Kuolemanpelko masennusoire? Kuinka eroon peloista?

Oletko kokeillut puhua jollekin ammatti-ihmiselle? Mun mielestä kannattaa kokeilla terapiaa ennen lääkitystä.

En ole. Olen jotenkin aivan lamaantunut, ajatus pyörii päässä. En ole teini, vaan aikuinen. Elämässä on ollut paljon stressiä ja kuolemia viimeaikoina. 

Jaa, enpä osaa sanoa onko se juuri Masennuksen oire (jokin oire kylläkin). Mulla masennukseen liittyy kuolemanToivetta ja kuoleman ihailua, siitä haaveilua - ei pelkoa.

Enempi tuo on ahdistuneisuushäiriön oire jos muuta masennusoiretta ei oo.
Ajattele positiivisesti, vakavaan masennukseen kuuluu usein kuolemantoiveet ja itsemurha-ajatukset, sulla menee sentään paremmin kun haluat elää.

Lohdutan sinua tuosta voi päästä eroon.

Työttömänä ollessa sitä ehti miettiä kaikenlaista ja vajota sängynpohjaan - kuolemanpelko oli aina läsnä. Kuulostelin kehostani outoja tuntemuksia, googletin ja löysin itsestäni kaikki mahdolliset sairaudet.

Opiskelu ja työ on tuonut uusia ajatuksia päähäni ja kuolemanpelkoajatukset ovat kokonaan väistyneet. Toki tiedostan että kaikki kuolemme mutten turhaan käytä energiaani sen pohtimiseen.

keski-ikäinen

Kokenut saman. Kauhea ahdistus ja ihan fyysiset oireet jopa. Aloin sitten ajatella menneitä sukupolvia, ja heidän lähtöään tästä maailmasta. Kaikki elivät elämänsä töitä tehden, lapsensa ja "velvollisuutensa" hoitaen. Yksikään ei päätynyt hurulaan huutamaan.

Miksi itse olisin jotenkin special? Täältä minäkin poistun aikanaan. Nyt täytyy elää ja iloita uudesta aamusta, päivästä, elämästä yleensä. Uudet tulevat tilalle, ja heillä lie ihan samat mietteet. Nykyään ei onneksi tarvitse tuskaa eikä kipuja tuntea. Olen huomannut, että kannattaa elää juuri tässä hetkessä. Lähtö voi tulla vaikka iltapäivällä työmatkalla, tai mammografiaseulonnan tuloksena selviää, että aikaa on muutama kuukausi. Se on ihmisen kohtalo, arpapeliä. Emme kukaan ole itse tänne päättäneet tulla, mutta eiköhän katsota uteliaana oma pätkämme loppuun asti? :)

Kuoleman pelosta pääsee eroon vain hyväksymällä oman kuolevaisuutensa. Et ole tainnut käsitellä asiaa ennen ja se on käsittelyssä nyt kun olet tajunnut että sinäkin kuolet.
Itse olen kuoleman pelkoinen ja ajoittain käsitellyt asiaa paljonkin, iltaisin ei kannata miettiä sitä. Päivisin kuolema ei ole niin pelottava. Olen lohduttautunut sillä että jokainen kokee sen ja ajatellut että sehän on vähän kuin ei olisi syntynyt. Että palaa takaisin sinne missä oli kun oli syntymätön. Miksi kuolema on niin paha asia?

[quote author="Vierailija" time="16.06.2015 klo 09:20"]

Enempi tuo on ahdistuneisuushäiriön oire jos muuta masennusoiretta ei oo. Ajattele positiivisesti, vakavaan masennukseen kuuluu usein kuolemantoiveet ja itsemurha-ajatukset, sulla menee sentään paremmin kun haluat elää.

[/quote]

Millä perusteella tämä on parempi tila? (Kyselee toinen kuolemaa pelkäävä.)

Minä en pelkää omaa kuolemaani, mutta läheisteni kuolemaa sitäkin enemmän. Huomaan, että tämä pelko voimistuu aina silloin, kun on muutenkin stressiä, huolia tai murheita. Pahimmillaan pelkoni olivat kuitenkin vanhempainvapaiden loppupäässä, kun olin jo ollut melko pitkään kotona ja aika vähillä sosiaalisilla (aikuis)kontakteilla. Töihin meno helpotti ja toi muuta ajateltavaa. Olen ollut tällainen ihan lapsesta saakka, enkä enää edes usko, että pääsisin näistä ajatuksista kokonaan eroon. Yritän kuitenkin pitää huolta siitä, että mopo ei karkaa. Peloista ei saa kasvaa liian suuria. Siihen auttaa se, että teen asioita, joista itselleni tulee hyvä mieli ja vietän paljon aikaa rakkaitteni ja ylipäätään muiden ihmisten seurassa, en mökkihöperöidy.

Kyllä minäkin pelkään kuolemaa. Ja monesti huomaan ajattelevani sitä kuin itsestään. Nuorempana tunsin miten maailma painoi harteillani, ihan siis fyysisesti ja kirjaimellisesti. Kävelin näin jälkeenpäin ajatellen hieman kyyryssä kun ihan oikeasti tunsin että joku painoi mua alaspäin ja oli sellainen "tunne", että kohta jotakin tippuu tai osuu minuun. Kuulostaa hullulta, mutta oireet oli niin voimakkaat.

Masentunut olin varmasti ja mulla on taipumusta tietynlaiseen kaksisuuntaisuuteen (välillä olen tosi iloinen, syleilen maailmaa ja kaikki sujuu, sitten taas hetkessä kaikki on mustaa ja toivotonta, inhoan elämääni ja itseäni jne). Kuolemanpelko ja sen ajattelu on selvästi vähentynyt kun olen saanut elämääni enemmän sisältöä. Kuulostaa kornilta, mutta mulla ei ole enää aikaa jatkuvasti hautoa ja surra sitä. Olen niin kiireinen ja nukkumaanmennessä taas niin umpiväsynyt. Joskus harvoin havahdun aamuyöllä enkä saa ajatuksineni enää unta. Silloin iskee ahdistus, kaikki surut ja murheet tuntuvat valtavilta, sydämen syke on vaarallisen korkea, hengitys on vaikeaa, tulevaisuus pelottaa.... 

Pitkä tarina lyhyesti, lääkkeitä tai terapiaa en ole koskaan (ainakaan vielä) ottanut vaikka niitä on tarjottu. Terapiaa olen monesti oikeasti harkinnut, lääkkeitä en periaatteesta. Jos ihminen on masentunut ja onneton, parempi lääke on muovata elämästään onnellinen ja tehdä konkreettisia muutoksia, vaikka yksi kerrallaan. Lääkkeet on vain nopea pikaratkaisu jotka ei oikeasti muuta sitä itse ongelman aiheuttajaa jonka vuoksi ihminen on masentunut alunperin. Siinä mielessä terapia voisi olla parempi vaihtoehto: se kun saattaa muuttaa tiettyjen kaavoihin kangistuneiden ajatusmalleja. 

Kuoleman pelko on ihan hyvä asia käsitellä. Se liittyy varmasti elämän rajallisuuden tajuamiseen konkreettisesti. Kuoleman pelko ajaa pohtimaan elämän pelkoa. Elänkö nyt siten kuin haluaisin. Olisinko valmis luopumaan elämästäni vai olisiko siitä jäänyt jotain olennaista elämättä. Ihmiselämä on aika lyhyt, kaikkea ei millään ehdi, mutta uskon että on tarkoitus löytää edes yksi juttu minkä saavuttaminen tuottaa ihmiselle tyydytystä. Että on unelmia joita kohti mennä, vaikka ei kaikkia ikinä saavutakaan. Kuolemanpelko voi liittyä ikäkriiseihin ja suuriin menetyksiin. Ihmiselo on sellaista, tasapaino haetaan joskus kriisien kautta. 

Kannattaa varmasti keskustella ystävien ja läheisten kanssa, jos ei se auta, pyytää apua ammattiauttajilta. Lääkitys kannattaa siinä vaiheessa jos kuolemanpelko on osa isompaa ongelmaa, esimerkiksi hankalaa ja elämää haittaavaa masennusta ja pelot estävät normaalin elämän. Itselläni kuolemanpelko kyllä liittyy masennukseen, alan miettimään herkästi että sairastan jotain kohtalokasta sairautta kuten syöpää (ahdistuneisuus ja masennus näet tuottavat myös erilaisia fyysisiä oireita). Minulla on lääkitys, ja se auttaa. 

[quote author="Vierailija" time="16.06.2015 klo 10:34"]

 Jos ihminen on masentunut ja onneton, parempi lääke on muovata elämästään onnellinen ja tehdä konkreettisia muutoksia, vaikka yksi kerrallaan. Lääkkeet on vain nopea pikaratkaisu jotka ei oikeasti muuta sitä itse ongelman aiheuttajaa jonka vuoksi ihminen on masentunut alunperin. Siinä mielessä terapia voisi olla parempi vaihtoehto: se kun saattaa muuttaa tiettyjen kaavoihin kangistuneiden ajatusmalleja. 

[/quote]

Tämä toimii lievään masennukseen, kun ihmisellä on voimia tehdä hyväkseen jotain. Mutta aina näin ei ole. Lääkkeet saattavat auttaa yhdessä terapian kanssa; terapian tarkoitushan on muokata aivoja - ajattelua ja reagointitapoja - ja masennuslääkityksen arvellaan helpottavan tätä prosessia, koska se saattaa aivot tilaan, jossa uusia yhteyksiä helpommin syntyy. Masennus ja ahdistus voi olla niin suuri kärsimys, että ihminen tekee sen vuoksi itsemurhan. Sen vuoksi lääkitykseen ei kannata suhtautua äärimmäisen jyrkän kielteisesti. Itsellä masennuslääkitys nimenomaan vaikuttaa sen, että jaksan olla sosiaalinen, pitää puoliani, huolehtia itsestäni, mikä puolestaan tuottaa lisää hyvinvointia. Ilman lääkkeitä vain käperryn siihen tuskaan eikä siihen auta terapiakeskustelukaan kuin hetkellisesti, tekohengityksen tavoin. Terapeutti kun ei ole päivittäin saatavilla. 

minusta on normaalia pelätä kuolemaa, se on suuri tuntematon. en ymmärrä ihmisiä, jotka ei koskaan ajattele kuolemaa.

liiallinen kuolemanpelko voi kertoa masennuksesta tai ahdistuksesta.

jos alkaa pelätä, että mitä tahansa teet, bussi voi ajaa sun yli, salama voi iskeä päähän, silta voi romahtaa sun alta, vahingossa tipahdat ikkunasta ulos jne, voi oma elämä jäädä elämättä pelkojen takia,voit eristäytyä muista jne.

kuten yllä on sanottu, tuota asiaa pitäisi käsitellä. kaikki kuolemme joku päivä. sitä ennen pitää muistaa elää vielä sitä suuremmalla syyllä.

Olen ap. Mulla on muitakin pelkotiloja nykyisin. Olen nähnyt traumaattisen asian noin vuosi sitten ja nyt mulle tulee flashbackeja verkkokalvoille. Tämä ei ole mulle normaalia. Saatan olla masentunut.