Pitääkö paikkaansa? Murrosiästä

Kyllä pitää paikkansa. On faktaa.Tunnen myös ihmisen, jolla ei ole ollut murrosikää ollenkaan omien sanojensa mukaan.Aikuinen nainen, asuu äitinsä kanssa.

Hmm. En tiedä, miten keskimäärin menee, mutta meillä ainakin kävi juuri toisin päin. Mutta yksittäistapauksia ei voida yleistää.

Joillakin noin ja toisilla (esim minulla) taas ei.

No ei kai sitä voi tutkia, vai voiko? Ainakaan yksittäistapausten kertominen on turhaa. Voin tietysti kertoakin. Mulla ei ollut yhtään kapinaa enkä yrittänyt rikkoa rajoja mitenkään erityisesti teininä. Itsenäistyin ja muutin pois kotoa 17-vuotiaana.

Eihän tähän ole mitään yhtä oikeaa vastausta. Riippuu niin monesta tekijästä. Esimerkkejä..

1. Minä (nainen) Ei oikeastaan ollut murrosikää, aika rauhallinen olin, enkä kapinoinut tai tunteet eivät räiskyneet. Muutin omilleni 19-vuotiaana. Halusin kovasti itsenäistyä ja hallita omaa elämääni. Onnistuin.

2. Siskoni. Ihan hirveä murrosikä hänellä oli. Oikein monsteri. Hyvä, kun huomenta hänelle uskalsi sanoa. Hän muutti vasta 21-vuotiaana pois kotoa, vaikka oli työpaikka ja taloudellisesti kaikki hyvin.

3. Oma poikani 18v. Murrosikä oli kauheaa aikaa. Oli hetken muualle sijoitettunakin, kun kodin säännöt eivät kelvanneet ja koulunkäynti takkusi. Todella paljon etsi rajoja ja teki kaikkea mahdollista. Nyt on järki päässä ja etsii omaa asuntoa, kun haluaa äitinsä tavoin jo omaa rauhaa ja kokeilla omillaan toimeen tulemista. Luulen, että pärjää mainiosti, kunhan asunnon saa.

4. Siskoni poika, n. 20v. Rauhallinen, tottelevainen, ei teininä pahemmin kokeillut rajoja, hiljainen hissukka/nörtti. Todella vastuuntuntoinen ja nyt opiskelemassa toisella paikkakunnalla ja tietenkin hoitaa oman taloutensa, asuntonsa, elämänsä mallikkaasti. Tuskin koskaan palaa takaisin vanhempiensa luokse.

No joo, minä olen esikoinen, ja minä olen eniten tehnyt pahuuksia murrosiässä, tai mutta nekin oli yhtä tapausta lukuunottamatta hyvin pieniä juttuja, ei ryyppäämistä, poikia, tupakkaa, huumeita tai muutenkaan rellestämistä. Enkä haukkunut pahasti vanhempia ym. Minä olen ollut kuusivuotiaaksi asti ainoa lapsi, ja suurimman osan aikaa äidin kanssa kahdestaan, olen ollut aina itsenäinen, ja koska minuun aina luotettiin ja annettiin olla itsenäinen ei ollut tarvetta kapinoida juurikaan. Muutin heti yläasteen jälkeen satojen kilometrien päähän Helsinkiin, kyllä siinä aika nopeasti aikuistui. 

Mielestäni pahin murrosikä on ollut meistä neljästä nuorimmaisella, hän oli isän ja äidin vauva todella pitkään, ihan omasta halustaan, ja sitten murrosiässä, ja jopa sen jälkeenkin puhui rumasti äidillle, se johtui siitä että hän oli lellitty pilalle, kaikki sai mitä keksi pyytää. Keskimmäiset sisarukset eivät paljoa edes pyytäneet, minä olin myös pyytänyt aika paljon, ja paljon myös saanut, mutta en pitäisi itseäni lellittynä, kaverit sai enemmän.

Nyt nuorempi sisko on jo muutaman vuoden yli 20v. ja ensimmäisen kerran näin hänen tiskaavan vanhempien luona ollessaan, mutta toisaalta, teki kaikkea siskontyttöjen kanssa jotka ovat vasta esiteinejä, hyppi trampoliinilla ym.

Voin kertoa että olen nainen ja teininä koettelin paljon rajojani. 18 vuotiaana muutin pois kotoa ja nyt päälle kakskymppisenä minulla on usein ikävä vanhempieni luo. Mielestäni sukupuoli ei merkkaa, onhan niitä poikiakin jotka ovat aivan mahdottomia. En lähtisi ainakaan liikaa yleistämään.

No tämä on vain yksittäistapaus, mutta kerron silti :)
.
Ei mennyt noin ainakaan minun kohdallani. En ole koskaan haukkunut äitiäni, en koskaan kiroillut vanhempieni kuullen, en koskaan ole karannut kotoa, en koskaan ole kokeillut alkoholia tai tupakkaa. En oikeastaan koskaan ole tehnyt mitään. Mun viikonloppu alkoi siitä, että sain tehdä perjantaina suursiivouksen, koska minusta oli kiva, että vanhemmat saivat tulla töistä puhtaaseen kotiin. Sit katsottiin leffaa.
.
Mutta niin, muutin pois kotoa 16,5-vuotiaana ja olen tehnyt töitä (aloitin kesätöillä) 14-vuotiaasta. Olen ottanut vastaan jokaisen työn oli se sitten koiran lenkittämistä, tai lasten vahtimista, vaikka olisin sasnut vain taskurahoja ja joutunut polkemaan pyörällä 15km/suunta töihin. Vaikka en rahaa olisikaan niin paljoa saanut, niin ainakin ihmiset tiesivät, että olen ahkera tekemään töitä ja teen työni kunnolla.
.
Vanhempani eivät ole ostaneet minulle vaatteita, tai muutenkaan oikeastaan auttaneet minua yläasteen jälkeen. Minut herätettiin kouluun viimeksi joskus ala-asteen ekoilla luokilla. Nämä sen takia, koska en ole tarvinnut apua. Saan sitä kuitenkin, jos tarvitsen.
.
Mutta 2v vanhempi isosiskoni sitten. Vaikein teini, kenet tiedän. Karkaili kotoa, alkoi juomaan 13-vuotiaana, asui poissa kotoa välillä, varasti kaupasta, jouduttiin herättämään ja raahaamaan kouluun vielä yläasteella ja pääsi yläasteelta just ja just. Nyt 20-vuotiaana meidän äiti ja minä autamme siskoa lääkelaskuissa, koska opiskelee lähäriksi ja matikka on tasoa 5-6. Sisko asuu yhä kotona ja vanhemmat maksaa mun siskolle kaiken, ihan kaiken.
.
Tämä ehkä vaikuttaa siltä, etten tykkää siskostani, mutta ei se niin ole. Sisko on tärkeä minulle, vaikka onkin elänyt elämänsä eri tavalla mitä minä.

En yleistäkään, kerroin vain että oma kokemus on tämä sukupuolineen ja kapinoimisineen :) aloin vain miettimään kun kävin tänään vanhempieni luona ja he pohtivat kun pitäisi tuo seuraava veli 23v. saada innostumaan jostain opiskelusta, asuu nyt työttömänä kotona. On käynyt lukion ja heti perään armeijan, sen jälkeen vain miettinyt mitä tahtoo elämältään (= pelannut koneella päivät pitkät). Hänelläkään ei siis ole ollut mitään henkistä murrosikää.

Ja ap oli tuo 10!