G: Kauanko aiotte yrittää ennekuin luovutatte?
Siis olettaen tietenkin, että raskautta ei vaan kuulu. Oletteko asettaneet jonkun rajan? Aika? Hoitokerrat? Vai aiotteko yrittää aina vaan uudelleen ja uudelleen?
Minä olen miettinyt tätä paljon. Koska pitää luovuttaa? Jos luovuttaa liian aikaisin, asia painaa varmaan koko lopun ikää ja miettii tuliko tehtyä hätiköity ratkaisu (joskushan lopettaminen houkuttaa varmasti itse kutakin, kun pettymykset aina vaan seuraa toisiaan).
Toisaalta jos ei älyä lopettaa ajoissa, elämästä häviää kaikki muu ja raskautumisesta tulee pakkomielle.
Meillä sekundääristä lapsettomuutta takana 2v, joista lääkkeellisissä hoidoissa 7kk. Helmikuussa mennään inssiin, jos ei raskautta kuulu. Jos inssitkään ei tuota tulosta, yritämme sen 3 IVF: ää, jonka julkiselta puolen saa, mutta sitten taitaa olla aika panna hanskat naulaan ja luovuttaa. Adoptioon emme missään nimessä lähde.
Kommentit (10)
Tänään päättyi viimesin hoito negaan ja takana on yli kaksi vuotta hoitoja, jona aikana on tehty 5 IVf hoitoa ja yksi Pas. Tuloksena yksi kohdunulkoinen raskaus,tähystettiin rv 7. Julkisella tehtiin 4 IVF:ä ja se yksi Pas ja nyt viimeisin väestöliitossa. Vielä en olisi valmis luovuttamaan, haluaisin ehkä vielä pari kertaa yrittää. Adoptioon emme halua lähtea mutta lapseton en haluaisi olla, joten jos vielä lääkäri suostuu, niin yritämme vielä hoidoilla.
Päivänsäde72
Hei! Pahoittelut Päivänsäde negasta. Olen myös miettinyt asiaa, hoidot vie hirveästi energiaa, mutta lopullista lapsettomuutta en suostuisi vielä hyväksymään. Takana lukuisia inssejä, 1. ivf ja kolme passia. Saldona yksi kiinnittymisyritys eli hyvin alhainen alkuraskauden hcg. Tuo tietty antoi hieman toivoa, joten tällä erää käytetään ehkä julkisen tarjoamat hoidot. Adoptioprosessiin emme halua lähteä.
mutta kolmatta yritämme niin kauan, kuin rahat riittää. Onneksi ei ole mitään kamalan suurta syytä, joten toivon mukaan jossain vaiheessa tärppää. Mä olen jo alkanut haaveilla jopa neljännestä, mutta tuskin jaksan niin kauan taas yrittää ja aika kallista hommaa yksityisellä on. Toivottavasti teillä tärppää mahdollisimman pian!
Ollaan kunnallisella puolella ja ekaan IVF:ään menossa. Jos ei lapsi lähde alulle kolmesta punktiosta saaduilla munasoluilla, niin yksityiselle jatkamaan tai toimenpiteiden lukumäärästä riippuen adoptoidaan (jos siis ei lääkäreidenkään mielestä ole järkevää jatkaa hoitoja)
Pahoittelut Sinulle Päivänsäde, seurasin pinoanne vkosta 50, koska itse piinistelin samaan aikaan kolmannessa IVF:ssä. En saanut kirjoitettua pinoonne, ehkä siksi, etten ollut yhtään positiivisissa fiiliksissä hoidon ajan, vaan odottelin vain pahinta, mikä sitten taas tapahtuikin.
Tässä oma tarinani:
Meillä on hoitoja takana JO (?) 3 IVF:ää.
1. IVF nega + 2 x kahden pakastetun alkion siirto, aina negaa
2. IVF nega + 2 x kahden pakastetun alkion siirto, aina negaa
3. IVF nega (mukavasti vuoto alkoi jo 7. päivänä siirrosta juuri jouluksi...)
Mitään vikaa ei ole löytynyt (eipä juuri muuta tutkittukaan kuin ne alun perustutkimukset).
Tällä hetkellä pakkasessa olisi 7 alkiota (1 2. IVF:stä, 6 uusimmasta).
Ahdistus on valtava ja en osaa toivoa noista alkioista yhtään mitään. Ne ovat huonolaatuisia, 3 viljelypäivän jälkeen vain 4-soluisia, vaikka pitäisi olla 6-8 soluvaiheessa.
Mitä tehdä ja milloin lopettaa?
Hoitoihin palaa valtavasti aikaa ja rahaa. Lääkärin mukaan kyse on " kestävyyslajista" eikä missän tapauksessa vielä kannattaisi lopettaa. Kuitenkin itsestä tuntuu, että tuo 3 IVF:ää olisi jonkinlainen raja. Eihän julkisellakaan juuri enempää hoitoja tehdä ja olen ymmärtänyt, että syynä olisi sekin, että kyllä tuolla määrällä onnistuu jos on onnistuakseen. " Mutu" -tuntuma täältä palstalta on jotenkin se, että ensimmäisissä IVF-hoidoissa olevat ovat onnistuneet, mutta jo pidemmälle hoidoissa edenneille ei tunnu plussia tulevan.
Olen kuitenkin vasta (?) kolmekymppinen, joten ikä ei olisi este vielä pitkään aikaan. Pystyisinkö siis nyt jo heittämään hanskat tiskiin? Adoptioprosessia harkitsemme vakavasti. Lahjasoluista emme oikeastaan tiedä mitään, koska lääkäri ei ole vielä edes halunnut keskustella siitä vaihtoehdosta.
Parempaa uutta vuotta meille kaikille!
ollaan päätetty ei lähetä kovin rankkoihin hoitoihin ja että siten mieluummin adoptoidaan. vielä vuosi kokeillan max.
meillä takana ensimmäinen IVF joka loppui jo pp7, ei siis edes yritystä kiinnittymisessä?
Selittämättömiä olemme ja nyt tammikuun lopulla olisi PAS luonnolliseen kiertoon. Jos pakkasukot vaan selviävät sulatuksesta olemme ajatelleet ne vielä " käyttää" ja sitten se on loppu-slut.
Jos ei selviä sulatuksesta, saattaa olla että vielä toinen IVF.
Olen kyllästynyt ja aikalailla jo luovuttanutkin asian suhteen.
Luin jostain toisesta ketjusta kuinka hormonihoidot ovat vaikuttaneet lähipiiriin.. niin meilläkin. Jouluna sain kuulla kahden parin odottavan vauvaa. Sanoin miehelleni, että kiva kun joihinkin vaikuttaa edes kun mä itseäni piikittelen..
Meillä takana jo monen vuoden lapsettomuus ja kaiken kaikkiaa kymmenen hoitoa; inssejä, icsejä ja passeja. Tuloksena nolla plussaa!!! Siltikään en ole valmis lopettamaan, hullu taidan olla =/ Meillä on kuitekin sellainen tilanne, että " vikoja" on löytynyt lisää, joten uusiin hoitoihin lähdetään viisaampina. Nuo " viat" kun olisi olleet tiedossa jo muutama vuosi sitten. Tuntuu, että tässä on heitetty vuosia hoitojen suhteen hukkaan. Lääkärimme ei siis ole valmis lopettamaan, ainakaan vielä. Itse olen välillä luovuttamassa, koska tämä kaikki on henkisesti liian raskasta. Varsinkin kun ympärillä näkee ja kuulee vauvauutisia jatkuvasti -Lyökää vain lyötyä!
Sen tiedän, että ei tässä enää kovin montaa hoitoa lähdetä tekemään. Max 2-3 icsiä passeineen (jos vaan..). Liikaahan tuokin on, mutta tein lupauksen olla tänä vuonna positiivisempi :) Positiivisuutta teillekin ja hirmuisesti onnea tuleviin hoitoihin!!! Itse tässä vielä arvotaan, koska lähetään jatkamaan.
+Lin+
puolitoistavuotta yritystä, saldo yksi kohdunulkoinen.
Tutkimukset jatkuu huomenna mun osalta, mies on todettu priimaksi:)
Mieheni on sitä mieltä, että kaikkiin mahdollisiin hoitoihin tarvittaessa turvaudutaan ja niin kauan, että tuloksena on oma lapsi.
Itsestäni en mene takuuseen, tänään kp2 ja fiilikset valmiiksi jälleen alamaissa.
Kaikkea on kiva suunnitella valmiiksi, mutta kyllä nyt voisin väittää eläväni päivän kerrallaan.
Viime kuussa en edes tähyillyt kalenteria, ennen kuin ukko sanoi, että koskas niitä punaisia pitäisi odotella.
Yleensä kellontarkat, nyt oli päivän myöhässä, eikä mitään oireita.
Taas ehti toivo nousta, nyt hävitän kaikki talon kalenterit...
Aloitimme yrityksen kesällä 2000, joten 6 ½ vuotta on takana. Hoitoja 4 IUI:ta, 4 IVF:ää ja 4 PAS:sia (olipa nelosrivistö!). Viimeiseen vuoteen ei ole ollut hoitoja. Jollain tasolla halusin hengähtää ja muutenkin hoitoja on ollut harvakseltaan koska punktiot ovat olleet minulle ihan karmeita kokemuksia. Neljännen jälkeen jo mietinkin että lopetamme emmekä kiirehtineet seuraavaan. Hoidimme itseämme, matkustelimme jne.
Lääkäri sanoi julkisen viimeisen eli kolmannen IVF:n jälkeen, että meillä on 10 % mahdollisuus saada lapsi! Halusimme kuitenkin katsoa vielä mitä yksityisellä on annettavana ja siellä tehtiin yksi IVF, josta päästiin myös yhteen PAS:siin, mutta tulos edelleen sama. Vaikka tehtiin pitkä viljely ja alkionkuorenavaus.
Senpä takia tämä viime vuosi meni miettiessä, että onko järkeä jatkaa. Henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti jokainen hoito on kuitenkin iso juttu. Ajatukset ovat vähän sekavat, koska taas tämä taukovuosi toi mukanaan uutta jaksamista ja olen kallistunut siihen, että lähtisimme vielä yrittämään yhden kerran. En ole itse mielessäni vielä luovuttanut enkä käyttänyt kaikkia keinoja mitä olla voi.
Luotan aika paljon lääkärin mielipiteisiin. Mieheni kertoo taas tukevansa minun päätöstäni - oli se suuntaan tai toiseen. Olen kuitenkin se, jolle hoidot konkreettisesti tehdään. Olemme tästä puhuneet paljon näiden vuosien aikana ja elämä jatkuu ilman lapsiakin. Ja onhan elämää ollut näinä vuosina hoitojen välissäkin. Mutta välillä on todella pahoja kausia, jolloin haluaisi erakoitua muusta maailmasta kun koko lähipiiri on raskaana ja postilaatikosta tulee vauva-aiheisia joulukortteja.
Olisi niin paljon helpompaa lopettaa jos olisi selvä syy siihen, miksi emme onnistu. Mutta olemme selittämätön tapaus. Hoidot ovat menneet hyvin ja alkioita on tullut, mutta raskaus ei vain ala.
Vaikka klisee onkin niin aika parantaa haavoja. Ikinä ne eivät umpeudu, mutta eivät koske niin paljon kuin aluksi. Sitä huomaa elämästä uusiakin asioita mitä ei ennen tajunnut edes etsiä. Jokainen tietysti päättää omalta osaltaan milloin tuntuu oikealta lopettaa. Itse mietin tällä hetkellä, että tarvitsisin pisteen i:n päälle ja yhden yrityksen että voisin sanoa vanhempana että kaikki kokeiltiin eikä jää mitään hampaankoloon. Nyt tuntuisi siltä, että meni syteen tai saveen niin päätän etukäteen että tämän jälkeen loppuu niin voisin vapautuneesti jatkaa elämää kahden mieheni kanssa jos muita perheenjäseniä ei meille suoda. Nyt tavallaan elän vielä " välitilassa" enkä ole hyväksynyt asiaa.