hei!

Meillä on viisu vuotta yhdessä oloa takana ja kaksi pientä lasta. Tämä viisi vuotta on ollut välillä melkoista taistelua puolin ja toisin. Suhteemme alkoi hyvin nopeasti ja esikoinen ilmoitti tulostaan lähes samantien. Meillä ollut luottamuspula molemmien puolinen suhteessamme ja molemmat ovat sen käytöksellään aiheuttaneet.

Miehen puolelta on riidoissamme ollut väkivaltaista käytöstä minua kohtan, ei suoranaista lyömistä mutta kylläkin potkimista ym... Aikaisemmin hän poistui riidasta mutta nykyisin seuraan häntä ja provosoin (en tiedä miksi) Lopulta mieheni ahdistettuna nurkkaan käyttää väkivaltaa joka kuulemma ainoa keino jolla tilanteesta selvitään.. Tämä on aiheuttanut sen että myös minä olen käyttäytynyt väkivaltaisesti ( enpä olisi siihen tilanteeseen tullut)

Olen myös ajatellut että tarvisin itsekkin jonkinlaista terapiaa. Olen alkanut ahdistua asioista varsinkin öiseen aikaan ja kun en luota mieheeni on se tehnyt minusta varsinaisen salapoliisin ja mustasukkaisen ja itsetunnottoman. Tämä ei kuitenkaan ole arkipäivää,

olemme muuten yhdessä oleva perhe, mies on erittäin paljon lapsien kanssa, leipoo pullia käyvät uimassa ym.. ym.. ja todella hyvä isä joka tekee kotitöistäkin vähintään puolet. Meillä on viime vuodet olleet rankkoja, esikoisen sairastuminen ja sairaalareissut samalla kuopus koliikissa ja sitten korvatulehduskierre, muutto,remontit minun opiskeluni, miehen jatkuva epävarmuus työstä (pätkätöitä viimeiset viisi vuotta, yövuoroa kaksi vuotta putkeen)

Joten nämäkin tehneet tehtävänsä...

Kävimme kesällä perheasianneuvottelukeskuksessa kun kriisi oli pahimmillaan ja asuimme kk erillämme (mies vanhemmillaan) tämän jälkeen olemmekin alkaneet käsitellä ongelmia ja puhumme lähes joka ilta ja molemmilla halu olla yhdessä ja tehdä töitä suhteemme eteen.

Tuntuu kuitenkin siltä että pitäisikö hakea sittenkin vielä ulkopuolista apua. Vaikka tuntuukin että saamme kahdestaan käsiteltyä asioita.

Minun lähisukulaisellani on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö ja hän tosin ei syö lääkkeitään, epäilen itselläni samaa kun mietin elämääni taaksepäin mutta nykyisin osaaan hoitaa tavallaan itseäni ja harrastan liikuntaa ja puhun kaikesta mieheni kanssa, tuntuu että se riittää mutta nyt olen alknut epäillä olisiko meidän syytä ottaa yhteys johonkin ja saada apua ulkopuolelta. Sekava selostus mutta kysymykseni on ; Onko mahdollista selvitä omin voimin vai onko ulkopuolinen apu aina välttämätön tälläisissä tapauksissa?