Miehen puheet epäyhtenäisiä
Tätä kysymystä on vähän vaikea muotoilla, mutta yritän... Onko tavallista, että ihminen vaihtelee perustelujaan tai selityksiään? Olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, että mieheni puheet eivät ole ihan yhteneväisiä. Esim jos kysyn, miksi se teki x (esim kehottaa ottamaan hiustenpidennykset, vaikken sellaisia halua), niin sanoo ihmettelevään selitykseksi jonkun asian y. Sitten jos asia nousee jossain yhteydessä esiin uudestaan, niin kiistääkin sen selityksen ja antaa ihan toisen selityksen z. Tai kiistää koskaan edes sanoneensa sellaista ja väittää, että muistan koko asian muka väärin. Nämä ovat todella pikkujuttuja, mutta alkaneet vähän vaivata minua. Voiko sellaiseen ihmiseen luottaa, jonka puheissa totuus värittyy noin, että kuinkahan luultavasti sellainen valehtelee jossain isoissa asioissakin. Vai onko tuo aivan normaalia miesten käytöstä?
Kommentit (3)
Esittää valkoisia valheita ja kiistää sanomisiaan, kun kokee painetta ja tarvetta puolustautua kritiikkiä kohtaan. Tavallaan ymmärrettävää, toisaalta laittaa miettimään, mistä muusta isommasta valehtelee myös tarpeen mukaan. Kaipaan kommenttia erityisesti siitä, että rajoittuuko tuollainen pikkuasioihin vai aina merkki pahemmasta. Olen aina ennen luottanut mieheen ehdottomasti ja pitänyt rehtinä. Nyt epäilyttää. Ja varsinkin se, että nuo epäjohdonmukaisuudet paljastuvat aina vasta jälkeenpäin ja sillä hetkellä kun sanoo ne, on täydellisen uskottava. On tosin tyyppiä, joka on hyvin itsevarma eikä ota vastaan kritiikkiä, sellainen todella auktoriteetin vastainen luonne.
Tuttua mun mies käyttäytyy noin.valehteele joka asiasta ei oo pikkujuttu todellakaan eikä muutu paremmaksi pahenee vaan