Onko haittaa jos terveellisellä ruokavaliolla tippuu paino raskausaikana?
Apua, plussasin juuri ja olemme ikionnellisia mieheni kanssa. Minulla on pituutta 167 ja painoa 80 kg. Liikaa siis. Ruokavalio ei ole aivan kamala mutta nyt olen päättänyt jättää karkit ja muut ylimääräiset herkut ja roskaruoat minimiin.
Mieltäni vaivaa kuitenkin kuulemani, jonka mukaan läskiin kerääntyneet myrkyt haittaavat sikiön kehitystä mikäli äiti laihtuu raskauden aikana.
Järki sanoo että olisi parempi syödä terveellisesti vaikka paino putoaisikin. Löytyykö tästä jonkun alan ammattilaisen lausuntoa tai tutkimusta? :)
Kommentit (8)
Itse olin raskauden alussa 88 kg, ja synnyttämään menossa 90 kg, eli periaatteessa laihduin raskauden aikana. Lapsi on täysin terve, ja oli melkein nelikiloinen, eli ei ollut nähnyt nälkää. :) Terveydenhoitajakin sanoi tämän olevan ok.
Eli ei siitä parista kilosta haittaa ole, kunhan et liikaa laihdu. Ehkä voisit pitää tavoitteena, ettei painoa tulisi raskauden aikana enempää, kuin esim. 5 kg? Mitään 20 kg sinun ei todellakaan tarvitse kerätä, kun ylimääräistä jo on jonkin verran.
Muistathan kuitenkin, että laihduttamiseen kannattaa ryhtyä vasta lapsen synnyttyä. Sinulla on koko elämä aikaa laihtua. Itse aloitin laihduttelun lapseni ollessa 1 kk ikäinen. Olet nyt laihduttanut 2 kk, ja painoa on lähtenyt 10 kg.
Minä painoin raskauden alussa myös tuon 80kg ja painoa ei alkanut tulla lisää ennen kuin viikolla 32. Neuvolassa juuri sanoivat että ei haittaa vaikka paino jopa tippuisi ja tulee jatkaa samaan malliin, syödä terveellisesti.
Eli en laihduttamaan lähtisi, syöt terveellisesti ja monipuolisesti, paljon kasviksia. Ja jos joku kerta tekee mieli jotain hyvää niin pieni määrä ei haittaa. Minulla tosin ei tehnyt sen jälkeen kun pahoinvoinnit loppuivat. Tein jääkaappiin valmiiksi hedelmäkuppeja ja sieltä oli helppo ottaa naposteltavaksi.
Ne liukenevat myrkyt ovat kyllä ilmeisesti vaarallisia..
Oletko oikeasti sitä mieltä että jos jätä roskaruoat pois niin vauva ei voi hyvin?
Itse laihduin 170/80 -> 170/72. Vuotta myöhemmin painoa 60 kg :)
Jos syöt riittävästi ja terveellisesti, niin ei pieni painonlasku lähtötilanteessasi ole vaarallista. :) En ole kuullut että rasvakudokseen kertyisi myrkkyjä sen ihmeemmin kuin muualle elimistöön, olet mielestäni turhaan huolestunut. Onnea odotukseen!