nestekertymä munatorvissa?
Laitoin tämän jo tuonne club-30 puolelle, mutta laitanpa myös oman avauksen jospa täällä olisi joku jolla olisi kokemusta tällaisesta.
Kävin eilen kp 12 ultrassa ja tarkoituksena olisi edetä vielä tällä viikolla inssiin. Ultratessa lääkäri löysi vasemmalta puolelta munatorven kohdalta jotakin jota hän arveili jonkinlaiseksi nestekerymäksi. Pähkäili sitä hetken kyseli onko kipuja (ajoittain on ja kuukautisten yhteydessä aina, sekä pupuilussa silloin tällöin riippuen asennosta). Lääkäri lähetti myös verikokeeseen. Itse olin aika sekaisin ja kun oli kaikkea muutakin kyseltävää (eka inssi), niin en sitten osannut kysyä ainakaan niitä oikeita kysymyksiä. Olisiko kenelläkään ollut mitään vastaavaa ja osaisi heittää arvauksia peliin mitä saattaisi olla.
Aion kyllä tästä kysellä vielä inssin yhteydessä. mutta tämä jäi nyt kuitenkin vaivaamaan... Voisiko olla endometrioosia? Olen itse nimittäin endometrioosia epäillyt jo pitkään mutta lääkärit eivät ole kovin vakavasti kipuihin suhtautuneet. Vuosi sitten mulle tuli (myös vasemmalle) joku tennispallon kokoinen kysta jonka vuoksi jouduin pariin otteeseen päivystykseen (jossa muuta ei hoidettu kuin kipua), hävisi sitten itsestään. Aukiolotutkimuksessa oli alussa jotakin häikkää vasemmalla, mutta kyllä neste meni lopulta läpi, lääkäri arveli, että oli ollut joku lihasspasmi. Välillä jotkut muutkin lääkärit ovat vasemmalla nähneet jotakin " ihmeellistä" , mutta ei olla tutkittu sen tarkemmin. Olisiko kenelläkään heittää arvausta, mitä voisi olla. Mulle määrättiin myös joku labrakoe tämän vuoksi... Endohan varmistetaan kait aina leikkauksessa, joten mikäköhän tämä koe voisi olla. Kokeen nimi meni ohi (jos lääkäri edes sitä sanoi), oli kuitenkin joku ekstra koe, jota muuten ei olisi otettu (samalla otettiin kyllä sitten myös estradioliarvot kuten tavallista.
Olisin todella kiitollinen jos joku täällä tietäisi mistä voisi olla kyse!
Kommentit (3)
unohtui mainita, että minullahan siis on endoa vaikka kuinka ja paljon, mutta ei siis onneksi munatorvissa juurikaan. Leikattu on nyt kolme kertaa. Endodiagnoosi voidaan varmuudella antaa tosiaan vasta leikkauksessa, tosin joskus endometrioomia voi näkyä ultrassa tai tuntua " käsikopelolla" . Täysin varma dg saadaan kuitenkin vasta kun on tutkittu leikkauksessa saadut koepalat.
Tuosta verikokeesta: tällä palstalla oli jokin aika sitten keskustelua jostakin verikokeesta, jota joiltakin otetaan endoa epäillessä. Minulta sitä ei ole koskaan otettu ja en nyt muista verikokeen nimeä. Sen verran selvitin silloin asiaa, että se otetaan yleensä syöpää sairastavilta ja nimenomaan silloin se arvo on koholla. Endo kuulemma ei kuitenkaan lääkärini mukaan korreloi tuon verikokeen kanssa, vaikka joillakin endopotilailla arvo on kuitenkin jostakin syystä koholla. Ei siis kuitenkaan läheskään kaikilla. Löytyisikö joku viisaampi kertomaan tästä verikokeesta?
Kiitoksia WAW, että kerroit omista kokemuksista. En todellakaan muista olisiko lääkäri edes maininnut mikä tuo verikoe oli, mutta netin ihmeellisestä maailmasta löytyi sellainen koe kuin CA 12-5, jos muistin sen oikein. Ilmeisesti se voi kertoa endometrioosista tai sitten ei, mutta liittyy enemmänkin tuonne syöpäpuolelle. Olisiko kenelläkään enemmän tietoa tästä kokeesta tai mikä tuo nestekertymä voisi olla tai miltä endo (endometriooma) näyttää ultrassa, mikäli se siellä näkyy?
Minä en oikein osaa auttaa, mutta samanlaista ongelmaa kyllä löytyy. Meillä on toinen ivf menossa, punktio olisi ensi viikolla. Viime viikolla olin ns. nollaultrassa, jossa katsotaan onko jarrusumut tehonneet. Ensin vaikutti siltä, että sumut eivät ole tehonneet, koska molemmissa munatorvissa vaikutti olevan jo munarakkuloita tulossa. Estradioliarvo kuitenkin oli melkein nollassa ja lääkärin mukaan ultrasaa näkyvät möntit ovatkin sitten jotakin muuta. Estradiolin lisäksi minulta sitten katsottiin perusverenkuva sekä tulehdusarvot (crp). Lääkäri ei oikein osannut ottaa kantaa, että mitä ultrasa oikein näkyi. Endoa se ei todennäköisesti ole, koska olen marraskuussa ollut viimeksi laparotomiassa ja munatorvet olivat lähes puhtaat endosta. Itse olen sitten järkeillyt, että kyse olisi juuri jonkinlaisista nestekertymistä. Perjantaina on seuraava ultra ja toivottavasti olen sen jälkeen viisaampi!