Arka vauva?
Minun kolmekuiseni tuntuu hieman aralta ihmisjoukossa tai paljon virikkeitä sisältävässä tilanteessa. Kauppakeskuksessa katselee silmät suurena kaikkea, herää ja pelästyy koviin ääniin. Pelästyy, jos vieras naama tulee äkisti lähelle. Vauvajumpassa on jännittynyt ja itkuinen, ei oikein pysty nauttimaan tempuista. Muiden vauvojen kovat äännähdykset saavat itkemään.
Onkohan tämä vain ikään kuuluva arkuus vai voiko tästä jo päätellä, että vauvani on arka ja ujo? Ja jos luonne on arka, kannattaako vauvaa kuitenkin totutella ulkomaailmaan vai suojelenko mieluummin turhilta ärsykkeiltä? Itse olin todella ujo lapsi ja sosiaaliset tilanteet olivat kauhea painajainen. Ujous meni ohi isompana, enkä usko, että altistamisella oli mitään tekemistä asian kanssa.
Kommentit (6)
Meillä myös vauva pelästyy herkästi ja saa "tutinat ja tärinnät" hälinästä. Olen ajatellut että vauvat vain ovat sellaisia ja että se menee ohi kun ikää tulee enemmän. Vauva nyt 2,5kk, joten pitää jäädä seurailemaan tilannetta. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää ennekoiko arkuus vauvaiällä ujoutta ja rkuutta myöhemmin?
Minulla on kaksi tyttöä, joista esikoinen oli kovasti arka ja ehkä hiukan "epäsosiaalinen"kin. Hän ei tärissyt eikä tutissut, mutta oli tiukasti kiinni puntissa, eikä koskaan "puhunut" vieraiden ihmisten kanssa! Oli siis erityisen ujo ja arka! Pelkäsi esim. kaupassa, jos vieras lapsi tuli liian lähelle jne...Ei koskaan lähtenyt vauvajumpassa toisten hauskuutuksiin, vaan oli kiinni minussa! Nyt tämä entinen arka ja ujo vauva on erittäin sosiaalinen ja ei ujo leikki-ikäinen!
Myös minä olen ollut ujo ja arka vauva, ja olin sitä itseasiassa vielä yläasteikäisenä, mutta aikuisiässä, minusta on tullut päinvastainen:-D, eikä moni uskokaan, millainen ujoilija olen ollut!
Ja se, että on ujo ja ja arka, ei minusta ole ollenkaan huono asia, ja ei lasta ainakaan missään nimessä saa alkaa "pakottamaan/altistamaan", kyllä he siitä friskaantuvat iän ja kokemuksen myötä! Ja toisilla vain on varautuneempi luonne kuin toisilla!!
nonuli ja tytöt
Meidän esikoinen oli vauvana paljon samoja piirteitä omaava kuin sinun vauva/muiden vastanneiden vauva. Alkoi mm. vierastamaan 8 viikkoisena. Ensimmäinen vuosi oli aika raskas, koska vauva oli minussa niin paljon kiinni. Vauvakerhossa viihtyi minun vieressäni ja alkoi itkemään jos toinen lapsi (vauva) tuli lähelle. Aikuisia varsinkin vierasti kovasti. Usein vierailut meille olivat aluksi pelkkää huutoa ovesta sisäänastumisesta lähtien. Helpotti sitten kun sai rauhassa katsoa meidän sylistä. Mutta oli n. 2½v kun meni lähimpien sukulaisten syliin. Minun äitini sylissä on viihtynyt aina. Uskon sen johtuvan osittain ainakin siitä, että minä itse olen ollut samanlainen lapsena, joten hän tietää "mistä naruista vetää". Aika monella hitaasti lämpiävällä lapsella on jompikumpi vanhempi ollut samanlainen. Itselläni tämä näkyy vielä tässäkin iässä mm. sellaisena, etten viihdy keskipisteenä, esiintymiset on ihan painajaista.
Mutta nyt esikoisemme on 4½v ja viimeisen vuoden aikana on rohkaistunut ihan mielettömän paljon! Päiväkodissa on ollut yht. noin 1½v elämästään (kahdessa jaksossa) ja sinne on sopeutunut aina viikossa. Nyt aloitti seurakunnan kerhossa eikä ole kyyneltäkään tirauttanut! En voi uskoa samaksi tytöksi! Myös kaikki ystävämme ja sukulaisemme ovat huomanneet asian ja kovasti tietysti tyttöä kehuneet. Viimeisen vuoden aikana on helpottanut se, että hänen kanssaan on pystynyt hyvin keskustelemaan. Osaa jo sanoa jos jokin jännittää, sekä kertoa mikä jossain asiassa jännittää.
Mutta vauva-aikana mä tein kaiken ihan äidinvaistojeni pohjalta. Annoin hänelle suojaa ja turvaa niin paljon kuin hän sitä tarvitsi. Toisiin lapsiin tutustuttiin rauhassa meillä kotona. Pyydettiin yksi lapsi (tai yhden perheen lapset) meille kerrallaan ja sai rauhassa tutustua ja touhuta. Sillai avautui nopeammin ja alkoi leikkimään.
Eli oli kyseessä sitten vain hetkellinen vierastaminen tai varauksellinen temperamentti, kannattaa antaa turvaa. Ei pakottaa ikäviin tilanteisiin selviämään yksin (esim. vauvaa vieraiden syliin). On hyvä antaa tutustua äidin tai isin turvallisesta sylistä ensin vieraisiin. Ne vieraat oli ainakin meillä pahimpia, jotka miltei hyökkäsivät lapsen kimppuun, tai jotka yrittivät napata lasta syliinsä kun käveli ohi tms. Niitä vieraita pelkäsi aina eniten.. lapsi muistaa hyvin.. Se ehkä suututti eniten, että kaikki hekin TIESIVÄT lapsemme hitaasta lämpiämisestä ja SILTI tekivät noin. Tosi tyhmää! Eli kannattaa aina kertoa vieraille, että vauva vierastaa ja sanoa, ettei kannata heti mennä ottaman syliin. Näin vauvallekaan ei tule mitään pelkotiloja enempää, vaan voi rauhassa tutustua uusiin ihmisiin.
Sroigh kyseli ennakoiko vauvaiän arkuus ujoutta myöhemmin.. sitä kun ei tiedä. Mutta kyllä selvästi esikoisemme on ollut arin vauva jo pienestä (meillä 3 lasta) ja aivan erilainen luonteeltaan nyt isompana kuin esim. keskimmäinen lapsemme. Pienimmästä on vielä vaikea sanoa kun on vasta 7kk. Kyllähän vierastaminen kuuluu tiettyyn kehitysvaiheeseenkin, ja sanotaankin, että jokaisen "terveen" lapsen tulisi vierastaa, eli tunnistaa omansa. Mutta jos näyttää ettei mene ohi, niin sitten voi olla ihan perusluonnekin vain :) Lisää tietoa saa tosi hyvästä kirjasta: Keltinkangas-Järvinen: "Temperamentti".
Lapsi oli 4 kk, kun aloitettiin liikunnallinen äiti-lapsi-harrastus. Ekalla kerralla lapsi vaikutti pukuhuoneen melskeessä aremmalta kuin moni muu ja alkoi itkeä hieman hätääntyneen oloisesti heti, jos joku toinen lapsi itki.
Hieman jännitti mennä uudestaan parin viikon päästä, mutta sittenpä ei enää itkettänyt ollenkaan! Lapsi katseli kiinnostuneena ympäristöä ja muita lapsia. Olin varmasti itsekin varmempi toisella kerralla.
Joskus mietin, onko meillä kotona vähän turhankin rauhallista ja hiljaista, mutta aika paljon kuljetaan tuolla ihmsten ilmoilla, joten jospa tässä totutaan kaikenlaiseen.
Minä en kutsuisi omaa "vauvaani" (9kk) araksi tai ujoksi. Minusta hän on vain herkkä luonne ja kova melske saa hänet helposti varautuneeksi.
Me pysyimme pitkään ihan kodinpiirissä ja lapsi sai elää rauhallisessa maailmassa. Nyt kun olemme jokin aika sitten lähteneet enemmän liikkeelle, on lapsesta paljastunut melkoinen herkkis. Esimerkiksi raveissa poika hermostui täysin ja isä lähti hänen kanssaan kotiin. Hevosiin poitsu on kyllä tottunut, mutta ilmeisesti väkijoukko ja kuulutukset(!) olivat liikaa pikku miehelle.
Isossa marketissa poika ei suostu istumaan kärryissä, kuten monet muut lapset. Me kannamme häntä. Näin vältymme itkuparulta ja pojallekin jää pikemminkin positiivinen kokemus kuin kauhukuva mieleen.
Kaupungilla käymme harvoin, koska sinne ei yksinkertaisesti ole asiaa, mutta poika on sielläkin samanlainen. Epäluuloinen ja tahtoo olla tiiviisti vanhempien sylissä. Vierastus on meillä kovaa.
En tosiaan ole ajatellut lastani koskaan araksi tai ujoksi. Olen vain ajatellut, että jaahas, ihan on kuin enonsa. Herkkä ja epäluuloinen lapsi.
Mitään suurempia totuttamistoimintoja en ole edes harkinnut. Lapsi kulkee omilla ehdoillaan mukana vanhempien elämässä ja tottuu aikanaan. Mutta minkäänlaiseen ryhmäjumppaan en kyllä tätä poikaa veisi. Ei ole meidän kummankaan juttu, ei ollenkaan.
Kyllä sitä rohkeutta aikanaan tulee. Minusta parhaiten antamalla lapselle aikaa. Kyllä se ehtii myöhemminkin sosialistua ja tottua kovaan menoon ja metakkaan.
Hei, minun piti tulla pistämään aloitus hieman samantapaisesta tilanteesta, mutta olitkin ehtinyt ensin joten vastaan sinulle..
Meillä on kohta 6kk vauva, ja on mielestäni ollut koko ikänsä hieman aran oloinen. Eli tosiaan aivan kuten sinunkin vauvasi, katselee aina hämmentyneenä ja jännittyneenä ympärilleen juuri ostoskeskuksissa ja vastaavissa paikoissa, joissa on meteliä, kovia ääniä ja valoja paljon. Tai jos leikkii isomman vauvan kanssa, niin säikähtää kovasti tämän kiljuntaa ja huutoa.
Juuri aloitimme vauvamuskarin, ja kaikesta huolimatta yllätyin, miten tyttömme tilanteen koki. Tyttömme oli esim. ainut, joka pillahti itkuun kesken leikityksen, kun leikki ja koko tilanne meni hänen mielestään vähän liian jännäksi. Tosin vauvamme on muskariryhmän nuorin, useimmat muut ovat jo joko kävely- tai konttausvaiheessa, ja pitävät aika paljon kovempaa älämölöä kuin tyttömme.
Hän olikin koko muskarin ajan ihan "pallo hukassa", katseli vain hätääntyneenä ympärilleen ja hätkähti muitten vauvojen kiljuntaa ja pianon soittoa, pari kertaa alkoi alahuuli väpättää mutta sain tyyntymään kun otin tiukasti itseäni vasten ja keinuttelin vähän. Ei puhettakaan, että olisi nauttinut tilanteesta! Ei esim. hymyillyt äidille tai muille vauvoille kertaakaan, vaikka leikit olivat kivoja ja vaikka vierustoveri-vauvakin koetti ottaa kontaktia. Muuten, pienemmässä porukassa ja oman perheen kesken vauvamme on aina oikea ilopilleri, hymyilee paljon, ottaa kontaktia ja nauraa käkättää aikuisille, jotka hulluttelevat. Eli hymyilemättömyys ei siis johtunut siitä, ettei ottaisi kontaktia muihin ihmisiin tai lapsiin ylipäätään, nyt ryhmässä oli vain liian kova meno hänen makuunsa.
Vauvamme on kuitenkin utelias ja sosiaalinen, ja veikkaan, että ainakin osaksi hänellä on muskarin kohdalla tottumiskysymys. Ehkä juuri nyt on meneillään jokin herkkyyskausikin, jolloin vauva kaipaa enemmän turvallisuudentunnetta kuin yleensä.
Mutta voi olla, että meidänkin vauvamme on vain puhtaasti arka ja ujo luonne, ja haluaisin kyllä häntä tukea niin, että tulisi rohkeammaksi. Minäkään en ole ihan varma, pitäisikö häntä suojella selvästi stressiä aiheuttavilta ärsykkeiltä vai totuttaa niihin pikkuhiljaa. Itse haluaisin ajatella, että vauvaa voisi totutella tämäntapaisiin tilanteisiin ja auttaa häntä rohkaistumaan. Tietenkin niin, että siitä ei koidu hänelle turhaa stressiä.
Olisi kiva kuulla, kuinka yleistä tällainen arkuus on, ja tuleeko arasta pikkuvauvasta aina arka taapero, arka leikki-ikäinen ja arka koululainenkin? Koko tämä arkuus- juttu on mulle aika uutta enkä ole esim. neuvolassa aiheesta jutellut. Olisikin kiva kuulla lisää Poltsin kommentteja vauvastaan sekä myös muitten arkojen vauvojen äitien mietteitä!