Mistä johtuu, että joidenkin kanssa on samalla aallonpituudella välittömästi?
Olen äskettäin tutustunut uuteen ihmiseen, ja jo ensitapaamisesta lähtien tuntui, kuin olisimme tunteneet aina. Elämäntilanteemme eivät ole kovin samanlaiset ja olemme selvästi eri ikäisiä. Silti tuntuu, että tämän henkilön kanssa olemme tismalleen samalla aaltopituudella ja pystymme juttelemaan lähes asiasta kuin asiasta.
Tutustun helposti uusiin ihmisiin, ja minulla on paljon kavereita. Silti harvan kanssa kemiat ovat osuneet heti ensihetkestä näin täysin yksiin.
Mietin vain, mikäköhän mahtaa olla syynä siihen, että jotkut ihmiset ovat vain heti niin selvästi "omia".
Kommentit (5)
Toiset ovat taas sellaisia, että vaikka heidät olisi tuntenut jo kauan, ja elämäntilanteet olisivat samat, kemiat eivät vain osu yksiin. Kohtaaminen on aina tavallaan "työlästä", vaikka ihminen olisikin muuten tärkeä. Tämäkin on outoa...
En ole hihhuli, enkä tosissani usko tähän, mutta tämä olisi mielestäni kaunis ajatus:
Ihmisten sielut ovat syntyneet jossain, ja ne, joiden sielut on valmistettu ja syntyneet yhdessä (ei siis biologisesti), kokevat magnetin omaista tarvetta "liittyä taas yhteen".
Niin, kerropa se! Minäkin olen miettinyt :)
Joistain ihmisistä vain tietää heti, että he tulevat kuulumaan elämääsi vielä pitkään! Mistä sen tietää, sitä en osaa sanoa.