Milloin olet ajatellut:"Onneksi minulla ei ole lapsia"?

Kaikissa tilanteissa, joka päivä.

Vanhemmat on periaatteessa koko elämänsä vapaaehtoisia palvelijoita ilman palkkaa, tai mitään kiitosta edes.

Karsea elämäntapa.

Joka päivä

Aamulla herätyskellon soidessa viimeksi tänään mietin väsyneenä että halleluja, onneksi en ole ottanut koiraa kun tämä itsensäkin liikkeelle saaminen on välillä niin vaivalloista! Eli lapset menee samaan kategoriaan: työtä, työtä, työtä. Enköhän mä silti molempia jossain vaiheessa ota mutta sillä välin onnittelen itseäni vapaudesta.

Kun kuulen lasten parkuvan tai vänisevän kaupassa, junassa, ravintolassa ja niin edelleen. Voi huokaista ja lohduttaa itseään: "Ainakaan tuo ei ole minun ongelmani."

Kun kuulen lasten parkuvan tai vänisevän kaupassa, junassa, ravintolassa ja niin edelleen. Voi huokaista ja lohduttaa itseään: "Ainakaan tuo ei ole minun ongelmani."

Joka päivä ja jokaikinen yö.

Kun kuulen, kun vanhempi tiuskii tai huutaa lapsellensa. Tai vielä pahempi - vähättelee häntä. Mietin silloin, että "onneksi minulla ei ole lapsia, ei tarvitse olla vastuussa kenenkään itsetunnon kehityksestä". Oma lapsuuteni oli kaaottinen ja se jätti jälkensä.