Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Henkilökohtaiset avustajat! Kysymys lopputilistä

Vierailija
29.07.2015 |

Olin töissä henkilöllä, jolla oli kuolemaan johtava sairaus. Hän kuolikin muutama viikko sitten. Työnantaja oli Heta-liiton jäsen ja Heta-liiton sivuilla lukee, että työnantajan kuollessa maksetaan kahden viikon irtisanomisajan palkka. Tänään sain sitten verkkopankkiin lopputililaskelman, jossa ei tuota irtisanomisajan palkkaa ole ja josta siis puuttuu minun kohdallani neljä työpäivää, koska olin viikonloppuavustaja. Kävin myös oikeasti tekemässä nuo tunnit työantajan edustajalle. Ennen kuin menin tekemään noita tunteja, varmistuin itsekin siitä Googlen avulla, että minulle kuuluisi tuo irtisanomisajan palkka. Työnantajan edustaja/vaimo ei kuitenkaan ollut pyynnöstäni huolimatta varmistanut asiaa Heta-liitosta (puhelinneuvonta, jonne pyysin soittamaan heti), vaan oli pistänyt toisen, nuoren avustajan setvimään asiaa ja hän oli päätynyt samaan kuin minä. 

Nyt kuitenkin kävi näin ja mietin johtuuko se siitä, että koeaika ei ollut ehtinyt vielä kulua. Itselläni sen täyttyminen jäi parin viikon päähän. Jos näin, eikä virhe ole minun, mistä perin noiden työpäivien palkan? Ja miten käy muiden avustajien, jotka olivat myös töissä tuona kahtena viikkona. Vammaispalveluun kirjoitin heti, kun näin verkkopalkan, muttei ole tullut vielä vastausta. Köyhälle opiskelijalle aika lailla katastrofitilanne, eikä minulla ole kopiota tuntilistasta. 

Kommentit (12)

Vierailija
1/12 |
29.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö tuo lopputili tule kuitenkin kokonaisuudessaan kerralla? Viimeisen työpäivän tein 19.7. Ei taida olla toivoa, että tulisi vasta 14.8.? Työnantaja toimitti tuntilistan käsittääkseni viimeviikolla. Ap

Vierailija
2/12 |
29.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Heta-liiton sivuilla ei ole mitään mainintaa siitä, että jos työntekijä on koeajalla niin irtisanomisajan palkkaa ei makseta. Kyseessä on konkurssiin verrattava erityinen irtisanomisperuste, jolloin avustajan työ estyy hänestä riippumattomista syistä. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/12 |
29.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tietäisiköhän kukaan? En voi itse ottaa yhteyttä Hetaan ja ei ole kiva ruveta ahdistelemaan surevaa leskeä turhan takia. Ap

Vierailija
4/12 |
29.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Vierailija
5/12 |
29.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oliko joku muu taho palkan maksaja vai maksoiko avustettu palkan itse? Käänny sijaismaksajan puoleen jos, sellainen on.

Vierailija
6/12 |
29.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 10:38"]

Oliko joku muu taho palkan maksaja vai maksoiko avustettu palkan itse? Käänny sijaismaksajan puoleen jos, sellainen on.

[/quote]

 

Kaupunki on sijaismaksaja ja kaupungin pitäisi noudattaa Hetan työehtosopimusta. En edelleenkään ole löytänyt netistä mainintaa, että koeajalla olevalle henkilölle voidaan jättää irtisanomisajan palkka maksamatta työnantajan kuollessa. Kyse ei ole koeaikaan liittyvästä irtisanomisperusteesta. Kaupungilta ei mitään vastausta. Heta-liiton puoleen en voi avustajana kääntyä - se on työnantajille. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/12 |
29.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Avustajia oli neljä, joista 3 koeajalla. Eli tosi kova potti tulee maksettavaksi, jollei asia nyt yhtäkkiä selviä parhainpäin jotenkin. Pitäisikö ottaa yhteyttä sosiaalityöntekijään vammaispalvelussa? Ap

Vierailija
8/12 |
29.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/12 |
29.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vilkaisin ihan mielenkiinnosta tuota Heta-liiton työehtosopimusta ja näyttäisi tosiaan siltä, ettei työnantajan kuolema päätä työsuhdetta, vaan kuolinpesän on irtisanottava työsuhde ja 2vkon irtisanomisajalta maksetaan irtisanomisajan palkkaa. Koeaika ei muuta tätä tosiseikkaa. Nämä kaikki loput palkkasi pitäisi maksaa kerralla sinulle seuraavana normaalina palkanmaksupäivänä. Toivottavasti asiat järjestyvät ja saat rahasi! 

Vierailija
10/12 |
29.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

http://www.jhl.fi/portal/fi/aluetoimistot/

Valitsehan tuolta oma alue ja soita, varmasti osaavat neuvoa tai ainakin antaa oikean numeron josta asiaa tiedustella :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/12 |
29.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.07.2015 klo 11:52"]

Vilkaisin ihan mielenkiinnosta tuota Heta-liiton työehtosopimusta ja näyttäisi tosiaan siltä, ettei työnantajan kuolema päätä työsuhdetta, vaan kuolinpesän on irtisanottava työsuhde ja 2vkon irtisanomisajalta maksetaan irtisanomisajan palkkaa. Koeaika ei muuta tätä tosiseikkaa. Nämä kaikki loput palkkasi pitäisi maksaa kerralla sinulle seuraavana normaalina palkanmaksupäivänä. Toivottavasti asiat järjestyvät ja saat rahasi! 

[/quote]

 

Tuhannet kiitokset. Toivottavasti työnantajan edustaja ei ole irtisanonut minua jotenkin väärin (irtisanomispäiväksi merkitty 8.7. Onko tällä edes merkitystä?). Tuntilistassa kuitenkin lukee suurella IRTISANOMISAIKA ja työnantajan edustaja merkitsi sen tarkoittamaan 2 viikon aikaa ja olen laskenut tunnit oikein. Sain kuitenkin lomakorvaukset tämän palkan yhteydessä, joten mitä järkeä siirtää vielä seuraavaan palkanmaksupäivään lopputiliä? Tosin ei olisi ensimmäinen kerta, kun kaupungin palkanlaskenta tekee virheen. Toisaalta miten voi ignoroida merkinnän IRTISANOMISAIKA? Ap

Vierailija
12/12 |
29.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Soitapa sinne palkanlaskentaan, mistä olet tilinauhasi saanut. Siellä se ongelmakin voidaan korjata (täällä ei). Jos kuulut johonkin ammattiliittoon saattaisit saada apua sieltä juristilta ja jos et, niin vaikkapa työsuojelusta löytyy tietoa maksamattomien palkkasaatavien hakemisesta: http://www.tyosuojelu.fi/fi/palkkasaatava

Täällä ihmettely ei valitettavasti tuo suolle irtisanomisajan palkkaa kouraan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kaksi viisi