Eemelin tapauksesta vielä- joutuuko se lääkäri mihinkään vastuuseen?
Kommentit (13)
Olihan siinä joitakin Eemelin perhettä loukkaavia kommentteja, valitettavasti, ehkä siksi se poistettiin. Mutta muuten siinä oli paljon asiallista ja hyvää keskustelua ja sitä olisi ollut ihan hyvä jatkaa vielä. olihan siinä paljon tärkeää tietoakin siltä varalta jos oma lapsi sairastuu Rota-virukseen niin tietää millaista hoitoa tulisi vaatia ja saada.
Lääkäri passitti kotiin. Mulle jäi epäselväksi miten se oli lopulta kuollut. Joku heitti että kaupan kassajonoon, mutta se taisi olla sairasta pilaa.
toivottavasti lääkäri kärsii edes omantunnon tuskista lopun ikäänsä!
ettei kylmään sänkyyn yksin:.( Voi miten tuon vauvan kohtalo ahdistaa mua.
Vauva taisi olla mummolaan mennessään jo niin väsynyt ja voimaton ettei jaksanut edes mitään syödä, nielaista. Pieni kärsinyt ja voimaton vartalo oli taistelunsa hävinnyt, luovuttanut pieni ihminen.
Jos lääkäri olisi edellisenä päivänä lapsen hoitoon ottanut niin kaikki olisi varmasti nyt hyvin. Sitä miettii, että jos äiti oisi aamulla vienyt lapsen uudestaan sairaalaan oisko apu ehtinyt vielä?? Ehkä ei ja turha sillä on jossitella. Kaikesta näkee, että perhe teki kaikkensa vauvansa puolesta. Äiti ajatteli, että kun ei itse saanut vauvaa juomaan niin oma äiti voisi olla taitavampi siinä. Pieni oli vaan jo liian heikko.
Kunpa tätä ei olisi tapahtunut.
Vierailija:
ettei kylmään sänkyyn yksin:.( Voi miten tuon vauvan kohtalo ahdistaa mua.Vauva taisi olla mummolaan mennessään jo niin väsynyt ja voimaton ettei jaksanut edes mitään syödä, nielaista. Pieni kärsinyt ja voimaton vartalo oli taistelunsa hävinnyt, luovuttanut pieni ihminen.
Jos lääkäri olisi edellisenä päivänä lapsen hoitoon ottanut niin kaikki olisi varmasti nyt hyvin. Sitä miettii, että jos äiti oisi aamulla vienyt lapsen uudestaan sairaalaan oisko apu ehtinyt vielä?? Ehkä ei ja turha sillä on jossitella. Kaikesta näkee, että perhe teki kaikkensa vauvansa puolesta. Äiti ajatteli, että kun ei itse saanut vauvaa juomaan niin oma äiti voisi olla taitavampi siinä. Pieni oli vaan jo liian heikko.
Kunpa tätä ei olisi tapahtunut.
Tuskin ne ilkeyttään vauvojen hengellä leikkii. Lääkäritkään ei ole erehtymättömiä. Tapaus on hirveä, mutta onneksi näitä tapahtuu tosi harvoin ja siitä saadaan olla kiitollisia! Ei tartte mennä kuin sata vuotta taaksepäin ja suurin osa äideistä joutui kokemaan lapsensa menetyksen.
Tätä perhettä tuo tieto ei tietysti lohduta tippaakaan ja osanottoni heille!
Että Rota-virus on hengenvaarallinen juuri vauvoille ja että se voi olla todella raju. Kuivumisen näkee selvästi, lääkäri oli ammattitaidoton, jos ei nähnyt.
Minua niin itkettää tuo pienen Eemelin tapaus. Rukouksia ja voimia vanhemmille.
8 voi mennä itseensä ja miettiä, eikä ole KOSKAAN tehnyt MITÄÄN virhettä omassa työssään...! Lääkärin ammatissa on se valitettava puoli, että jos mokaa, nin saattaa ihminen kuolla. Mutta JOKAINEN meistä mokaa aina joskus jotakin työssään... Lääkäri varmasti kärsii omantunnon tuskia, mutta " turha surra kun maito on jo kaatunut" , sillä hän pystyy vielä pelastamaan ihmishenkiä ja auttamaan sairaita. Jos hän nyt jää vain vatvomaan tätä tapausta, hän ei enää pysty auttamaan ketään... Antakaa ymmärtämystä MYÖS lääkärille... Hekin ovat VAIN ihmisiä...! Eli erehtyväisiä, niinkuin me kaikki... Hän joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven...
että miksi ne ei ole vieneet lastaan takaisin sairaalaan, kun tila huononi. Kyllähän jokaisen pitäisi tajuta tuollainenkin. Vaikka lääkäri sanois mitä, niin tilan huonotessa pitäisi tehdä jotain...
Ei jokaista lasta voi ottaa sairaalaan. Ja lapsi voi olla edellisenä iltapäivänä ihan hyvässä kunnossa ja kuivumisen merkkejä ei vielä ole. On olemassa kriteerit, mitkä on täytettävä ennen kuin katsotaan kuivuneeksi. Sitä kuvaakaan ei ole oikeasti otettu heti lääkärissä käynnin jälkeen vaikka niin väitetään.
Vasta seuraavana päivänä lapsi on kuollut. Onhan nyt päivänselvää, että jos lääkärissä käynnistä on ollut esim. 18-20 tuntia, on pienen lapsen kanssa voinut tapahtua käänne pahempaan lyhyessä ajassa.
Totta kai lasta täytyy seurata jos annetaan ohjeet, että on annettava juotavaa ja seurattava tilannetta. Ei se meinaa sitä, että ollaan suu pyöreänä kotona ja katsotaan kun toinen menehtyy.
Eli me emme tiedä kuin irc-galleriasta ja kohulehdestä luetun kannan ja sen perusteella en vielä lääkäriä menisi ampumaan. Hiukan suodattakaa näitä kohulehtien lööppejä ennen kuin uskotte kaiken.
Hankalaahan tässä on se, että lääkäri ei voi selittää tilannetta iltiksessa ja seiskassa, koska on vaitiolovelvollisuus. Näitä kohujuttuja putkahtaa aina vähän väliä esille, mutta hoitohenkilökunta ei voi puolustautua vaitiolovelvollisuuden takia.
Terveisin yksi hoitaja
Av. mammatko?. Luulisi olevan järkevämpää viedä lapsi ensiapuun kuin mummulle.
joten toivoisin sen äidin tunteiden vuoksi, että tämän asian käsittely lopetettaisiin.
kuntayhtymällä on vakuutukset näitä tapauksia varten joten ei joudu vastuuseen. VAin merkintä omaan ansioluetteloon ja sekin on lääkärille pahaksi