Huoh, tuttvaperhe hankkii koiran

Olen tässä pidemmän aikaa seuraillut tuttavapiirini perhettä, johon kuuluu vanhempien lisäksi neljä alle yläkouluikäistä lasta. Vanhemmat paahtavat töissä päivät pitkät ja lapsia raahataan ympäri suomea urheilukisoihin ym kissanristiäisiin. Perheellä oli kaksi kissaa, joille äidin äiti tuli allergiseksi ja kissat lopetettiin. Kun mummo kuoli, otti perhe kaksi kissaa lisää. Näistä molemmat kuolivat vuoden sisällä ottamisesta, kumpanenkin auton alle (asuvat n. 100m nelostiestä). Taas otettiin kissoja, nyt niitä on kolme.

Kissat elävät miten sattuu:ne joutuvat tuon tuosta varomaan etteivät jää auton alle, ruoka on halvinta mitä marketista löytyy ja laatikkokin siivotaan kun satutaan muistamaan. Asunnossa haisee kissanhiekkalaatikko vahvasti: kissoja koko ikäni pitäneenä tiedän, miltä haisee siivoamaton laatikko. Lapset ovat aina kinunneet milloin mitäkin lemmikkiä, mutta vanhemmat ovat onneksi kieltäneet ne. Paitsi nyt, perheen vanhin sai tahtonsa läpi ja heille tulee koira. Sekarotuinen jonka yhdistelmä on vähintäänkin epäilyttävä (suvussa tiettävästi katukoiria ulkomailta). Koira on tarkoitus sulkea ulos häkkiin, sillä talon emäntä on allerginen. Kumpikaan vanhemmista ei ole koiraihminen, pikemminkin päinvastoin. Voin jo ennustaa että koiraa ei tulla sosialistamaan riittävästi saatika että se saisi riittävästi hoitoa kun perhe on harva se ilta kisoissa toisella paikkakunnalla.

Miksi lapsiperheisiin pitää hankkia noin monta lemmikkiä, jos mielenkiintoa hoitaa ei juurikaan ole ja resurssit ovat rajalliset?