Kuba ! Kysymys sinulle !
Luin aiempia viestejä ja huomasin sinulla olleen samanlaisen tilanteen kuin minulla nyt. Eli minulla on tänään pp9 ja alkoi ruskea vaaleahko tuhruvuoto. Minulle tehtiin Pas 11.4. ja eilen pp8 tein jo selvän positiivisen raskaustestin herkällä Acon testillä. Nyt olen tosi huolissani tuosta vuodosta. Se ei ole yltynyt eikä ainakaan vielä muuttunut punertavaksi eikä runsaaksi. Kuinka kauan sinulla tuo tuhru kesti ja onko sitä tullut vielä. Luin että olet ollut jo kahdessa verikokeessa ja kaikki näyttäisi olevan niiden lukemien mukaan hyvin. Minulla on ollut näistä hoidoista aiemminkin keskenmenoja mutta tuo ruskea vuoto ei ole koskaan alkanut näin varhaisessa vaiheessa.
Kertoisitko jotain tilanteestasi ja onko sinulla aiempia raskauksia joissa olisi käynyt näin?
Kerttuli2
Kommentit (4)
että ei ole ollut aiempia tärppejä eikä myöskään tällaisia tuhruja. Toivottavasti sinulla tosiaan eivät ne tuhrut ylly vuodoksi, bd.
K.
Onko sinun raskautesi normaalisti alkunsa saanut vai hoidoilla?
Jos hoidoilla, kysyitkö hoitavasta paikasta syytä tuohon vuoteluun?
ei haittaa kysymyksesi :)
Tämä oli 2 IVF:n tuoresiirto ja eka kahden alkion. Taustalla 1 tuoresiirto ja kaksi PASsia, kaikki yhden alkion ja ei ole viisarit aiemmin edes värähtäneet. Hoitopaikassa klö arveli, että kysymys olisi ollut tosiaan kiinnittymisvuodosta.
Kuba
Kyselit niistä tuhruista. Eli pp9 tuli hieman vaaleanruskeaa tuhrua phs:aan asti. Sitten oli vuorokauden tauko ja tuli lisää punaruskeaa tuhrua muutaman tunnin ajan, veskissä käydessä aina huomasin. Sitten tuhrut loppuivat ja ei ole siis tähän päivään mennessä näkynyt enää.
Toivottavasti auttoi - ja niin, ONNEA plussasta!
Kuba