Ystävyys - mitä odotat siltä?

Mulla on ongelma. Olen oikeastaan aina ollut hyvin oman tieni kulkija ja harvoin ystävystyn. Sosiaalista elämää toki tullut vuosien varrella enemmän, mutta päihdeperheen kasvattina olen tottunut pärjäämään itse ja ehkä hieman vaikeasti lähestyttäväkin olen.

Nyt minulla on vuosia ollut ystävä. Elämäntilanteemme olivat kriiseissä ja sitä kautta tutustuttiin. Tämän vuoden puolella tämä ystävä on alkanut kertomaan, että olen hänen paras ystävänsä jne. MUTTA itse mietin, että onko tämä oikeaa ystävyyttä?

Ystäväni mies vihaa minua. Syynä se, että ystäväni kriisissään kertoi olleensa aina minun luona jne kun tosiasiassa hänellä oli ulkopuolinen suhde. En siis voi käydä heillä esim kahvilla kuin silloin, kun mies ei ole kotona. Kaverin menot kanssani on ns luvan takana ja tiukassa.

Emme käy koskaan lenkillä, harrastamassa liikuntaa tms vaikka itse niin kaipaisin. Muiden seurassa tätä harrastaa ja välillä tuskailee kun ei ole seuraa mutta yhdessä ei voi käydä.

Oikeastaan ainoa mitä teemme on juominen paikallisessa. Enkä ole siitä kovin innostunut. Yhteydenpito on whatsappin kautta. Pari kertaa vuodessa soitellaan.

Siis tätäkö parhaat ystävät ovat? Perheet eivät voi tavata toisiaan. Minä en voi osallistua kastejuhliin, mihinkään ylipäätään juhlaan. En käydä syntymäpäivillä kuin jos mies ei ole. En saa hänestä seuraa elokuviin, syömään, harrastuksiin. En mihinkään. Vain viihteelle paikalliseen. Ei edes kunnon baarikierrokselle.

Mulla ei ole kokemusta näistä best friend touhuista, mutta ei kai se näin yleensä mene?