Oletko lähtenyt suhteesta ja silti yhä rakastanut miestä?

Kyllä. Hän oli rakastajani,eikä mun pää kestänyt kaksoiselämää. Jäin turvalliseen,mutta rakkaudettomaan liittoon.

Kyllä, kolme kertaa. En jaksanut pitää yllä kaukosuhdetta, kun toinen asuu kaukana eri maassa, matkustaminen on hankalaa, byrokraattista ja maksaa maltaita. Tapoin tietoisesti rakkauden tunteeni kaksi kertaa tästä syystä, vaikka se ei mitään helppoa ollut. Kerran jätin miehen, joka oli liian omistava ja mustasukkainen. Elimme vielä samoissa piireissä pari vuotta sen jälkeen, ja olihan se vähän koomista kun piti olla kuin ei huomaisikaan. Tästä miehestä erkaantuminen kesti pitkään, tein surutyötä vielä ollessani nykyisen kanssa. Nyt nuo kaikki ovat jääneet menneisyyteen ja olen loppujen lopuksi tyytyväinen, että luotin järkeeni näissä asioissa. Palavat tunteet ovat kyllä järisyttävän ihania, mutta jos niiden varaan olisin jäänyt, olisin saanut kärsiä vielä paljon enemmän kuin kärsin jättäessäni rakastamani miehet.

Juuri teen sellaista eroa. =( Syynä miehen alkoholismi. Sattuu, mutta hän on tehnyt valitansa enkä minä aio enää kestää niitä pettymyksiä. Jääköön pullojensa ja tölkkiensä pariin sen mitä työnteoltaan ehtii.

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 17:55"]

En. Yhtä rasittavaa tapausta (viina & vieraat naiset jne) katselin turhan kauan mutta kun toisen päässä ei liikkunut mikään muu kuin kusi niin loppui se rakkauskin mun osalta. Oli helppo jättää tyyppi loppujen lopuksi.

[/quote]

Täysin sama, mutta rakastan tätä miestä ja eilen vasta lemppasin, totuuden selvittyä. Helvetti ku on ikävä, mutta en tosiaankaan ruinaa takas, koska ansaitsen parempaa. Oisin voinu viettää tän juhannuksen sen kainalossa, mutta en voinu odottaa asioiden selvittelyä. Vähän kaduttaa, mutta parempaa meille on luvassa!

Olen, koska hän ei rakastanut minua. Kai jotenkin hyötyi silti, koska ei itse lopettanut suhdetta. Halusin lähteä, jotta voisin löytää jotain parempaa vielä.

Olen. Miehellä oli niin vakavia mielenterveysongelmia että tajusin etten pysty elämään hänen kanssaan yhteistä elämää ilman että omakin mielenterveyteni vaarantuu. Mutta rakastin häntä yhä ja rakastan tänäkin päivänä. Nykyisin olemme parhaat ystävät. Samassa taloudessa en voi asua, enkä seksisuhdettakaan enää halua, mutta ystävinä, kun voi rajoittaa yhteydenpidon aikoihin jolloin mieliala ei ole kovin raskas tai kun minä jaksan kohdata sen raskaankin mielialan, menee oikein hyvin.

Kyllä olen. Miehellä oli toinen nainen. Mulle oli heti selvää, että meidän juttu päättyy siihen paikkaan ilman keskusteluja. Myöhemmin palasimme yhteen, muutaman vuoden kuluttua.

Erosin rakastamastamastani alkoholistimiehestä. Minä voisin pitää yhteyttä, mutta mies ei enää. Mies rakasti minua hyvin paljon, ja ero oli hänelle järkytys. Hain lopullista eroa kahden vuoden erillään asumisen jälkeen. Tuon ajan mies yritti saada minut takaisin.

Pakkohan se on lähteä kun toinen laittaa oven kiinni.

Joo. Väkivaltainen mies. Hetken oli vaikeaa. Koskaan sen hetken jälkeen en katunut.

Olen. Lähdin koska mies oli hirvittävässä uraputkessa eikä halunnut siinä elämäntilanteessa sanoja asioita kuin minä eikä pystynyt lupaamaan, että jonain päivänä edes haluaisikaan. Päätös oli ihan hirvittävä, sydäntäraastava ja kun miehelle erosta "ilmoitin" lähti hän ovet paukkuen kotoamme eikä koskaan palannut sinä aikana kun tein muuttoa pois. Jäi täysin auki oliko hän vihainen vai tyytyväinen erosta. Olimme kyllä usein keskustelleet asiasta joten ei voinut tulla ihan puun takaa.

Muutaman vuoden päästä erosta törmäsin nykyiseen aviomieheeni joka oli ihan samalla aaltopituudella kanssani siitä mitä elämältä haluamme ja nyt olen naimisissa ja pienten lasten äiti enkä voisi olla onnellisempi. Mutta silti aina mieleeni hiipii exä, ero, kaipuu, viha ja hämmennys. Osa minusta rakastaa exää yhä palavasti, mutta tiedän tehneeni oikean ratkaisun. Olisi vain joskus mukava kohdata exä, jutella miten menee, halata hyvästiksi ja toivottaa hyvää elämää, mutta en ole vielä kerännyt tarpeeksi rohkeutta ottaakseni häneen yhteyttä eikä hänkään ole ottanut yhteyttä. Ehkä jätän kohtalon varaan josko joskus vielä törmäämme.

Olen, en ollut valmis elämään loppuelämääni ulkomailla (Englannissa)

Nosto.

Up. Lisää kokemuksia? Voiko rakastaa ja jättää samaan aikaan?

Mitkä ovat sellaisia syitä?

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 17:51"][quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 03:05"]Kyllä, en ois kestänyt sitä ikävää armeija aikana. Oisitte nähnt meidät vikana yhteisenä päivänä.. maattiin sängyllä ja molemmat itkettiin :D
[/quote]

Siis oikeastikko ei pariskunta muka kestä inttiä? Oma mies meni inttiin 2kk seurustelumme jälkeen. Nähtiin aina kun mies pääsi lomille. Vuoden siellä oli ja hyvin kestettiin se koko aika. Välillä ikävä oli kova kun yhdessä välissä oli 1kk putkeen eikä nähty, mutta ei se suhdetta huonontanut yhtään. Edelleen onnellisesti yhdessä 5v tuon jälkeen.

Tää nyt oli vaan mun kokemus ja näkemys... mun mielestä on tosi hassua\outoa että suhteen täytyy päättyä intin takia. Mutta kukin tyylillään tottakai!
[/quote]

Itse ihmettelen samaa

5 sitä ei kysytty. "Oletko lähtenyt" = oletko itse lähtenyt

Olen. Tästä on nyt yli viisi vuotta ja olen uuden miehen kanssa naimisissa, mutta edelleen ajattelen exääni joka päivä :( Se oli aitoa rakkautta ja siksi se ei toiminut. Minua alkoi ahdistaa ja jätin miehen. Kadun sitä elämäni loppuun asti :(

Kyllä. Erosin narsistisesta pettäjästä, jolla kuitenkin oli ne hyvät puolensa, joita rakastin kovasti. Rakastan edelleen. Ero oli niin vaikea, että ystäväni hakivat minut väkisin asunnostamme ja kantoivat tavarani sieltä pois. Olin jo siinä jamassa, että itsemurha olisi ollut toinen vaihtoehto. Mies on hyvänä hetkenään ihana. Muuttuu kuitenkin välillä itsekkääksi, väkivaltaiseksi pedoksi. Rakkaus säilyi silti.

Olen. Viime syksynä ja sydäntä raastaa edelleen.
En pystynyt elää toistuvissa epäluuloissa ja miettien puhuuko toinen totta, enkä halunnut sitä miehellekään että epäilisin jatkuvasti. Ero oli molempien kannalta parhain mahdollinen ratkaisu, vaikka edelleen ikävöin päivittäin. Välillä on helpompi olla, ja välillä on päiviä että itken ja kyyneleille ei tunnu loppua olevan. Ei kaduta, mutta olen miettinyt missä me oltaisiin nyt, jos olisin jäänyt. :(

Jep täältäkin. Mies oli liian huithapeli, villi ja viriili ns. suomalainen rantsuhippi without worries, enkä voinut kahta vuotta pidempään olla heebon kanssa, koska olin vastuullinen nuori yksinhuoltaja, tarvitsin luotettavan perheen mahd. tulevillekin lapsille. Ajattelen silti häntä vieläkin joskus yli 20 vuoden takaa.