Lukivaikeudesta. Onko täällä vanhempia joiden lapsilla?
Tytöllä todettiin eskarissa joitakin juttuja joiden vuoksi kehotettiin käymään puheterapeutilla lukivalmiuksien kartoituksessa. Ja mehän käytiin viime keväänä.
Tytöllä todettiin lyhytkestoisen muistin kapeutta. Ei esim. muista 5 numeron sarjoja (esim. 67832) edes toisella kerralla. Yksikään noista 5 numeron sarjoista ei mennyt oikein. 4 numeron sarjat sen sijaan sujui ihan hyvin. Kun oli pyydetty näyttämään eri kuvioista kolmio, ei ollut tiennyt mikä se niistä on. Sen on kuitenkin oppinut nyt kesän aikana.
Pitkiä ohjeita ei muista. Jos sanon; ota pinkki pallo, vie makuuhuoneeseen ja laita isän yöpöydälle, unohtuu loppu ihan varmasti. Ymmärtää kyllä ohjeet mutta ei muista.
Ei muista kahden lähimmän naapurimme sukunimistä kumpi on kumman. Vaikka puhumme aina "Koivuista ja Halosista". Tytölle pitää joka kerta tarkentaa että Halosilla on koira. Koiran nimen kuitenkin muistaa ongelmitta.
Puheterapeutti oli näyttänyt viulun kuvaa, tyttö sanoi huilu. Kaulimesta oli sanonut vatkain. Kotonakin sähkövatkaimesta pitää sanoa että se kone millä vaahdotetaan kermat (tykkää leipoa).
Ihme kyllä, puheterapeutin mukaan tyttö on ihan viittä vaille lukemaan oppimassa (vaikka kotona ei olla opetettu lukemaan yhtään). Tuntee paljon kirjaimia, ainoastaan vierasperäiset eli B, D, C ei tiedä. Hankaluutta on kaksoiskonsonanteissa, esim. kiinnostaa sana pyydettiin tavuttamaan taputtamalla, sanoi kii-nos-taa. Olen miettinyt paljon voiko olla niin että lapsi osaa lukea suht hyvin mutta ei sitten oikein ymmärrä lukemaansa?
On nyt lähdössä kouluun ja tieto on mennyt sinne. Heti koulun alettua pyydän opettajan ja erityisopettajan kanssa palaveria tytön asioista, että tietävät käytännössä miten ongelmat ilmenee ja miten niitä voi kiertää/helpottaa. Haluaisimme myös saada neuvoja siihen miten lasta voi tukea kotona.
Miten teidän lukivaikeuksista kärsivillä lapsilla? Onko "oireet" olleet pahempia, vähäisempiä vai samansuuntaisia? Miten helposti tai vaivalla lapsi oppi lukemaan? Kiitos jo etukäteen jos vaivaudutte vastaamaan.
up.