Mistä tietää itse että varmasti haluaa kolmannen lapsen?

Aivan samanlaista pohdintaa on harrastettu täälläkin. Mies on kyllä meilläkin hiukan vastaan, mutta vain hiukan. Itse olen juuri kuin ap, joinain päivinä niin varma siitä että haluan vielä sen yhden lapsen. Ja joinain päivinä niin varma siitä, että nämä 2 ihanaa lasta saa luvan riittää.



Itseäni välillä pelottaa ajatus kolmannesta siinä mielessä, että kun 2 raskautta ja synnytystä on mennyt suht hyvin niin millä todennäköisyydellä kolmaskin vielä menisi. Ja nimenomaan tämä, että kun on 2 tervettä lasta, niin vieläkö "ansaitsisin" kolmannenkin.



Omalla kohdallani tämä on enemmän tunteen asia, välillä kieltäydyn ajattelmasta muuta kuin sitä ihanaa kääröä. Eli mitäs sitten jos tulisikin huono nukkuja, tai muutoin vaativampi vauva. Meillä kun esikoinen on ollut koko ikänsä huono nukkuja, ja oikeastaan vasta nyt nukkuu suht hyvin (6v.).



Itselläni alkaa tulla vain kiire näiden pohdintojen kanssa, en ole enää ihan nuori ja muutenkin terveydellisistä syistä lapsen teko iäkkäämpänä ei järkevää.



Joskus yritän ajatella tätä asiaa niin, että kumpikohan minua harmittaisi jälkikäteen enemmän, se että olisin tehnyt sen kolmannen lapsen vai se, että olisin jättänyt tekemättä. Vastauskin lienee aika selvä, ehkä...



Olisi mukava kuulla muidenkin pohdintoja aiheesta.

Niin tutulta kuulosti tekstit!



Meillä siis kaksi poikaa, 2- ja 4-vuotiaat vilpertit. Kolmatta ollaan pähkäilty varmaan puolisen vuotta. Ehkäisyä ei olla käytetty kakkosen syntymän jälkeen eli tavallaan mahdollisuus annettu koko ajan. Kakkosenkin alulle saamiseen tarvittiin tosin clomeja, joten tuskin ihmeitä nytkään luomusti tapahtuu.



Kovasti tekisi kolmatta lapsosta mieli, mutta sitten hirvittää monikin asia. Molemmissa aiemmissa raskauksissa kärsin raskaudiabeteksesta; jälkimmäisessä oli insuliinikin kehissä. Ikääkin on jo 34v, joten voisinko saada vielä kolmannen terveen lapsen?? Olen kotona kolmatta vuotta putkeen, joten mietityttää kuinka paljon jään "jälkeen" työelämässä. En tosin koe minkäänlaista haikeutta töihin, sillä viihdyn hyvin kotosalla. Nautin kiireettömyydestä ja siitä, että on aikaa leipoa, askarrella ja ulkoilla lasten kanssa keskellä päivää muiden ollessa töissä. Toki palkkapäivä olisi kiva, mutta näinkin pärjätään hyvin.



Meillä molemmat lapset ovat olleet huonoja nukkujia. Kumpikin herätti vauvavuotenaan tunnin välein, mutta kummasti sitä jaksoi. Olen siis satavarma, että mahdollinen kolmaskin lapsi olisi huonouninen. Vasta imetyksen jälkeen ovat yöt parantuneet. Vieläkin saan herätä öisin, jos lapset näkevät painajaisia tai sattuu pissavahinko.



Esikoinen on suuritarpeinen ja vaativa lapsi (näin sanottiin meille vanhemmille jo laitoksella!), kun taas kuopus on aina ollut helppo "tapaus". Nyt toki ikään kuuluvaa uhmaa ilmassa. Välillä on päiviä, että haluaisin vauvan heti, mutta sitten taas hetkiä, että elämä on antoisaa ja rikasta tällä kokoonpanolla. Hirvittää, että jos tulee esikoisen kaltainen temperamenttivauva, niin siinä sitä ollaan helisemässä! Parin vuoden sisällä on ratkaisu tehtävä, sillä yli nelikymppisenä en halua enää vaipparumbaan alkaa uudestaan.



Ei ole helppoja nämä elämän suuret ratkaisut! Meillä onneksi mies on vauva-asiassa minun kanssani samoilla linjoilla, niin ei tarvitse houkutella tms. Kiinnostaisikin kuulla kovasti muiden ajatuksia ja tuntoja.

Mulla on poika ja tyttö vajaan kahden vuoden ikäerolla, nyt ekalla ja eskarissa ja heidän kanssaan oli joskus tosi rankkaa. Pojalla vielä neurologisia ongelmia (asperger). Joskus ajattelin, että haaveesta saada 3. lapsi pitääkin ehkä luopua ja pelkäsin, mitenkä selviäisin. Sitten iski vauvakuume ja miehelläkään ei ollut mitään vastaan. Isot lapset olivat jo vaipattomia ja vähän helpompia ja toka oli saatu nukkumaan yönsä. Tulin aika pian raskaaksi, mutta saman tien tuli alkuraskauden keskenmeno siis ei viikkoakaan testin ja keskenmenon välissä. Eihän se nyt toisaalta kovin pahalta tuntunut, kun juuri vasta tiesin olevani raskaana, mutta sen jälkeen olin täysin varma, että haluan sen kolmannen kaikesta taakasta huolimatta mitä voisi olla. Sitten jouduinkin monta kuukautta, puolisen vuotta odottamaan raskautta ja oli tosi ikävä vauvaa.



Mua vaivaa odotusajan masennus, joka loppuu, kun pahoinvointi loppuu ja sitä oli kolmannessakin raskaudessa ja olen onnellinen, kun sen kestin. Ihanaa oli olla raskaana, väsyttävää ja kivaa oli varsinkin tytön kanssa valmistautua vauvan tuloon. Vauvan synnyttyä isot eivät olleet mitenkään hirmu hankalia vaikka jonkinlaista pientä mustasukkaista oireilua olikin ja saattaa vieläkin olla.



Miksi se kolmas kannattaa hankkia? Moni on sanonut, että kolmannesta sitä todella vasta nauttii. Se on totta. Kolmas lapseni, tyttö on aivan ihana, pienestä asti aina olen ilahtunut ja yhä edelleen aina ilahdun, kun näen hänet, kun haen päiväunilta, on ihanaa vaan katsella sitä ihanaa olentoa. Hän tuo tosi paljon iloa minulle ja voimia, niin että jaksan isompien kärhämöitäkin paremmin. Iloa hän on tuonut koko perheelle. Hän heräsi valvomaan yöllä joksikin aikaa noin kerran viikossa noin 8kk ikään asti. Helpompi kuin edellinen tyttö tähän mennessä. Olin 39 v. hänen syntyessään ja neljättäkin vielä mietin.



Oma kokemus on kaikesta vaivannäöstä huolimatta, että kolmas kannattaa hankkia, koska on niin ihana. Olen innostunut kirppareistakin ja kestovaippailusta. Itse on jo rento vanhempi ja lapsi kasvaa toisten joukossa. Itse on kypsempi äitinä, niin vauvasta osaa nauttia uudella tavalla.



Huonoista päivistä selvitään vauvan kanssa, hän tuo sen ilon siihenkin päivään.

Täällä pohdiskellaan myös, josko vielä yksi lapsi haluttaisiin. Lapsi olisi minulle kolmas, mutta miehelleni neljäs. Kaikki kolme asuvat meillä ja iät ovat 14v, 6v ja 4v.



Itselläni on aikaisemminkin ollut lievää vauvakuumetta, mutta nyt parin viime kuukauden aikana asia on alkanut pyörimään mielessä jatkuvasti. Mieskään ei ole asiaa tyrmännyt, mutta lähinnä mietityttää juurikin se, jaksaako enää "aloittaa alusta." Meillä on todella hankalaa ollut myös tukiverkon puute, lapsenlikkaa ei juurikaan ole saatavilla edes välttämättömiin menoihin, mm.lääkärissä käynnit ym.



Pähkäily tuskin loppuu.Olen ajatellut, että kun nuorimmat aloittavat koulun, voisi olla hyvä aika olla kotona vauvan kanssa. Joten vuosi-pari on vielä aikaa mietiskellä :)

Mies oli valmis jo mua ennen yrittään kolmatta lasta, minä olin vähän kiikunkaakun. Mutta jostain se vauvakuume hyökyi päälle ja aloin hirveästi kaipaamaan raskautta ja vauvaa. Meillä lapset ovat vilkkaita ja välillä tuntuu että pää leviää kaiken tohinan keskellä ja SILTI tuntuu, että ois ihana saada vauva. Jotenki sitä onnistuu unohtamaan yövalvomiset ja miten kiinni sitä on imetyksessä yms..

Täällä kans eräs joka välillä on aivan varma, että meille vauva ja heti ja taas joskus, yleensä väsyneenä, on todella iloissaan ettei ole raskaana. Mies olisi valmiimpi kuin minä mutta ymmärtää täysin oman jarrutteluni.



Iltaisin on joskus aika poikki kun tenavat on saanut nukkumaan, sit alkaa miettimään, että tossa ois vielä kolmaskin nukkumaan saatava... Mut sit toisaalta, mietin kuinka suuri lahja uusi pikkusisar olisi isommille lapsille. Sisaruushan on lahja, vaikka lapsena tenavat saattavatkin tapella ja ovat kovin mustiksia. Meillä on 5v. poika ja 3v. tyttö. Olen ennättänyt olla nyt parisen vuotta töissä pikkukakkosen jälkeen, joten toisaalta kotiin"jääminenkin" voisi maistua ja nyt en kyllä pitäisi mitään kiirettä takasin palaamisellakaan... Vaikka rahaa ei olekaan koskaan liikaa... Nauttisin ehkä kotiäytiydestä senkin vuoksi, että lapsen sairastuessa ei tarttis miettiä töistä poissaoloa ja hoitojuttuja.



Ja TOISAALTA, kuinka helppoa näiden kahden kanssa jo on kulkea ja liikkua, ei rattaita, vaunuja. Syövät itse, pukevat...

Aivan samanlaisia ajatuksia täällä. Olen kohta vuoden ajan aina silloin tällöin käynyt kurkkimassa täällä mutta samassa tilanteessa ollaan. Miehelle olisi ihan ok, ei hänkään nyt mitenkään ihan täpinöissään ole. Itse siis jahkaan ja jahkaan.



Meillä 4v ja 2,5 ennestään. Kaikki on mennyt hyvin ja nyt tuntuu että vauva-arki on tosiaan takanapäin ja itsellekin on aikaa. Lapset aloittivat hoidossa, itsellä hyvä työpaikka jossa viihdyn ja aloitin opiskelut syksyllä. Tuntuisi jotenkin kamalalta aloittaa taas kaikki 'alusta'. Olemme saaneet hyvin lastenhoitoapua mutta en tiedä miten asia sitten olisi kun on kolme. Tilaa asunnossa on hyvin nyt mutta kolmannen myötä täytyisi tehdä järjestelyjä. Rahaakin on ollut nyt mukavasti, jos jäsin taas kotiin olisi talous tiukemmalla, jäisi matkustelut yms.pois. Menin itse töihin kun nuorimmainen oli vuoden ja mies jäi kotiin 9kk ajaksi, joten tämä järjestely saattasi olla mahdollinen nytkin. Toisaalta olisi kiva jäädä kotiinkin...



Minua myös jotenkin pelottaa se että menisikö kaikki hyvin kun edelliset raskaudet ja synnytykset olivat helppoja. Päätöksiä johonkin suuntaan pitäsi tehdä, en kuitenkaan kovin vanhana haluaisi enää lapsia hankkia. Minulla oli alunperin haaveena neljä lasta...



Asiaa ei auta että esikoinen toivoo kovasti pikkuveljeä tai -siskoa..

Mulla on ollut viime keväästä asti paha ja vielä pahempi vauvakuume. Ja sitten sinne väliin mahtuu päiviä (toisinaan joka toinen päivä), jolloin tuntuu, että mitä hullua mä oikein tässä puuhaan ja puhun. Vielä kolmas tähän soppaan hämmentämään. Meillä lapset ovat 2- ja 4-vuotiaat. Ja sitten taas joka toinen päivä ihan puristaa rinta-alasta, kun sydän on niin vauvankaipuuta täynnä. Ja välillä on sellainen olo, että meidän perheestä puuttuu vielä yksi pallero ja sitten taas tulee ajatus, että näinkin on hyvä, kaksi lasta on oikeastaan hyvä ja koko ajan helpommaksi käy...



Meillä tuo mies jarruttelee mun kuumeisimpia päiviä. Että varmaan olisin jo raskaana, ellei näin olisi. Palasin nyt syksyllä töihin ja sekin tuntuu jotenkin nyt toisaalta mukavalta, siis töissä käyminen. Että ehkä odottelemme hetken ja katsotaan hetki kerrallaan.



Niin ja mitään selkeää ratkaisua asiaanhan meillä ei ole. Mutta jos me kolmatta lähdetään tosissaan toivomaan, niin varmaan parin vuoden sisään. Tuota ikääkin kuitenkin karttuu koko ajan. Pari vuotta vaan tuntuu ajoittain ikuisuudelta.

eilen en halunnu, tänään haluan, aamulla ehkä en mutta illalla varmaan taas... Mielipide heittelee.. Meillä mies on sanonu et kai tänne kolmaski mahtuis... nii-i, mutt mut. elämä on toisiaan jo helppoo, 6 ja 3 v lapset on "isoja". on omaa aikaa, pääsee meneen ja matkusteleen melkein kuin huvittaa, luopuisko tästä ja haluis vauvan vai ei...

...en osaa itsekaan tyhjentavasti vastata tahan vaikka odotan kolmatta lastani. Toisaalta ajattelen etta mistapa sita tietaa ihan varmasti haluaako sita ensimmaistakaan lasta, tai toista. Eli lasten saannissa nyt ei vain ole varmoja "takuita", ne on otettava vastaan sellaisina kuin tulevat. Toisaalta tiedan ihan tasan tarkkaan mita ap tarkoittaa: eli miksi viela yrittaa kolmatta jos kotona on jo kaksi lasta, miten jaksaa, riittaako aika kaikille kolmelle, miten keskimmainen lapsi suhtautuu, enta sitten kun pitaa rueta maksamaan lapsen koulutuksesta jne, riittaako rahaa kolmelle. Itsella kuitenkin se halu saada viela kerran vauva voitti kaikki esteet, jopa sen etta omassa tapauksessani raskaus on lahtokohtaisesti riskiraskaus jota seurataan hyvin tarkasti. Ei kai tahan sellaista rationaalista syyta voi loytaa - tai edes kannata etsia - jos tunne siita etta jotakin viela puuttuu vaivaa mielta.

Olen saanut vauvakuumeen (kohtuupienen vielä) kolmannen kerran. Yllä olevat kirjoitukset on tosi osuvia - nyt olis kaikki niin hyvin.

Löytyyköhän täältä sellaista äitiä, jolla kolmas tai neljäs lapsi olisi jättänyt koliikin väliin?

Se nimittäin tässä taas huolettaa, vaikka eihän ne vaiheet tietysti siihen lopu. Meidän lapset ovat olleet tosi erilaisia (tyttö 6 ja poika 3). Kummallakin koliikki liki 4 kk. Tyttö on sen jälkeen ollut joka tavalla helppo. Mutta meidän pikku "eemeli" on tosi vilkas ja keksii kaikki kiusat. Nyt vasta on alkanut helpottamaan tämä elämä siinä mielessä, että pystyy jättämään leikkeihin tai esim. keittiöön yksin vähäksi aikaan. Pojan perään on pitänyt niin kovin vahtia koko ajan ja on vielä tosi tulistuvaa sorttia.

On ollut niin ihanaa tehdä tässä pitkästä aikaan töitä ja omia juttuja rauhassa, ettei siitäkään haluais luopua...mutta ikääkin on jo ja jostain käsittämättömästä syystä tämä kuume siis nousee ;)