Lue keskustelun säännöt.
Mikä mun ystäviin on mennyt???
17.12.2008 |
Kyseessä on siis kaksi kaveriani, olen tuntenut heidät alaluokilta asti. Nyt kun mulla on alle vuoden ikäinen lapsi en enää kuule heistä mitään! Muutaman kerran ovat käyneet katsomassa mua ja vauvaa.. Mä kyllä yritän ylläpitää ystävyyttä, laitan mitä kuuluu-viestejä ja kutsun kylään, mut aina se sitten jää. Parhainta on, että heillä on yksi tuttu jolla on kanssa vauva, häneen he kuulemma ovat paljon yhteyksissä...
Todellako nyt monien vuosien ystävyydet menee tässä, lapsen saaminen näköjään todistaa kuka on oikea ystävä ja kuka ei. Joka vuosi olen heille joululahjat ostanut, tänä vuonna en viittinyt kun ei ole taas muutamaan kuukauteen kuulunut mitään, tuskin tulevat jouluja toivottelemaan....
Kommentit (19)
Yksi ystäväni oli ihastunut mieheeni ennen kun alettiin seurustella.. En siis tiennyt että hän oli ihastunut, sain sen selville paljon myöhemmin ja se selitti monta asiaa, kuten outo reaktio kun kerroin että olemme yhdessä jne. Nyt meillä on pieni vauva eikä tästä ystävästä nykyään kuulu, ollaan tunnettu päiväkodista asti.. Ei vaan ilmeisesti kestä minun onnea!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun todella läheinen ystävä alkoi vetäytymään ystävyydestämme silloin, kun tapasin nykyisen mieheni. Yhtäkkiä ei enää ollutkaan hänellä aikaa tavata minua jne. Sitten tuli useamman kuukauden hiljaiseloa ja kun aloin kyselemään, mikä vaivaa, niin kaveri totesi, ettei halua olla kanssani, koska "minä muistutan häntä siitä, mitä häneltä puuttuu". Eli hän ei kestänyt sitä, kun minä aloin seurustelemaan ja hänellä ei ollut kumppania. Tästä on nyt kulunut aikaa 8 vuotta ja useasti olen yrittänyt ottaa yhteyttä, mutta häntä ei enää kiinnosta. Luulen kyllä, ettei meillä enää niin paljon mitään yhteistä olisikaan. Hänellä ei edelleenkään ole miesti. Minä olen naimisissa ja kahden lapsen äiti.
Mutta kyllä se tosiystävyys mitataan silloin kun sinulla menee hyvin ja onnellisesti elämässä. Kaikki eivät yksinkertaisesti kestä sitä, valitettavasti.
tehdä lapseni kanssa jne... Odottivat niin innoissaan lapseni syntymää. Sairaalaan vielä kaikki tulivat katsomaan millainen vauveli sieltä sitten tuli. Vielä pari kertaa kävivät ja se oli siinä. Itse kävin heidän luonaan, mutta huomasin kyllä että jotain on muuttunut. Joten annoin olla. Sain sitten uusia ystäviä, tosi ystäviä.
Yksi ystäväni sanoi minulle että hän on pettynyt kaikkiin ystäviinsä joilla on lapsi, koska hänellä ei ole. Ja serkkuni sanoi kuinka minua on niin vaikeaa kuvitella ja nähdä lapsen kanssa.. En sitten ilmeisesti ole äidillinen?!
Kuitenkin jotkut vissiin kuvittelee, että äitiys muuttaa ihmisen ihan kauttaaltaan, ei voi puhua kun lapsista ja ihminen on ihan vain ja ainoastaan äiti..
Surullista on menettää ystäviä, mutta kyllä äitiys sen menetyksen parantaa!
Niin tuo on totta, että tosiystävä kyllä pysyy oli elämäntilanne mikä tahansa..
Tulee vaan usein mietittyä että mitä mä oon tehnyt väärin, kun sitä toista äitiä ja vauvaa mennään katsomaan..
Mutta jos he haluavat välimme näin päättää, olkoon niin.
En aio ottaa heihin enää yhteyttä, kyllästyttää että aina se olen minä kun kysyy kuulumiset ja järjestää tapaamiset, jos en soita heille heistä ei kuulu ikinä mitään!
Paitsi ennen kun olivat baariseuraa vailla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sen huomasi ensimmäistä odottaessa, että ketkä oikeasti on ystäviä. Ja voin sanoa että "menetin" monta kaveria.
Aluksi yritin pitää yhteyttä mutta sitten päätin, että en kyllä tarvi elämääni sellaisia tyyppejä, jotka ei itse yritäkkään olla elämässäni mukana. Ja paremmin on mennyt.
Oikeat ystävät pysyvät:)
...ystävällä voi olla elämässä meneillään sellaista, minkä vuoksi vauvaan keskittyvä äiti voi olla hankala juttukumppani.
Mm. omalla kohdallani oli välillä tosi rankkaa nähdä vauvaa odottavaa ja sittemmin sellaisen saanutta ystävääni, koska itse elin todella raskasta aikaa. Odotusaikana omista asioistani puhuminen (läheisen kuolema ja sitä seurannut rankka kriisi) olisi tuntunut vauvaperheen onnen "pilaamiselta", eikä vauvan synnyttyä aikuisten välisestä intensiivisestä keskustelusta ole muutenkaan tuntunut tulevan mitään, kun vauva tarvitsee kuitenkin jatkuvasti äitinsä huomiota. Tuntuu typerältä puhua oman elämänsä suurimmista suruista kun huomaa, että keskustelukumppanin silmä käy koko ajan vauvassa.
Nyt tuntuu, että olemme olleet molemmat omista syistämme henkisesti poissaolevia toistemme elämien tärkeimmissä käännekohdissa. Olen aidosti iloinen ystäväni onnesta, mutta suren silti etääntyneitä välejämme. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme niin eri tilanteissa; molemmat parikymppisiä mutta minulla on perhe ja rahaa, ystävä opiskelee sinkkuna ja kituuttaa. :/ Olen kutsunut kahville useasti, jutellut mesessä ym. mutta en saa paljoakaan vastakaikua. Ymmärrän hänen ajanpuutteensa mutta samalla ärsyttää koska tiedän hänen mm. bilettävän paljon eli aika näyttää riittävän edes johonkin myös vapaalla.
Äitini sanoo aina että sellaista se ystävyys on; ensin ollaan kuin paita ja peppu ja sitten lähetellään korkeintaan joulukortteja pari vuotta kunnes taas tullaan läheisiksi. Itse en tykkää tuosta "totuudesta" tippaakaan; tahtoisin ystävän joka on läsnä elämässäni TÄSSÄ JA NYT, ei vaan tiettyinä aikoina!
Kenties ystäväsi eivät halua käymään siksi että sitten pitäisi piirissä pyöriä sen kullannupun ympärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme niin eri tilanteissa; molemmat parikymppisiä mutta minulla on perhe ja rahaa, ystävä opiskelee sinkkuna ja kituuttaa. :/ Olen kutsunut kahville useasti, jutellut mesessä ym. mutta en saa paljoakaan vastakaikua. Ymmärrän hänen ajanpuutteensa mutta samalla ärsyttää koska tiedän hänen mm. bilettävän paljon eli aika näyttää riittävän edes johonkin myös vapaalla.
Äitini sanoo aina että sellaista se ystävyys on; ensin ollaan kuin paita ja peppu ja sitten lähetellään korkeintaan joulukortteja pari vuotta kunnes taas tullaan läheisiksi. Itse en tykkää tuosta "totuudesta" tippaakaan; tahtoisin ystävän joka on läsnä elämässäni TÄSSÄ JA NYT, ei vaan tiettyinä aikoina!
Tyttöporukkamme oli laaja, ja kun meistä ensimmäinen noin kahdeksan vuotta sitten sai lapsen, eristäytyi hän aikalailla lapsen kanssa. Ei käynyt missään ilman lasta ensimmäisen vuoden aikana jne. Pyyteli kyllä kovasti kylään, ja minä sekä muutkin kävimmekin, muttei ikinä lähtenyt itse minnekään. Kyseinen nainen oli sitten surkutellut yhdelle meistä, että kun kaikki ovat hänet unohtaneet.
Meidän muiden näkökulmasta asia ei kyllä ollut näin, vaan ennemminkin tämä uusi äiti oli - aivan ymmärrettävistä syistä - "äitiytynyt". Hän ei tuntunut tajuavan asiaa ollenkaan itse. Onhan se nyt ymmärrettävä, että vaikka itse saakin lapsen, jatkuu lapsettomien elämä aivan samanlaisena normaalina työssäkäymisineen ja muineen. Ei aikaa ole esimerkiksi kyläilyyn keskellä päivää - kuten ystävämme usein ehdotti, illat eivät sitten käyneetkään kun haluttiin viettää aikaa perheen kesken ja lasta ei voinut jättää yksin isän hoitoon.
Kaikki tapaukset eivät varmastikaan ole näin räikeitä, mutta kannattaa äitinä miettiä myös muiden tilanteita. Ei heillä ole vapaa-aikaa kuten uudella äidillä, heidän elämänsä jatkuu entiseen malliin. Eivät he myöskään välttämättä osaa asettua uuden äidin asemaan, vaikka iloisia uudesta tulokkaasta olisivatkin.
Nyt, itse äitinä, olen onnekseni osannut välttää nämä sudenkuopat ystävien suhteen ja osaan pitää suhteita yllä muuhunkin kuin omaan vauvaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tavallaan aika itsekästä ajattelua äidiltä kuitenkin..
En ole koskaan ymmästänyt tätä, "lapsuuden ystävän kanssa loppuelämä yhdessä".
Ei se ole mikään seurustelusuhde. Kun tulee erilaisia elämäntilanteita, välit etääntyy. Joskus vuosien varrella sitten saattaa taas lähestyä.
Minua on aina ahdistanut sellaiset naiset, jotka halus kapakassakin käydä kusella yhdessä ja olisi pitänyt olla tiiviisti kaikissa elämäntilanteissa.
Antakaa vapautta niille ystävillenne. Oletteko rakkaussuhteissanne yhtä omistavia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilannetta kärjisti myös se, että uuden äidin puheenaiheet olivat vähissä: Puhuttiin ainoastaan vauvasta. Me muut lapsettomat olimme toki iloisia hänen puolestaan ja keskustelimme ja ihailimme pikkuista, mutta toki ystävyyteen kuuluu myös toisen kuulumisten kuunteleminen ja niistä kiinnostuminen. Me emme olleet äitejä, emmekä osanneet jakaa kokemuksia vaipoista ja neuvolakäynneistä, mutta kuuntelimme kyllä ja kommentoimme. Yritimme parhaamme, mutta toki olisimme mieluusti kertoneet joskus omia kuulumisiamme ja huoliamme.
Eri elämäntilanteissa saadaa uusia ystäviä. Harvahan tässä elämässä on puolisonsakaan kanssa loppuelämää yhdessä (vaikka ihan papin edessä saatettu niin vannoa). Kuinka sitten "tavallisen" ystävän?
Kenties ystäväsi eivät halua käymään siksi että sitten pitäisi piirissä pyöriä sen kullannupun ympärillä.
Minusta on ihanaa juuri siksi kutsua ystäviä kylään että voi jutella ja ajatella juuri jotain muuta kun lasta!! Kaikki päivät olen pojan kanssa ja tulee ihan tarpeeksi koko aika mietittyä kaikkea lapseen liittyvää, juuri siksi on mukava nähdä niitä ystäviä joilla ei ole perhettä kun voi hetken ajatella ihan jotainmuuta kun vauva-arkea! Ja minä kuuntelen aina lojaalisti kaikki heidän ryyppytarinansa jne ja ihan aidolla mielenkiinnolla!
Ja nämä ystävät kyllä tietävät sen, silloin kun ovat käyneet en ole puhunut koko aikaa pojasta enkä ikinä tyyliin tyrkytä lasta kenenkään syliin...
Minun on vaikea arkisin käydä ilman poikaa missään, kun pojan isä tulee illalla kahdeksan aikaan vasta töistä, viikonloppuisin voin kyllä jättää pojan isän kanssa kotiin. Mutta vaikka ystäviäni ei haittaisi että lapsi on mukana kun käyn, niin en voi ruveta kutsumaan itseäni heille kylään!
Minulla on myös ystäviä, jotka pitävät paljon yhteyttä ja käyvät ja minä käyn heillä, mutta nämä kaksi minua niin ihmetyttää, koska muutos tapahtui heti vauvan myötä..
Ja kiitos kaikille vastanneille, mukavaa kuulla eri mietteitä tästä aiheesta! =)
pari kuukautta vanhempi lapsi. Toisten äitien kanssa olin kyllä tekemisissä. Syy siihen oli yksinkertaisesti se että, kaverini oli hyvin tarkasti rutiineissa kiinni. Ei joustanut niisä tippaakaan, ei sellaisen kanssa voi oikein mitään tehdä, jos toinen ei osaa ottaa toisia huomioon ja tehdä kompromissejä.
Mutta kyllä se tosiystävyys mitataan silloin kun sinulla menee hyvin ja onnellisesti elämässä. Kaikki eivät yksinkertaisesti kestä sitä, valitettavasti.