Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tukea pulloruokintaan

05.11.2008 |

Hei,



onko olemassa tukiporukkaa pulloruokkijalle?



Meillä imetys ei onnistunut ja 1kk yrittämisen jälkeen siirryttiin korvikkeeseen. Pojan paino lähti hienosti nousemaan ja meille jäi sekä aikaa että energiaa viettää laatuaikaa yhdessä.



Nyt on kuitenkin toista viikkoa jo ollut sellaista taistelua tuo pullosta syöminen. Homma lähtee ihan hyvin käyntiin (maito ei siis ole liian kuumaa eikä nälkä liian iso?), mutta hetken päästä alkaa hirmuinen huuto. Se menee ohi kun saa hetken tuttia ja hyssytellään. Sitten jatketaan syömistä, kunnes huuto alkaa taas. Jossakin vaiheessa auttaa kun saa röyhtäistä, mutta tämäkään ei aina auta. Huuto saattaa toistua 2-4 kertaa, minkä jälkeen poika syö ihan tyytyväisesti pullon lähes tyhjäksi. Hän siis syö n. 3 tunnin välein (yöllä vain 0-1kertaa) n. 80-170ml kerrallaan (määrän vaihtelu on siis aika suurta), useimmiten kuitenkin sen 120ml.



Huutoa ei yleensä ole yön eikä aamun ja aamupäivän ruokailuissa, mutta iltapäivällä ja illalla lähes takuuvarmasti. Huutoa tulee oli ruokkijana minä, pojan isä tai joku muu. Erikoista on se että huutoa on harvoin aamulla, vaikka edellisestä syömisestä saattaa olla jopa 6-8 tuntia. Kun taas iltapäivällä/illalla ruokaväli on lähes aina 2,5-3 tuntia. Nälkää hän kuitenkin itkee, eli tyytyväistä lasta ei olla pakolla syötetty. Ilmavaivoja tai vatsakipuja ei ole ollut, röyhtyt tulee joka ruuan jälkeen, maha toimii säännöllisesti...



Mistä tämä saattaa johtua? Onko muilla kokemusta? Onko tämä vain vaihe joka menee ohi? ..Toisaalta ruoka-aikojen huutamisia on varmaan luvassa läpi lapsuusiän, mutta on niin sydäntäsärkevää kun toinen suuttuu. Muuten hän on niin täydellisen tyytyväinen ja iloinen lapsi.



T. Arkamamma ja poika 2kk

Kommentit (13)

Vierailija
1/13 |
05.11.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

http://www.phpbbplanet.com/forum/korvikemutsit.html tuossa olisi ainakin sellainen foorumi mistä varmaan apua löytyy. En itse osaa sanoa tuohon sinun ongelmaan mitään sillä ei ole moisesta kokemusta. Esikoinen on syötetty melkein täysin pullolla mutta en kyllä muista millään enää, että olisiko ollut tuollaisia suuttumisia pulloa kohtaan. Kuulostaa kyllä just rintaraivareilta mutta tosiaan pullo on suuttumisen kohteena. Toivottavasti pian helpottaa!

Vierailija
2/13 |
05.11.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko kokeillue erilaisia tutteja, esim. Aventin tuteista maitoa tulee hitaammin. Huutoa tulee, melkein aina. Ilmaa masussa, maito tulee liian kovaa, imeminen ei onnistu yms. Hyvä, että vauva kuitenkin juo maitoa!



Hermoja ja kestämistä!



Ametisti

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/13 |
05.11.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo Korvikemutsien foorumi tulikin jo mainituksi, se on varsin hyvä paikka keskustella pullottelusta, siitä kun ei saa mistään kunnolla informaatiota.



Mitä teidän ongelmaanne tulee, meillä oli jossain vaiheessa ihan sama ongelma. Tulkitsin silloin nuo syömisitkut pulloraivareiksi ja etsin vinkkejä niiden hoitamiseksi rintaraivareiden vinkeistä. Saattaa siis olla, että vauva on päättänyt nyt raivota pullolle hetken aikaa, mutta se menee ohi. Yritä harhauttaa syömään, esimerkiksi kävele vauva sylissä ja kokeile aina välillä, huolisiko nyt pullon ilman itkuja. Myös pimeässä huoneessa syöttäminen saattaisi auttaa.



Jos kyse ei ole pulloraivarista, voi olla, että vauva hermostuu siihen, että maito tulee pullosta liian hitaasti. Silloin kannattaisi ehkä kokeilla suurempaa virtausta tuttipullossa eli isompireikäistä tuttiosaa. (Me tosin ei koskaan vaihdettu tuttiosia isommiksi, eihän se tissikään muuta kokoaan ajan myötä).



Tsemppiä, vähitellen kaikki muuttuu ja helpottuu.

Vierailija
4/13 |
05.11.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu, tutulta kuulostaa :) Meillä tuli tuo vaihe tosin vähän myöhemmin, ehkä siinä 4 kk iässä, ja nimenomaan iltamaidolla. Tulkitsin sen jonkunlaisiksi pulloraivareiksi... Meni ohi vajaassa parissa kuukaudessa. Pahimmillaan tyttö suostui imemään iltamaidon vain sängyssä kyljellään "omassa rauhassaan" vaikka päivisin rakasti luputella sylissä pullosta pitkään ja hartaasti. Ja joskus jäi iltamaito juomatta kokonaan.



Meillä käytössä Aventin pullot, oikein hyvät ja kätevät siitäkin syystä että pumppasin 3 kk vauvalle maitoa 2-3 dl päivässä. Vaihdoin tutit aina suositusten mukaan useampireikäiseen, tyttö nyt 8 kk ja käytössä 4-tutit.



Tuo korvikemutsien foorumi on tosi hyvä mutta valitettavasti ei näköjään kauhean aktiivinen.. itse löysin sieltä tukea osittaisimetykseen (tai siis pumppaus & korvike-ralliin) ja pulloraivareihin.



Noin yleisesti vaikuttais siltä että pullovauvoilla on vähemmän "syömisongelmia" kuin rintavauvoilla mutta kyllä omat kommervenkkinsä on näissä pullohommeleissakin :)



Tsemppiä vaan, kyllä se ohi menee. Tuli vielä mieleen että joskus syöttämisasennon tai paikan vaihtaminen voi auttaa tuohon raivoiluun ainakin väliaikaisesti!

Vierailija
5/13 |
06.11.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei,



kiitos kaikille vinkeistä.



Ko. foorumi ei tosiaankaan ole kovin aktiivinen. On kuitenkin mukavaa kuulla, että on muitakin jotka ovat päätyneet pulloruokintaan ja että muillain on sen kanssa ongelmia. Usein tulee mieleen, ettei sellainen joka on antanut periksi imetyksen suhteen ja siirtynyt "helppoon" pulloruokintaan, saa kysellä tai myöntää että siihenkin liittyy haasteita...



Kivaa kun tälläkin palstalla saa tukea ja vinkkejä!



Kaikille mukavia syyspäiviä,



T. Arkamamma ja poika 2,5kk



Ps. meillä raivarit on pikkasen helpottanut, toistaiseksi ainakin. :)

Vierailija
6/13 |
07.11.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

raivotaan. Kaksosista toinen syö hienosti sekä pullosta että rintaa (pääasiassa pulloa), mutta toinen on nyt alkanut saada huutokohtauksia, eikä suostu pulloa ottamaan. Joskus onnistuu hetken päästä kun yrittää uudestaan, mutta toisella kerralla saattaa jäädä koko ruokailu väliin. Samat Aventin pullot kummallakin käytössä.



Norah81 ja tuplat 2kk

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/13 |
08.11.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei,



en ole saanut yhtäkään vastausta tuolla korvikemutsien palstalla.



Raivarit on nyt muuttuneet niin, että ne on pahimmillaan illalla. Nyt on kahtena iltana jäänyt sitten iltamaito juomatta (on huolinut n.40ml), mutta poika nukkuu silti 04 asti. Silloin juo lähes suuttumatta n. 120 ml. Seuraava nälkä tulee 8 maissa ja silloin maistuu myös n. 120ml. Siitä mennään sitten 2,5-4 tunnin välein niin että maistuu noin 120-140ml kerrallaan, iltaa kohti raivarit pahenee.



Ruokintakertoja tulee siis vain noin 5-6 vuorokaudessa ja hän juo vain noin 100-140ml kerrallaan. Tämä tuntuu kovin vähäiseltä?



Eilen oli neuvola, poika on kasvanut 900g kolmeen viikkoon ja on ns. nollakäyrällä. Pituutta oli tullut myös muutama sentti. *Kuinka huolissaan minun pitää olla siitä, että poika syö noin vähän?* Kun kaikki muu olisi kyllä kunnossa, yöt sujuu hienosti eikä varsinaisia mahakipuja ole. Päivät menee hienosti ja illalla on vähän itkuinen, mikä on varmasti ihan tavallista. Neuvolan täti kyseli juoko hän litran vuorokaudessa. Hän juo nippanappa 500-700ml!



Auttakee...!



T. Arkamamma ja poika (2,5kk; 5405g; 58,5cm)

Vierailija
8/13 |
08.11.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Poikasi on ainakin kasvanut tosi hyvin. Jotenkin uskon, että hän osaa itse säädellä syömistään, vaikka se vähäiseltä sinusta tuntuukin. Meidän poikakaan ei juonut litraa vuorokaudessa tuon ikäisenä, vaan samanlaisia määriä kuin teillä, joku 700ml yleensä per vrk pumpattua maitoa + korviketta ja kasvoi myös hyvin. Kerralla meni enimmillään tuo 120 ml. Nyt lähemmäs 4 kuukauden iässä ottaa kerralla enemmän, joku 180ml saattaa mennä yhdellä kerralla. Kasvanut myös nollakäyrällä.



Pulloraivarit on myös meillä tuttuja. Jostain syystä aamun eka syöttö yleensä yhtä taiteilua. Tuttia, pulloa, tuttia.. Kuitenkin saattaa viiden minuutin päästä lupsuttaa tyytyväisenä koko pullollisen. Joskus jos pullo lipsahtaa suusta eikä ole sekunnissa takaisin niin hermostuu niin että huutaa vaan ihan punaisena eikä suostu enää syömään. Sitten käveleskelen ja jossain vaiheessa kun on vähän rauhoittunut niin sujautan pullon vauhdista suuhun. Joskus pitää tehdä jotain ihan muuta, vaihtaa vaikka vaippa ja vähän siinä höpötellä niin sitten vasta harmi unohtuu ja sen jälkeen vasta ruoka kelpaa.



Teillähän tosiaan yötkin sujuu hienosti ja hienoa kasvua pojalla joten en olisi huolissani. Kyllä neuvolassa näkyy painon ja pituuden kehityksessä jos liian vähän ruokaa saa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/13 |
08.11.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos Fiiu77 vastauksestasi,



pelastit mun päivän! Tuntuu niin hyvältä kuulla, että ei olla ainoita jotka taistelee.



Just käytiin perheen kanssa kävelyllä ja sovittiin, että yritetään olla tekemättä tästä ongelmaa: poika syö sen verran kuin syö ja niin kauan kuin hän kasvaa, kaikki on hyvin. Otetaan ruokakerta kerrallaan ja toivotaan että välillä päästään vähemmällä taistelulla.



Ennen kuin lähdettiin kävelylle, mies aloitti syötön, mutta vaihdettiin melko pian, koska mulla on kuulema paremmat hermot.. Jostakin syystä tuli mieleen, että poikahan saattaa katsella paljon ympärilleen eikä sen takia malta juoda. Heitettiin harso molempien päälle ja oltiin "teltassa". Se tuntui auttavan, poika rauhoittui ja joi noin 140ml! Hieno homma. Kohta on taas ruoka-aika, katellaan mitä silloin keksitään...



Miksiköhän lapsilla on näitä raivareita? Kehittää ainakin vanhempien mielikuvitusta ja kärsivällisyyttä... Kuinka kauan teillä on kestänyt näitä raivareita? Milloin ne alkoi? Mikä tutti teillä on käytössä pullossa?



Kiitos tuesta ihan miljoonasti!



T. Arkamamma

Vierailija
10/13 |
09.11.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Arkamamma, tuo vähäinen syöminen on ihan normaalia, kun kerran poika kasvaa noin hyvin! Usko pois, hän säätelee syömistään ja syö kohta taas enemmän. Meillä oli ihan sama juttu, olin aina jännityksessäni, kun menin neuvolaan punnitukseen, kun vauva söi ihan liian vähän suosituksiin nähden, mutta aina vaan sitä painoa tuli hyvin. Välillä meidän vauvalla on tankkauskausia, silloin syö enemmän.



Mitä tulee raivareihin, nekin menevät ohi. Meillä taisi mennä ohi parissa viikossa, toisilla kestää kauemmin. Te olette jo tehneet hyvän päätöksen ottaa iisisti. Nyt vaan syötätte niin paljon kuin vauva ottaa ja yritätte rauhoittaa syöttämistilanteet. Kyllä se siitä :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/13 |
09.11.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos Poltsi tsempistä!



Sen verran on saatu raivareita "analysoitua", että tilanne rauhoittuu selvästi kun maito on jo jäähtynyt = emme lämmitä maitoa enää juurikaan. Sen verran vaan ettei ole jääkaappikylmää.



Kaiken kaikkiaan olen tulossa siihen tulokseen, että hän imee ja nielee sellaisella vauhdilla että se sattuu. Käytössä on silikoninen nuk 1-tutti. *Onko olemassa tuttia josta maito tulisi hitaampaa?* Kaikesta päätellen raivarit ovat alkaneet ja pahentuneet sitä mukaa kun poika on kasvanut ja voimistunut. Tuntuu siltä, että hän saa nyt imettyä niin kovaa, että maitoa tulee niin paljon että sen nielaiseminen sattuu.



Ollaan kokeiltu myös aventin tuttia, mutta hän ei oikein osaa enää laittaa suuta niin suppuun... Pitää kokeilla vielä nuk:in kumituttia ja eri mallisia tutteja. Pitäisikö siirtyä jo 2-vaiheen tutteihin (ilmeisesti tarkoitettu 6kk eteenpäin?)



.... Eilen meillä siis syötiin n. klo 19.30 ja seuraavan kerran 04.... Saa kai sitä nukkua jos haluaa... Jos poika saa valita syömisen ja nukkumisen välillä, hän valitsee nukkumisen... jännä tyyppi.



Kiitos kaikista vinkeistä!



T. Arkamamma ja poika 2,5kk

Vierailija
12/13 |
10.11.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jostakin syystä tuli mieleen, että poikahan saattaa katsella paljon ympärilleen eikä sen takia malta juoda. Heitettiin harso molempien päälle ja oltiin "teltassa". Se tuntui auttavan, poika rauhoittui ja joi noin 140ml!

Ymmärsin, että annat pulloa samankaltaisessa asennossa kuin jos imettäisit vauva makuulleen sylissäsi. Mitä tapahtuisi, jos antaisit pulloa asennossa, jossa vauva "istuu" sylissäsi selkä sinun masuasi vasten? Joskus nimittäin raivarit voivat johtua myös vauvalle ikävästä asennosta.

Ja jos vauvasi on kasvanut 900g kolmessa viikossa, ei hän ainakaan näe nälkää :) Hieno homma!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/13 |
10.11.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei Cloe ja muut,



Joo, haettiin isompi tukityyny käteni alle ja poika mahdollisimman pystyyn asentoon. Malttoi juoda paremmin kuin ennen kun oli lähes selällään. Menee samaan sarjaan kuin lisääntynyt röyhtäämisen tarve kun juo niin paljon niin ahneesti. Pystymmässä asennossa röyhty pääsee helpommin ja olo on parempi.



Kuulin myös että tutit voi löystyä ja että nekin kannattaa uusia aika ajoin. Mikäköhän on sopiva aika? Nämä nykyiset ovat nyt olleet käytössä 1,5kk. Tietääkö kukaan tuttia, josta maito tulisi hitaampaa kuin näistä NUK1- silikonituteista?



Kaiken kaikkiaan eiliset syötöt meni paremmin kuin pitkään aikaan ja poika joi taas reilummin kuin ennen. Syöttöväli taitaa kuitenkin olla ennemminkin 4 kuin 3 tuntia, eli vuorokauteen tulee vain 5-6 syöttöä. Viime yönä eka syöttö 4.30 (120ml), kun illalla söi viim. kerran 20.30. Aamulla eka syöttö 7.30, jolloin meni vain 100ml kun syöttöväli oli noin lyhyt... Hän siis välillä syö 1-2 päivää reilummin ja sitten 2-3 päivää vähemmän. Näin ainakin toistaiseksi. Ei pysy äiti kärryillä kun poika kasvaa ja meininki muuttuu.



Painoa oli siis neuvolakertojen välillä tullut noin reilusti, kun poika otti kasvua kiinni miinuskäyrältä nollakäyrälle. Voihan se olla että kasvu (ruokahalu) nyt hidastuu.



Kiitos kaikille tuesta. Tuo korvikemutsit -foorumi on niin hiljainen, että on mukavaa kun näillä sivustoilla saa pohtia miten menee ja kuulla, miten muilla menee.



T. Arkamamma