miten kestää pettymys?

Kuukautisten alkamispäivänä ostan aina suklaata sekä siideriä taikka joskus pullon punaviiniä ja kippaan muutaman lasillisen. Muutoin olen ollut viimeiset n. 1,5 vuotta lähes absolutistina koska olen halunnut pelata varman päälle jos raskaus alkaisikin... Minulla on hyvin harvat ja epäsäännöliset kuukautiset joten raskauden alkamisajankohtaa hyvin vaikea määrittää (jos siis raskaus sattuisi joskus alkamaan).



Elikkä hemmottelen itteäni. Toinen tärkeä asia on mieheni. Köllötän hänen kainalossaan sohvalla. Lohdutamme toisiamme.

Mutta mun mielestä tuo itkeminen tekee hyvää. Ja jos vaan jaksaa ja on joku jolle puhua ajatuksistaan, niin se tekee kans hyvää. Toimii ainaki mun kohalla.



MUTTA tuon puhumisenki kans oon sitä mieltä, että vastapuolen pitää sit tajuta " vaan" kuunnella eikä alkaa jakeleen neuvoja siinä tilanteessa. Mua helppaa kun saan purkaa mieltäni ääneen. Sillon monesti löytyy myös uusia ajatuksia ja jostain se uus tsemppiyrityskin aina löytää tiensä ilmoille!



Oman miehen tuki ois varmaan kans aika jees juttu, mutta meillä ainaki molemmat suree niin omalla tavalla, etten usko meistä olevan toisillemme sellasta apua kun kumpanenki tarvis. Toki puhutaan aiheesta tietenki siitä huolimatta, mutta miehellä on kuitenki aina se miehinen näkökulma asioihin...

Kun olin vastaavassa tilanteessa, mietin joka kuukausi jonkun kivan jutun (hajuvesi, jalkahoito tms) jonka saisin siinä (mutta vain siinä) tapauksessa, että menkat taas alkaisi. Varsinkin alkuvaiheessa tuo toimi hyvin. Mitä pahemmaksi lapsettomuuskriisi eteni, sitä vähemmän onnistuin itseäni enää millään " lahjomaan" ja kävinkin puhumassa asioista ammattiauttajan kanssa, mistä koin saavani paljon apua. Sitten lopulta hoidot tuotti tulosta ja nyt aika on parantanut haavoja hiljalleen. Voimia ja jaksamista sinulle!



T: Tilhi + Pikkutilhi 2,5 kk