia uniaan hyvin..



Ajan kanssa varmasti helpottaa,en usko,että siihen mitään poppaskonstia on,vauva pitää ensin hyväksyä pojankin perheeseen pysyväksi jäseneksi. Sen olen huomannut,että kun vaan jaksaa antaa esikoiselle mahdollisimman paljon huomiota,niin pahin uhmakin häviää,vaikka toisinaan kun on koko päivän yrittänyt huomioida ja leikkiä,niin ei saa vastapalkaksi kuin huutoa,uhmaa ja kiukkua.. Kaikki on sanonu,että kyllä se helpottaa,kunhan aikaa menee,mutta ei se tässä tilanteessa helpota! Viikonloppuna meillä oli jo loistavia päiviä,eikä uhmaa ollut juuri lainkaan ja oli ihanaa nähdä,miten suloinen poika siellä kaiken kiukun alla on,tänään sitten oli jo paljon huonompi päivä.. Kai se tästä?:)



jaksamista!

Meillä poika oli 1v9kk, kun vauva syntyi ja hän otti pikkuveljen vastaan hienosti.Pelkäsin miten käy, kun aika pahaa uhmaa oli silloin ja tuppasi läpsimään muita lapsi :( Totta kai koko aika saa olla katsomassa, kun ei kuitenkaan tajua mitä ei saa tehdä (antaa vauvalle omaa tuttia tai muroja tai purkkaa tai...jne...)

Meillä poika nukkunut omassa huoneessaan 5kk ikäisestä lähtien ja on aina nukahtanut itsekseen ja nukkunut rauhallisesti (totta kai poikkeuksia on, jos on esim. kipeä..).

Alkuun meni nukkumiset normaaliin tapaan, ei mitään ongelmaa, MUTTA:kuin napin painalluksella alkoi isoveli pelätä nukkumaan menemistä. Vauva oli tuolloin n. 2kk-ehkä hieman allekkin.Poika nukkui (nukkuu edelleen..)pinnasängyssä . Kaikki meni aivan tavallisesti, kunnes olin lähdössä pois huoneesta tai edes ehdotin pois lähtemistä...alkoi aivan hysteerinen itku ;( Yleensä otin suht pian hänet sängystä pois, kun olin monen monta kertaa mennyt uudelleen hänen luokseen... Nyt kun tarkemmin muistelen niin ensin ei itketty vaan huudettiin monta kertaa takaisin ovelta ja rappusista (L halii äitiä, L antaa äitille pusun jne..jne...), koitti pitkittää sitä, etten enää menisi. Luonteeni ei antanut periksi sanoa hänelle, että en mene enää takaisin..tiesi mistä narusta vetää :( Lopulta kuitenkin oli tehtävä loppu tuolle ravaamiselle ja piti suht kovasti sanoa, että nyt nukutaan ym.

Sitten alkoi tosiaan tuo itku.....sain neuvoja, että ANNA HUUTAA.....koitin ja koitin ja lopulta aina heltysin ja menin takaisin.(poikkeuksena yksi kerta ja kauaa huutoa ei kuulunut, vaikka se ikuisuudelta tuntuikin..)

Olin aivan toivoton ja noista nukkumaanmenemisistä tuli ihan tuskaa ;( Yhden kerran, yhden AINOAN kerran, otin pojan meidän väliimme yöksi. En halunnut siitä tapaa, joten se piti lopettaa alkuunsa, mutta jotain oli tehtävä!!!!! Ei ollut kiva mennä nukkumaan, kun toinen oli huutanut itsensä uneen kivan päivän päätteeksi ;(( Oli todella paha mieli!!!



Kannoin eräänä päivänä hänen sänkynsä meidän makkariin ja vastaavasti vauvan sängyn isoveljen huoneeseen :) Illalla oli kovat selittämiset suht pitkäänkin siitä, että äiti ja isä tulevat perässä nukkumaan hänen kanssaan. Hän

hoki sitä kovasti itsekin. Alkuunsa itku tuli, kun pääsin alakertaan, vaikka hän ihan selvästi koitti olla kovin reipas ;( Saattoipa itkeä 3-4 kertaakin ja lopulta piti suht kovasti taas kertoa, että NYT nukutaan....!!! Ja kas kummaa, ei tätä kauaa kestänyt ja nyt on jo pitkään todella mielellään mennyt nukkumaan (tosin meni omaankin huoneeseen, ongelmat alkoivat vasta kun lähdin pois..) ja itkua ei ole tullut :) Selvästi tähän kaikkeen liittyy myös ikään kuuluva todella vilkas mielikuvitus, hän alkoi pelkäämään huoneessa pörrääviä kärpäsiä, vaikka koitimme aina katsoa illalla, ettei niitä ole vaan kun on vanha talo niin piru vie välillä yöllä sai olla pyydystämässä kiusantekijää :(

Me hankimme isoveljelle hienon paloautosängynkin, mutta hän nukkuu silti edelleen meidän kanssamme ja tämä järjestely on vallan mainio :) Pikkuveli saa nukkua omassa rauhassaan toisessa huoneessa, itkuhälytin ilmoittaa kun on äiskän aika nousta sängystä ;)

Meilläkin ensin tuo sama rumba oli myös päiväunilla, mutta ne rauhoittuivat hyvin pian. Yksi mikä häntä rauhoitti, oli/on VALO. Hänen huoneessaan on aina ollut pistorasiavalo, ettei ihan pilkkopimeässä tarvitse nukkua. Nyt jätämme myös oman yövalomme palamaan ja sammutamme sen, kun itse menemme perässä nukkumaan.

Mummulassa hän on ollut yökylässä ja siellä nukkunut hienosti YKSIN omassa huoneessa :)

Tsemppiä kovasti, itsekin pähkäilin silloin, että mikä olisi parasta...ottaa lapsi viereen vai antaa protestoida yksikseen. Mielessä pyöri, jos toinen tuntee itsensä turvattomaksi ja äiti ei vastaa tuohon niin saako jotain traumoja tai muuta ;(

Viereen ottamisesta tulee pian tapa, josta saattaa olla vaikea päästä eroon eli itse koin tuon sängyn tuomisen meidän huoneeseen "loistavana" ratkaisuna:)



Terveisin: Je_Ni & pojat 10/06 ja 7/08