Lue keskustelun säännöt.
Kun itse olit lapsi/nuori, niin mikä herätti sinussa suurinta uhmaa?
16.03.2006 |
On niin vaikea asettua oman lapsensa asemaan, kun miettii, miksi tuo ei voi tajuta järkeä, vaan suuttuu aina vaan enemmän, vaikka kuinka selitän.
Muistatko itse, mikä sinua ärsytti kaikista eniten? Selittelyt, kiellot vai mitkä?
Jos vielä osaat analysoida miten olisit halunnut, että sinua kielletään, niin kerro.
Ja muista kertoa ikäsi ko tilanteessa.
Kommentit (8)
Jos taas asiasta keskusteltiin se oli helpompi niellä.
Meidät kasvatettiin ns. vapaan kasvatuksen tyyliin joka mielestäni on suurta lapsen huijausta, mutta toimi. Kaikesta pystyi neuvottelemeen ja säännöistä joustettiin jos oli tarpeeksi hyvä syy esittää. Mutta kun kaikki kaveritkin-aloitukset teilattiin aina ja harvemmin sitä oli mitään parempaa syytä jotain haluta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
saarnata eikä komentaa ei kannata, vaan kannattaa neuvotella ja puhua lapsi ympäri?
Tätä ei kannata kokeilla, ellei ole täysin varma ettei jää kiinni.
eikös niille lapsille pidä juuri rajoja asettaa?
Olisivat edes yhden kerran hakeneet niistä juopporeissuista kotiin ja sanoneet mieleipiteensä päin näköä.
Siellä sitä sitten itkeä tyrskytti päissään ties missä sellaista hylätyksi tulemisen tunnetta. Että minusta ei välitä kukaan. Että mää olen turha.
Että välittäkää ja rakastakaa ja tehdää ne rajat selväksi ja kytätkää niiden noudattamista. JOku rotihan kaiken ikäisillä ihmisillä on oltava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai siltä se tuntui...
Olin siis jotain 13-15v.
Kun jankutettiin " ettei meidän nuoruudessa" ja " ei me isäs kanssa koskaan saatu tehdä noin" .
Ajat muuttuu ja nuoret. Ei minunkaan nuoruudessa sellaset asiat olleet ajankohtaisia mitkä nykyään on. Ja yritän ymmärtää teiniäni parhaani mukaan vaikka välillä tuntuu vaikealta suvaita joitain juttuja.
muistan ainaki että ärsytti se että äiti luuli että sen mielipiteellä on suurempi merkitys mun asiohin kun mun omil mielipiteil. Esim jos haluisn värjätä tukan, ni ei se musta (vieläkään) ole syy kieltää koska SE ei tykkää jostain väristä! Se on mun tukka eikä se muuta mitään, ehkä äitin silimissä oon rumempi mut ei kyse oo mistään ryyppäämisestä..Ja esim jos oltiin ostoksilla (alaikäsenä vanhempien kuuluu ostaa lapsille vaatteet kun mistä sitä itse rahaa sen ikäsenä saa) niin usein en saanu ostaa vaatteita jotka ei äitin mielestä ollu kivoja. Ne on MULLE! Taas epäloogista, en tajua, miksei se ymmärrä et mä niitä pidän. Antakaa hyvät ihmiset lasten kehittää oma tyyli, antakaa tehdä omat valinnat, jos kyse ei ole pysyvistä asioista, Eli joku tatksa ja korut, ymmärrän, mut tukka kasvaa takas ja vaatteita saa hävetä ehkä joskus, mutta jos niissäkään ei kyse ole muusta kun väristä niin mitä väliä?
mutta sen muistan, että kun äitini aloitti " minä sanon tämän vain sinun parhaaksesi, koska mikäli sinä et opi tätä asiaa ajoissa, sinulle tulee myöhemmin suuria vaikeuksia elämässäsi. En tahdo missään nimessä olla ikävä muttajaadajaadajaadajaada..." -luennon, päässäni alkoi kuulua hissimusiikkia.
Tiididiididiididii titiitititiiitiitii