Mitäköhän tämä uni meinasi
Näin viime yönä unta jossa oli nykyinen ihastukseni ja eräs toinen ihastukseni 12 vuoden takaa(jonka kanssa ei koskaan tapahtunut mitään kuitenkaan, ei tosin kyllä nykyisenkään kanssa vielä ainakaan). Tämä 12 vuoden takainen ihastus oikeasti irl jotenkin ällöttää nykyään minua, koska on liian itserakas ja ns. leuhka ja huomionhakuinen. No kuitenkin unessa tykkäsinkin hänestä.
Nämä ihastukset oli unessa molemmat samassa ammatissa, eli nykyisen ihastuksen ammatissa.(oikeasti eivät ole) Ensin tapasin tämän 12 vuoden takaisen ihastuksen ja olin unessa muka kauhean ihastunut häneen. Aina kun häntä ei unessa näkynyt niin kaipailin häntä. Tämä ihminen ei kuitenkaan muistaakseni tuntunut kiinnittävän asiaan huomiota, eli ei ollut itse ihastunut millään tavalla. Loppu-unessa siten tapaisin nykyisen ihastukseni ja tajusin että en olekaan ihastunutkaan enää häneen juuri ollenkaan. Ihastus oli kyllä unessa kauniimpi kuin yleensä (en ole irl ihastunut oikeasti hänen ulkonäköönsä, joka on aika vaatimaton, vaan persoonaan) Kiinnitin unessa huomiota että hän oli laittautunut taas tosi paljon, kuten olen oikeassakin elämässä huomannut hänen välillä laittautuneen. Ja tajusin jotenkin että hän onkin oikeasti aika kaunis, koska oli kauniimpi kuin oikeasti, mutta siitä huolimatta tunteita ei ollut juuri ollenkaan enää, vaan unessa tajusin että tykkään paljon enemmän tästä 12 vuoden takaisesta ihastuksesta.
Mitäköhän tämä uni kertoo? Itse olen yrittänyt miettiä, mutten keksi, tuntuu niin oudolta, koska tosielämässä olen niin varma ihastuksestani. Nämä ihmiset eivät oikeasti edes tunne toisiaan eivätkä ole ikinä nähneet, joten mitään kilpailuakaan ei ole tosielämässä. Tosin miettiessäni tajusin sen että nämä molemmat ihastukset on syntyneet samana vuonna ja samassa kuussa, mutta sekään ei lienee mikä ihme, koska itsekin olen vain puoli vuotta vanhempi heitä. Lisäksi molemmat heistä on sinkkuja.