Lue keskustelun säännöt.
Useampi vanhempi
18.07.2015 |
Hei, Onko teillä kokemuksia jonkinlaisesta yhteisövanhemmuudesta?
Minä haluaisin lapsen, mutta kehoni on sellainen, että riittävästä levosta huolehtiminen on hyvin tärkeää. Avomiehelläni on myös vähän tavallista isompi levon tarve ja myös oman ajan tarve.
Tuntuisi kiinnostavalta, että olisi kolmas aikuinen (tai toinen pariskunta), joka olisi kiinnostunut antamaan aikaa ja huolenpitoa. Toki turvaverkkoja pitää aina olla. Mutta tuntuisi hyvältä, että tietää etukäteen, että on luottoaikuinen, joka myös nostaa lasta etusijalle ajankäytössään.
Erityisesti Helsingissä on paljon kolmekymppisiä naisia, jotka haluaisivat lapsia, mutta ei ole kenen kanssa tehdä. Täysin yksin lapsen hankkiminen on rankkaa, olen kuullut. Voisiko yhteistyö tuottaa molemminpuolista iloa ja onnea? :) En halua tietenkään toimia vain itsekkäästi vaan rakentaa jotain aidosti kestävää. Vanhemmuus aiheuttaa monenlaisia tunnereaktioita, joita voi olla vaikea arvata etukäteen. Miten sopia asiat niin, että voitaisiin välttää mahdolliset ongelmat...?
Olen itse lapsena kasvanut kahdessa kodissa, joten sen kautta on kokemuksia lapsen näkökulmasta. Ja itse asiassa myös aikuisten näkökulmista, koska kuulin niitä vähän liikaa jo lapsena ja olen kysellyt niitä lisää aikuisena. Itse olen kokenut kahdessa kodissa kasvamisen kuitenkin rikkautena.
Asumismuotona meillä olisi varmaankin naapuruus. Lapsen ollessa vauva täytyy perusturvan tunteesta ehkä huolehtia myös niin, että yönukkumispaikka on aina sama? Eli biologisen äidin luona ja sinne sitten tarvittaessa lisäjoukkoja… Pitää kai alkaa tutustua johonkin psykologiakirjoihin, jotta ymmärtää paremmin esimerkiksi sitä perusturvan luomista…
Sitten on vielä tietysti se kysymys, että löytyisiköhän lisävanhempi omasta tuttavapiiristä vai miten kannattaisi etsiä…?
Kommentit (6)
Ihan hyvä idea mutta käytännön toteutus varmaankin vaikeaa. Lähtien siitä että kun äidinvaisto herää niin sitä kakaraansa ei oikeasti halua antaa kenenkään muun hoidettavaksi. Muistan kuinka itse esim olin tuohtunut siitä ettei vastasyntyneitä saisi muka viedä yöksi vauvalaan synnärillä että äiti saisi levätä. Nooh, kun vauva sitte syntyi ei olisi tullut mieleenkään viedä sitä mihinkään omalta viereltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista!
Vauvavaiheen voisin hyvin jaksaa hoitaa pääosin itsekin (+turvaverkko). Vauvavaiheessa ei ainakaan tarvitse selvitä myös työpaikan paineista ja omat hormonit luultavasti auttavat paljon jaksamisessa.
Olisi kiva kuulla kommentteja myös myöhempiin vaiheisiin liittyen!
Tavallista suurempi levon tarve??? Onko joku sairaus? Muutoin kannatan koiran ottamista. Naapureiden kanssa voi jakaa ruohonleikkurin, auton ja grillin, muttei lasta!
Sinänsä mielenkiintoinen idea, mutta aika vaikeasti varmaan löytää käytännön toteuttaminen. Vaikka toinen osapuoli löytyisi, niin tulos olisi riita: kuka huoltaja, miten kasvatuserimielisyydet selvitetään, mitä kun....Minä ehdotan itse tukiperheeksi ryhtymistä niille vanhemmille, joilla on ongelmia jaksamisessa.
Kiitos kommenteista! Toimin jo tällä hetkellä ja tukena toiselle perheelle ja se on toki tärkeää toimintaa. Koska oman lapsen saaminen on unelmanani, haluan nyt kuitenkin miettiä sitä mahdollisuutta.
Jos en saa omaa lasta, haluaisin seurata jonkun lapsen kasvua vauvasta lähtien, koska ensimmäiset elämän kuukaudet ovat omalla tavallaan ihmeellisiä. Haluan nyt selvittää, olisiko joku, joka haluaisi olla mukana minun ja lapseni kanssa alusta asti.
Tukena voin itse toimia myöhemminkin, mutta omaa lasta en halua hankkia riski-iässä (yli 35 v). Olen nyt 31 v.
Aika hauska tuo vertaus, ettei lasta voi lainata kuten ruohonleikkuria. Olen kiitollinen siitäkin kommentista. Asia varmasti voi tuntua oudolta. Toisaalta haluan vain miettiä omaa äitiyttäni tarkkaan eikä kuviossa sinänsä ole mitään kauhean kummallista. Moni muukin on väsyväinen ja monen muunkin mies haluaa pitää kiinni omasta tilastaan. Minä vain haluan yrittää ottaa nämä asiat huomioon etukäteen.
Lisävanhempi voisi toimia ikään kuin aktiivisena tätinä ja pitää vaan sopia, mitä tehdään, jos vanhemmuusvietti nousee vahvaksi molemmilla ja uhkaa aiheuttaa konflikteja. Aika monella varmaan on konflikteja vaikka anoppinsakin kanssa lastenhoidossa.
Ehkä tämä avasi asiaa lisää. Täytyy katsoa, pääsenkö pohtimaan näitä asioita myös jonkun yhteistyöstä kiinnostuneen kanssa:) Moni haluaisi viettää aikaa lasten kanssa, mutta ei silti esimerkiksi lähde tukihenkilöksi järjestöjen kautta. Lapsia on siellä jonossa satoja.
Kiitos, miettiminen ja kirjoittaminen auttaa - jatketaan vaan keskustelua, jos haluatte kommentoida!
Levätkää nyt vaan molemmat huolella ja unohtakaa kokonaan ne lapset.