Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kuinka nopeasti synnytyksen jälkeinen masennus voi ns. puhjeta?

Vierailija
02.06.2009 |

Tai oikeastaan voiko se tulla jo ennen synnytystä?



Itse olen nyt siinä pisteessä ettei muuta vaihtoehtoa ole kuin saada sanotuksi huomenna neuvolassaa ettei kaikki ole kunnossa.



Olen tässä miettinyt, että onko minulla synnytyksen jälkeinen masennus, vaikka kaikki oikeastaan on alkanut jo ennen synnytystä...



Raskaus oli todella vaikea. Niin fyysisesti kuin henkisestikkin. Synnytys käynistettiin rv35 koska minä en enään kestänyt niitä kipuja. Jo silloin sairaalassa kun olin neljä viikkoa vuodepotilaana kipujen takia, alkoivat ajatukset olla aika synkkiä. Kipuja ei saatu kuriin joten itkin kivusta joka päivä. Oli todella toivoton olo tuolloin.

Ajattelin kunhan synnytys olisi ohi alkaisi ajatuksetkin olla iloisempia, koska kivut johtuivat raskaudesta, ja olisivat ohi synnytyksen jälkeen.

Mutta.. Vieläkään en ole nähnyt yhtään iloista päivää. Synnytyksestä on kohta 2kk. Pelkkää syyllisyyttä, vihaa ja itkun pidätyksiä.



En ole koskaan ennen tuntenut itseäni näin tyhjäksi, arvottomaksi. en ymmärrä miksen voi iloita mistään. Minulla on 3 ihanaa lasta.

En pysty olemaan edes samassa huoneessa mieheni tai lasten kanssa etten tuntisi ahdistuneisuutta.



Kommentit (6)

Vierailija
1/6 |
02.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja ihan heti synnytyksen jälkeenkin. Kuulostat masentuneelta, ja keskustelusta voi olla apua.



Meilläpäin mielenterveystoimiston psykologille pääsee aika nopeasti juttelemaan tuollaisessa tilanteessa.

Vierailija
2/6 |
02.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

pelkkä keskustelu jonkun tätin kanssa enää auta.



Voiko saada heti jotain lääkettä ja keskustelu apua samaan aikaan?



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/6 |
02.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

varmaan kannattaa mennä terveyskeskukseen vaikka heti huomenna lääkäriin juttelemaan. Neuvola on turha välivaihe, lääkäri kuitenkin kirjoittaa lähetteet ja lääkkeet.



Mutta keskustelu voi kuitenkin olla nopeampi apu, pari viikkoa menee niissä lääkkeissäkin, ennen kuin alkavat tehota.



Mutta joka tapauksessa, itse olen jotain vastaavaa kokenut, ja ihanien ihmisten avulla lääkkeittä toipunut. Olisin toki lääkkeetkin hankkinut, jos tarpeen olisi ollut. Hurjaa miten normaalisti peruspositiivinen ihminen voi muuttua ahdistuneeksi ja pelokkaaksi, suhteessa vauvaankin. Mutta nyt suhde tähän kuopukseen on mahtava, hän on ihme ja lahja, josta osaan iloita joka päivä. Toivottavasti sama koittaa sinulle mahdollisimman pian. :)

Vierailija
4/6 |
02.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

diagnoosina lievä masennus.



Soitin pari päivää sitten tk'n ja selitin tilannettani (lapsia 4, ja murrosikäisen kanssa ongelmia, pienin 10kk).

Itse koin että minulla ehkä olikin synnytyksen jälkeinen masennus joka suuntautui etten jaksa vääntää tuon murrosikäisen kanssa. Tsemppasin ja 'pelkäsin' kauheasti että jos masennun kun pienimmät syntyi.



No, nyt tilanne on se, että ihana ihana lääkäri, joka oli niiiin ymmärtäväinen, sanoi että hoitokeinona on keskusteluapu ja tarvittaessa lääke,serotoniini, mielihyvää auttaa tuntemaan. Eikä ole sellainen lääke, johon voisi jäädä koukkuun. Sain heti reseptin mukaani.

Ja seuraavan tapaamisajan.





Soita heti päivystykseen, se kannattaa.

Masennus ei ilman hoitoa taida helpottaa...ainakaan kova masennus joten hae heti apua. Ole rohkea.





Vierailija
5/6 |
02.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen myös 3 lapsen äiti, tosin nuorin on nyt jo 9 v. Häntä odottaessani masennuin, osin fyysisten kipujen ja vaivojen vuoksi, osin elämäntilanteestani johtuvan turvattomuuden, epävarmuuden, stressin ja pelkojen vuoksi. Olin hyvin ahdistunut jo odotusaikana, mutta vauvan ollessa ½ vuotias olin jo siinä kunnossa, että harkitsin itsemurhaa ja välillä jopa lapsien ottamista viimeiselle matkalle mukaan. Salasin kaiken neuvolassa, eikä ystävilläkään ollut aavistustakaan asioiden todellisesta tilasta. Sitten tuli täydellinen romahdus, ja ajoin itkien lapset mukanani ensiapuun, missä minut otettiin suoraan jonon ohi sisään. Lääkäri ymmärsi tilanteeni tosi hyvin. Sain Cipramil-lääkityksen ja avukseni järjestettiin joitakin perhetyöntekijän käyntejä, lisäksi tarjottiin mahdollisuutta tk-psykologin tapaamisiin, mistä kuitenkin kieltäydyin. Pari kuukautta lääkityksen alettua olin kuin toinen ihminen, ja 9 kk myöhemmin sain lopettaa lääkityksen kokonaan. Keskusteluapua ymmärsin ottaa vastaan vasta useita vuosia myöhemmin, kun jouduin kohtaamaan perheenjäseneni itsemurhayrityksen. Tee palvelus itsellesi ja sitä kautta koko perheelle: HAE APUA, se taatusti kannattaa!



VOIMIA

Vierailija
6/6 |
02.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Neuvolassa päädyt tarkkailuun ja saat hyvinkin helposti lastensuojelun niskaasi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme viisi yksi