Ellan siskolle nimi
Hei,
Jo viime vuoden puolella kyselin vinkkejä Ella Anniinan siskon nimeksi. Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille! Vaavi syntyi helmikuun loppupuolella ja kastajaisiin on nyt aikaa reilu viikko.
Näinä yön yksinäisinä tunteina pitäisi nukkua, mutta niin kovasti mietityttää tuo nimiasia... Mielelläni otan vastaan rehellistä kommenttia nimistä ja saa niitä omia ehdotuksiakin heittää :). Olen seurannut aina silloin tällöin tämän sivuston keskusteluja, joten tiedän kauneuden olevan katsojan silmässä ;).
Ella Anniina nimeen päädyimme noin kaksi vuotta sitten seuraavin perustein: Ella on nätti nimi, joskin silloin jo hyvin yleinen. Emme halunneet nimen yleisyyden kuitenkaan kumota mieltymystämämme ja ainakin tähän asti olemme olleet hyvin tyytyväisiä valintaamme. Todennäköisesti koulussa kaimoja on useita, mutta kaipa siitäkin selviää :). Pikkusiskon nimen pohdinnassa olemme lähteneet siitä, että sen tulisi sopia siskon nimen kanssa ja mielellään olla myös vokaalipainotteinen. R- ja s-kirjaimia ei kovin mielellään. Toisen nimen tulisi olla otettavissa tarvittaessa käyttöön. Ei kolmatta nimeä.
Tässä viimehetken suosikit:
Iida Maria (miehen suvusta, kaunis nimi, liian yleinen?, r-kirjain, kysytäänkö aina, että yhdellä vai kahdella ii:llä?, onko nimi mielikuvituksen puutetta, kuten olen jostain lukenut)
Enni Amanda (minusta ja miehestäni kaunis yhdistelmä, mutta viittaako etunimi heiveröiseen tyttöön?, sekoitetaanko Emmiin?, euroajassa jo ollaan, joten lieneekö enni-penni-sanomisia?
Mies kallistuu joko Iidaan tai Enniin. Enni on ollut alusta asti suosikki.
Itseäni kiehtoo lisäksi Alma (ei selvää toisesta nimestä), johon miehelläni heikko positiivinen kanta. Puskurissa (auto-ohjelma tv:ssä) oli kuulemma Alma-nukke... Onko Alma liian vanhanaikainen nimi? Tiedän kyllä Kassi-Almasta... Maija ja Eeva myös kiehtovat itseäni - ovatko liian " keski-ikäisiä" nimiä?
Anna, Anni ja Eevi -nimet ovat poissa laskuista. Näitä nimiä ei voida käyttää, vaikka kuinka nättejä ovatkin. (Ilona-nimi ei käy, tuo kuulemma mieleen ketsupin).
Kommentteja puolin jos toisinkin otetaan innolla vastaan :)!!! Tämä päättämättömyys alkaa jo itseä karmia...
Kommentit (14)
Alma nimestäkään en pidä, koska se ei ole mielestäni ollenkaan pirteä ja muutenkaan ei yhtään minun makuuni. Kassi-Almoista tai muista tosin ei tarvitse välittää. Jokaisesta nimestä saa halutessaan huonoja mielikuvia kun vähän aikaa miettii.
Enni on minusta neutraali, pirteämpi kuin Alma...mutta kokoajan häiritsee se että joukossa oli nuo kaksi hyvää vaihtoehtoa ja ne päihittää tämänkin mennen tullen. Taas tuli jokin negatiivinen " Enni-penni" ..onhan näitä. Todellakin KAIKISTA keksii kun kirjaimia vaihtaa, lisää, sekoittaa, poistaa.
Nimiehdotukseni on kaunis klassinen ja hiukan tällä hetkellä persoonallinen:
Eeva Maria
inna maria vähän erilainen
essi amanda samantyyppinen ku seuraava
enni amanda toimii
iida maria kiva
kaikki toimii ellan kanssa
en usko et lapset kohta edes muistaa markka-aikaa eli enni penni ei haittaa
Otsikon perusteella tuli mieleen Oona tai Alma!
Iida Maria * kaunis yhdistelmä, mutta lienee aika yleinen yhdistelmä ja olen vakuuttunut, että parempikin löytyy. (en olisi ehkä uskaltanut sanoa ' mielikuvituksen puutetta' , mutta kun kerran tarjoilit sen... ;o) I:n lukumäärää tosiaan saatetaan kysyä. Ella ja Iida nimisiä siskoksia löytynee myös muutamia.. Samoin kyllä Ella ja Oona, Ella ja Anni. Siksi kun Ella on niin yleinen, voisi olla kiva antaa siskolle vähän harvinaisempi nimi?
Enni Amanda * oikein kiva! Enni on mukavasti harvinaisempi kuin Emmi ja minusta naisellisempi. Eikä Enni välttämättä heiveröinen ole! Tiettyä tomeruutta havaittavissa. Ja näin euroaikaan syntyneet lapset eivät edes tiedä penneistä (paitsi brittilapset ;o)
Almaa tosiaan tulin ehdottamaan otsikon perusteella. Minä en mitään Kassi-Almaa muistanutkaan, vaan nimestä tulee aina mieleen sen kaunis espanjalainen merkitys sielu :o)
Maija ja Eeva ovat myös ihanat nimet! Erityisesti Eeva on minusta tosi kaunis, perinteinen, kansainvälinen... Ihana!!!
Niin että enpä ehdotakaan mitään uutta kun teillä on tuossa jo useampi kaunis vaihtoehto.
Eeva Helena
Eeva Annikki
Maija Emilia
Maija Elina
Alma Evita
Alma Elliida
Ja kyllä Enni on ihan oma nimensä minusta selkeästi eli tuskin sitä Emmiin sekoitetaan :o)! Mukavan pehmoinen, muttei mitenkään heiveröinen!!
Myös Maija on aivan ihana nimi!!
Muutama ehdotus vielä pitää antaa, vaikket niitä tainnut pyytää:
Annu Eveliina
Aino Emmiina
Elsi Amanda
Essi Amelia
Inka Olivia
Oona Adele
Aada Ilona
Eine Amalia
Iina Emilia
Iisa Amanda
Iida Maria on minusta liian yleinen, mutta Enni Amanda on kaikin puolin hyvä. Minulla ei ainakaan tule siitä hentoista mielikuvaa. Tasapainoinen ja sointuva nimi. Alma on myös hyvä nimi, eikä siitä tule mitään kielteistä mieleen. Sitäkin voisin suositella. Alman kanssa sopii vaikkapa Matleena toiseksi nimeksi.
Körömölli: Ihania, suloisia ehdotuksia kaikki!! :o)
Minulla on lapsesta asti ollut Enni-niminen ystävä, enkä ole koskaan kuullut hänestä käytettävän " enni-penniä" tai sekoittuneen Emmiin.
Ennin sisko on muuten Eeva. :)
Pidän kyllä Iidastakin, mutta Enni Amanda on miettimistänne nimistä minun suosikkini.
mikäli ette halua laittaa Emmi Amanda.
Iida Maria on mielestäni myös tosi kaunis, ja mitä väliä vaikka olisikin yleinen.
Mariahan on samaan tapaan yleinen nimi kuin Johannes ja Juhani, eli hyvä perinteinen perusnimi etenkin toiseksi nimeksi.
Iida on tosi kiva kutsumanimi.
Entäs Iida Matilda..?
Lämmin kiitos rehellisistä kommenteista! Ilmoittelen kastajaisten jälkeen mihin lopputulokseen päädyimme ;)... Edelleen otetaan ilolla vastaan kommentteja.
Neiti sai nimekseen Enni Amanda lukuisten pohdintojen jälkeen :)...
Enni Amanda on hyvä😅😊😱😥😯😭💕(-:🌺🌺😊😥😮😊😮😊😮😥🤣😥🤣
Bella obviously. ja kolmannelle nimeksi Pakana.
Maija ja Eeva on aivan ihania nimiä. Minusta on vain positiivistä että nimi ei ole tämän hetken kärkipäästä. Kuinka nimi voi olla keski-ikäinen jos sen saa lapsi? Käsitys nimestä varmasti monellakin muuttuu kun tottuu että se on ihanalla pikku prinsessalla...tosin nämä nimet ei kyllä minusta ole missään mielessä edes " vanhanaikaisia" .
Minä en ajattele nimien ikää, koska kukin muoti on vain sen hetken muoti ja ajattelen nimeä nimenä.
Iida Maria todellakin on minusta juuri mielikuvituksen puutetta ja en pidä yhtään Iida-nimestä. Tämä nimiyhdistelmä on lisäksi hurjan yleinen.
Enni on ihan neutraali, mutta ei niin ihana kuin Eeva tai Maija.