Aina sama toiveikkuus ja keljutus
Aina kun kuukautiset alkavat, petyn. Parin päivän harmituksen jälkeen kokoan itseni ja suuntaan katseen kohti tulevaisuutta.
Kierron puolivälissä sitten pidetään huolta, että ainakaan ei liian harvojen kertojen vuoksi jäisi tärppäämättä. Vaikka kuinka yritän "otollisten päivien" jälkeen vain olla ajattelematta koko asiaa, kun kierron viimeiset päivät ovat käsillä, en millään voi olla antamatta toiveikkuudelle valtaa. "Mitä jos sittenkin?", vaikka yritän sanoa itselleni, että "sitten se elämä taas menee uusiksi ja ja ja - happamia, sanoi kettu ja niin edelleen".
Olen huomaavinani kaikenlaisia merkkejä. Rinnat ovat sitä ja olo tätä. Oliko se nipistys menkkojan enteitä vai raskauden? Mua harmittavat nämäkin ajatukset ihan valtavasti. Miksei voisi vain unohtaa koko asiaa ja antaa mennä jos mennäkseen ja tulla jos tullakseen.
Kummassakaan ei pitäisi vikaa olla. Yksi keskenmeno takana vuosi sitten. Molemmilla lapsia erikseen. Syksyllä aletaan miettiä varsinaisia hoitoja, gynekologi sanonut jo monta kuukautta, ettei hän näe mitään estettä spontaanille raskaudelle. Paitsi etteivät munasolut välttämättä enää ole hyväkuntoisia, kun olen 35v.
Mutta, mutta. Miten sitä voisikaan olla toivomatta? Fantasioin siitä, että unohdan koko vauvaprojektin niin, että havahdun yhtäkkiä siihen, että useammat kuukautiset olisivat jo (muka!) jääneet välistä. No, se on kyllä turha toivo tai pelko. Pff.
Kuka voisi ottaa 10v iästä pois?
Kommentit (2)
tuon edellisen kirjoituksen jälkeen plussasin. Ehkä munatorvien huuhtelu auttoi, koska raskaus alkoi heti toimenpiteen jälkeen.
Saattoi siellä jotain lievää obstruktiota ollakin, kun ei neste lähtenyt heti molempiin torviin kulkemaan, mutta viimein meni.
Suosittelen siis lämpimästi tutkimuksiin menemistä, vaikkei syytä pitäisi olla.
Mä oon kans 35, eikä vuosia tosiaan saa pois... Mutta lohdutan itseäni sillä, että olen ollut nykyisen mieheni kanssa kimpassa vain 5 vuotta, eli kaksikymppisenä en olisi hänen kanssa lapsia voinut saadakaan. Ja juuri hän on se, kenen kanssa haluan perhe-elämää elää.
Meillä on yksi lapsi, syntyi 3 vuoden odottelun ja vaihtelevien hoitojen jälkeen melkein spontaanilla raskaudella (clomifen-kuuri vain silloin menossa). Mutta: meidän lääkäri halusi mun iän vuoksi aloittaa inseminaatiot nopeasti, jottei menisi aikaa enemmän hukkaan. Joskus selittämättömään lapsettomuuteen kuulemma auttaa se inseminaatio, koska syy voi olla joku piilevä rakenteellinen, jota ei oikein voi diagnosoida. Ja siis joku sellainen pieni rakenteellinen muutos, joka on tullut naiselle iän myötä. Ehkä joku tällainen ihan pieni jeesi lääkäriltä voi siis auttaa!