Olen tosi pettynyt hoitooni, itseeni, elämään
Olen jo vuosia ollut masentunut ja tosi ahdistunut eikä mikään tunnu auttavan. Terapiassa kävin joskus, mutta en tiennyt terapioista mitään ja valitsin hädissäni yksin väärän terapiamuodon ja vääränlaisen terapeutin. Tällä hetkellä on vain lääkitys mutta en tiedä onko siitä mitään apua. Välillä menee vähän paremmin, yleensä huonommin. Tarvon yksin eteenpäin ja kokeilen kaikkea mikä voisi auttaa, vähän aikaa kunnes en jaksa enää yrittää. Elämä menee siinä kun yritän kannatella ja parantaa itseäni. Olisin toivonut jotain "parempaa" hoitoa, en tiedä. Mutta ehkä en olisi osannut hyötyä siitä, kun en osannut hyötyä terapiastaan.
Kommentit (15)
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 16:44"]
Hakeudu uudelleen terapiaan.
[/quote]
Ei ole varaa maksaa sitä ja Kelan kuntoutustuki on käytetty. Yritän nyt opetella mindfulnessia jos siitä saisi jotain apua ahdistukseen. Tietysti se vie aikansa mutta katsotaan. ap
Minkälaisessa terapiassa kävit? Saitko siitä mitään irti, johon voisit nyt tarttua? Sinulla on myös mahdollista saada toisen kerran kelan kustantamaa terapiaa, mutta aikaväli pitää olla jokunen vuosi. Olisikohan viisi vuotta? Kannattaa tarkistaa kelan sivuilta.
Sama tilanne täällä. Ei mistään apua ja itsemurha pyörii mielessä.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 18:49"]
Minkälaisessa terapiassa kävit? Saitko siitä mitään irti, johon voisit nyt tarttua? Sinulla on myös mahdollista saada toisen kerran kelan kustantamaa terapiaa, mutta aikaväli pitää olla jokunen vuosi. Olisikohan viisi vuotta? Kannattaa tarkistaa kelan sivuilta.
[/quote]
Muistaakseni psykodynaamisessa. Oli siitä ainakin se hyöty että opin "tunnustamaan" tunteeni enkä kieltämään niitä itseltäni. Nyt vaan pitäis keksiä miten pärjätä niiden tunteiden kanssa jotka pyörii koko ajan mielessä (toivottavasti jaksan opiskella mindfulnessia ja siitä saa apua rauhoittumiseen)... Pitää tutkia tuo tukiasia, kiitoksia neuvosta. ap
Oletko töissä? Koulussa? Työtön? Sairaslomalla? Varhaiseläkkeellä?
tiedän tunteen. olen käynyt muutamalla terapeutilla, ja jostakin oli vain haittaa, joku oli yhdentekevä. onneksi minulla on ollut yksi todella hyvä. hänen kanssaan keskusteleminen oli loppujen lopuksi aika arkista. ratkaisevaa oli hänen positiivinen asenteensa, joka oli aidosti myötätuntoinen ja eteenpäinvievä. mutta sen kokemuksen perusteella en usko, että terapia olisi mikään ainoa ratkaisu. yhtä hyvin se voi olla joku läheinen ja luotettava ihminen, joka sen avun antaa.
monet mielenterveyden häiriöt kuten pitkäaikainen ahdistus saavat alkunsa siitä, että vanhemmat ei osaa tulkita lastansa oikein. sitten kun saa purkaa tunteitaan ihmisen kanssa, joka on tasainen luonne ja osaa suhtautua tunteisiin ilman sen suurempaa kuohuntaa, niin oma olo alkoi helpottaa, pikkuhiljaa. toivottavasti tapaat jonkun tällaisen ihmisen.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 19:04"]
Oletko töissä? Koulussa? Työtön? Sairaslomalla? Varhaiseläkkeellä?
[/quote]
Opiskelen (suurin vaikeuksin). ap
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 19:01"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 18:49"]
Minkälaisessa terapiassa kävit? Saitko siitä mitään irti, johon voisit nyt tarttua? Sinulla on myös mahdollista saada toisen kerran kelan kustantamaa terapiaa, mutta aikaväli pitää olla jokunen vuosi. Olisikohan viisi vuotta? Kannattaa tarkistaa kelan sivuilta.
[/quote]
Muistaakseni psykodynaamisessa. Oli siitä ainakin se hyöty että opin "tunnustamaan" tunteeni enkä kieltämään niitä itseltäni. Nyt vaan pitäis keksiä miten pärjätä niiden tunteiden kanssa jotka pyörii koko ajan mielessä (toivottavasti jaksan opiskella mindfulnessia ja siitä saa apua rauhoittumiseen)... Pitää tutkia tuo tukiasia, kiitoksia neuvosta. ap
[/quote]
Monesti se ongelma noissakin on, että psykodynaaminen terapiaprosessi vaatii enemmän aikaa kun mitä kela olettaa sen vaativan. Kela kustantaa vain 2,5 vuodeksi, kun taas lähestulkoon kaikilla se vaatisi sen neljäkin vuotta. Juuri tuossa ajassa pääsee perille mistä ongelmat johtuvat, oppii tunnistamaan tunteensa ja hyväksymään ne, mutta kun pitäisi oppia elämäänkin ja antamaan itselle lupa nauttia ja olla onnellinen niistä sadepäivistä huolimatta. Psykodynaaminen terapia on hyvä terapiamuoto, jos terapeutin kanssa synkkaa ja aikaa on tarpeeksi. Todella harmi, että sinulla ei näin ole mennyt. Ota ihmeessä selvää, jos täyttäisit ehdot uusintakierrokselle terapiaan, ja valitse rohkeasti toinen terapeutti jos edellinen ei tuntunut sinulle hyvältä.
Minä teen aina ahdistavimpina päivinä niin, että kirjoitan paperille asioita jotka tuntuvat ikävimmältä. Sitten kun asiat ovat ylhäällä, niin mietin jokaisen asian kohdalla minkälaista tunnetta se herättää minussa (surua, kiukkua, pelkoa, vihaa?) ja mitä ajattelen tuosta tunteesta. Miksi se herättää minussa kyseisen tunteen. Sitten mietin että pitäisikö tuon tunteen johdosta minun toimia jollain tavalla. Esimerkiksi jos jokin asia herättää minussa kiukkua, niin mietin voisiko se kertoa siitä, että minun pitäisi puolustaa itseäni enemmän jossain asiassa. Jotkut tunteet puolestaan pitää vain kestää ja kokea, jotta niistä voi päästä yli. Esimerkiksi suru pitää surra pois, jos sitä ei päästä itselleen läpi, niin se ilmenee myöhemmin masennuksena.
Jos sinulla on selviä asioita lapsuudessasi, mitkä ovat vaikuttaneet sinuun, esim. vanhempien alkoholismi, niin yritä lukea kirjallisuutta aiheesta. Sellainenkin voi auttaa, kun ymmärtää yhä selvemmin, mistä jotkin asiat ovat perua itsessään. Toivottavasti saat itsellesi vielä jostain apua, ja toivottavasti jossain vaiheessa alkaa tuntua paremmalta!
5
tuo kirjoittaminen voi viedä eteenpäin. luin täältä av:lta, että joku jolla oli pahoja lapsuustraumoja tsemppasi itseään kirjoittamalla positiivisuuskirjaa. hän oli ostanut muistikirjan, ja kirjoitti siihen mukavia tapahtumia, sellaista missä oli onnistunut, positiivisia tunteita mitä oli kokenut jne.
minusta tämäkin voi auttaa, vaikka toki niille negatiivisillekin tunteille pitää antaa sijaa. mutta jos positiivisillekin antaa tilaa, niin ehkä ne ajan mittaan lisääntyvät...
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 18:55"]
Sama tilanne täällä. Ei mistään apua ja itsemurha pyörii mielessä.
[/quote]
No täällähän sitä varsinkin on apua syvään masennukseen. Mene nyt jumaulta lääkäriin/ ensiapupolille ja sano että tapat ittes jos pistävät kotiin tekemättä mitään. Niin sitä apua saa.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 19:06"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 19:04"]
Oletko töissä? Koulussa? Työtön? Sairaslomalla? Varhaiseläkkeellä?
[/quote]
Opiskelen (suurin vaikeuksin). ap
[/quote]
aamupäivän nukut iltapäivänä heräät jos herrät illat makaat sohvalla syöden paskaa ja valvot aamuun ?
ei ihme jos pää leviä kilpaa perseen kera.
Hyvä läsnäoleva terapeutti auttaa varmasti. Mitä alaa opiskelet? Onko tuleva ammattisi vaativa?
Opi kuuntelemaan itseäsi. Mun sisko romahti kun se haali itselleen liian vaativia tehtäviä. Ei ns. tajunnut omia rajojaan ja teki työtä mikä ei sopinut. Ei tunnistanut omia voimavarojaan. Älyä riitti mutta järki puuttui.
Kuulostele itseäsi. Arvosta itseäsi. Kunnioita itseäsi. Mieti mistä.ahdistus kumpuaa.
Itsellä ahdistuneisuushäiriö. Muistan, että koin äitini hirveän ahdistavana ja pelottavana. Äitini ei tiedä mitä empatia tai rakkaus on. Vihaa sain niskaani eli ei ihme, että ahdistaa vieläkin.
Terapeutti ihmetteli, että miksi pidän äitiini edes yhteyttä. Piru ihmiseksi ja täysi feikki. Voimakastahtoinen, mutta helppo olla ilkeä kun ei tunne empatiaa.
Sinuna ottaisin jonkun lemmikin. Eläin huokuu iloa ja lämpöä!
Tsemppiä. Tiedän tunteen. Ajattelin, että hoidon piiriin (julkisen) pääsy olisi tie autuuteen, mutta ei siitä juuri mitään iloa ole ollut. Eikä asiaa helpota se, että moni ei saa minkäänlaista apua ja tulee olo, että olen kiittämätön, kun en ole hyötynyt yhtään mitään.