Mikä olisi ehdottoman vesitiivis toppahaalari
Minulla on kolme tarhaikäistä poikaa. Ostin viime vuonna omasta mielestäni kalliit ja hyvät haalarit kaikille (valitettavasti en muista merkkiä kun olen töissä ja lapset siellä tarhassa haalareineen), mutta eilisen myräkän jälkeen kaikki pojat olivat sisävaatteita myöten märkiä. Eivät aina laita tarhassa kuvavaatteita eikä niitä mielestäni tarvitse jos on kuunnon haalarit alla. Tosin niitä haalareita joutuu pesemään melko paljon, joten pinta niistäkin kuluu. Tänään päätin, että ostan hinnalla millä hyvänsä heille parhaat vedenpitävät haalarit. Ollaan muutenkin oltu kotona paljon kun koko kööri sairastaa yhtäaikaa, joten siihen ei enää ole varaa. Joten haluaisin isomman porukan mielipiteen parhaasta haalarista yhdelle eskari-ikäiselle ja kahdelle viisivuotiaalle. Ja poikia siis ovat, joten menoo on raisua ja polvet yms. kuluu touhuissa. Kiitos paljon vinkeistä. :)
Ainakin Jonathan- ja Remu-haalareissa löytyy versiot, jossa on alaosa corduraa. Se on tosi vahvaa ja sellaisia haalareita suosittelisinkin teille, kun haalarit on kovassa kulutuksessa. Meillä on aiempina vuosina ollut tavallinen Remu ja aina pysynyt poika kuivana, mutta jos ja kun polvet& peppu kuluu, niin niistä saattaa alkaa tulemaan vesi läpi. Jatkossa aion ostaa meillekin corduraa.
Mutta onko varma, että teidän lasten haalarit ei ole olleet kuivauskaapissa, rummussa tai patterilla? Silloin on saattanut kosteussuojakalvo mennä pilalle ja vesi menee haalarista läpi ihan suoraan. Jos pitäisi olla vedenpitävät haalarit, niin en ole itse kokenut sellaista myräkkää missä olisi lapsi kastunut läpi. Ainoa on, jos kuralätäkössä hyppii tai ui niin, että menee vesi lahkeesta, hihoista, tai vetskarista sisään.