Avoin kysymys lapsettomille
Hei. Haluaisin kysyä ihan avoimesti lapsettomilta, että miten pitäisi suhtautua ettei loukkaisi. Itselläni on pieni vauva ja meidän tuttavissa on muutama lapseton pariskunta. En tiedä ovatko he käyneet tutkimuksissa/ saaneet mitään hoitoja tai onko heillä ollutkeskenmenoja, mutta tiedän kuitenkin että he ottaisivat lapsen vastaan jos tulisi. (Näin ollu 3-4v.) Kukaan yhteisistä ystävistä/läheisistä ei ole heidän kanssaan asiasta puhunut, siis en minäkään. Monesti tuntuu että on hirveän vaikea olla/kyläillä heidän kanssaan kun pelkään että loukkaan omilla puheilla. Voinko vapaasti puhua meidän vauvasta kohtuudessa määrin?voinko sanoa että olen väsynyt koska vauva on ollut itkuinen tai valvottanut?voinko sanoa että emme lähde ulkomaille kesälomalla koska meillä on nyt vauva...jne
Kertokaa miten pitäisi suhtautua kun en voi sitä itse tietää! Toivottacasti en tällä viestillä pahoita kenenkää mieltä.
Kommentit (6)
Ole ihan normaali. Toiset saa lapsia ja toiset ei. Mielellään vältä ylihössöttämistä äläkä missään nimessä tunge lasta väkisin toisen syliin tai kommentoi, että koskas teille tulee tälläinen....
Olemme kaikki aikuisia, mutta pettymyksen tunteet voivat tehdä käyttäytymisen erilaiseksi. Joku on katkera, toinen kateellinen, joku itkuherkkä jne.
Se, että esim. minä en välttämättä ota pientä lasta syliin voi johtua siitä, että a) en pidä siitä lapsesta tai b) pidän paljon ja syliin ottaminen tuntuisi sen vuoksi pahalta.
Eli etäisyyden pitäminen lapseen voi olla myös suojautumiskeino.
Minua harmittaa henkilökohtaisesti se, että minulle pelätään kertoa hyviä uutisia. Olen aina iloinen toisen puolesta enkä ajattele, että miksei meille... Ei toisen vauva ole minulta pois.
kurnau
Kiitos vastauksista! Jo näiden perusteella uskallan olla vapaammin tästälähtien! Lisääkin voi kirjoittaa kommentteja...
ja itsellä juuri todella vaikea tilanne lapsettomuudesa. Olemme kuitenkin toinen toisemme tukena, kun tunnemme toisemme tosi hyvin. Osaamme iloita ja surra yhdessä.
Ole ihan normaali, mutta älä hössötä. Ja yritä ymmärtää lapsetonta. Lapsettomuus koskettaa koko tulevaa elämää, eli ei se ole vain vauva joka puuttuu. Heillä on varmasti surua ja tuskaa paljon sisällä. Voit yrittää kysellä heidän vointiaan ja tunteitaan, ihan suoraan hienovaraisesti, jos olet valmis vastaanottamaan, mitä tahansa sieltä tuleekin.
Itse olen avautunut ihmisille ja elämä on helpompaa. Ainakin joinakin päivinä. ;-)
Vaikka jokaisella on oma tapansa suhtautua, aika yhteneviä siinä ketjussa ollaan oltu näistä yleisimmistä ärsyttävyyksistä. Itsekin kamppailen saman asian kanssa nyt, kun hoidot ovat tuottaneet tulosta ja se arki lasten kanssa on vihdoin totta. Lapsettomille ystäville on kieltämättä aika vaikea valita sanojaan, vaikka itsekin olen ihan samassa jamassa ollut. Jollekin loukkaus on se, ettei puhu omista lapsistaan, toiselle taas se, että niistä puhuu. Ja vaikka kulkisi kultaista keskitietä, se ensimmäinen luulee, että tahallasi salaat vauvajutut ja toinen kuulee pelkästään ne. Eli täytyy vaan kuulostella omaa ystävää ja vaikka suoraan sanoa, että et aina tiedä, miten voisit hänen tunteensa huomioida.
ja sinullakin " oikeanlaisia" toimintatapoja on varmaan yhtä monta kuin lapsettomia tuttavia johtuen ihmisten erilaisesta suhtautumisesta... Tuttavien kanssa asia voi olla vaikein, koska läheisempien kanssa voi kissan nostaa reilummin pöydälle. Jos tuntee ihmisen hyvin, hänelle voi minusta suoremmin kertoa, että olet hiukan eksyksissä sillä alueella, millä puhutaan lapsista. Ettet halua satuttaa puhumalla liikaa tai liian vähän ja että asia on sinua mietityttänyt. Minä arvostaisin tällaistä suoruutta paljon, koska kokemusta on tuoreista ja innokkaista esikoisen vanhemmista, jotka ongelmastamme tietoisina tulevat vauvan kanssa kyläilemään. Joinakin sellaisina hetkinä vierailun ohjelma on muodostunut malliin: laitetaan vauva istumaan keskelle lattiaa, katsotaan sitä ja puhutaan siitä. Ei juurikaan muusta. Jos et siis suoraan ota asiaa puheeksi, olisi hyvä jos puheenaiheet käsittelisivät muutakin kuin vauvaa.
Olet tosi ihana ystävä kun jaksat vauva-arjen keskellä miettiä toisten asemaa! Sinunlaisiasi tarvitaan...
voin vastata: Tykkään lapsista aivan hulluna ja haluankin viettää mahdollisimman paljon aikaa niin ystävien kuin sukulaisten lasten kanssa. Omia lapsia meille ei ole suotu ja alkaa näyttää sille, ettei suodakaan. Silti haluan puhua lapsista ja kyselenkin paljon. Pahinta mitä minusta olisi, olisi se, ettei meillä kävisi vieraita,joilla on lapsia. Eli ihan normaalisti minusta voitte keskustella ja kertoa lapsistanne ja omista tunnoista. Mutta antakaa vuoro myös muulle keskustelulle ja jos ystävänne ei osallistu lapsikeskusteluun, niin silloin on aika vaihtaa puheenaihetta. Eli tavallista keskustelua ja ajanviettoa. Mutta itse arvostan myös sellaisia hetkiä, kun lapset on jätetty kotiin ja saadaanviettää aikaa ihan aikuisten kesken. Silloin en tunne itseäni millään lailla ' huonommaksi' .
Itselläni on myös se tilanne, että moni varmaan aavistaa, ettei meillä ole kaikki kunnossa, mutta kenenkään kanssa ei asiasta olla puhuttu, ja se sopii hyvin. Lapsettomuus on niin arka asia, että en pysty siitä puhumaan, vieläkään. Lapsettomuutta kestänyt vajaa 4 vuotta.
Toivottavasti säilytätte läheiset välit ystäviin ja toivotaan heille myös omaa nyyttiä kainaloon!
-Lapseton Haavemaa-