Onko väärin yrittää vauvaa, jos on samanaikaisesti vähän ihastunut toiseen mieheen?
Tilanteeni siis tällainen: olemme yrittäneet jo yli vuoden saada lasta. Takana pitkä ja onnellinen parisuhde. Viime vuoden lopussa kuitenkin ihastuin toiseen mieheen. Ihastus tuntui silloin voimakkaalta ja kyseenalaistinkin jo asioita, suhdettamme jonkin verran. Mitään en kuitenkaan tehnyt ihastuksen eteen, vaan se meni itsestään ohi. Luulen, että koko ihastus johtui siitä surusta ja ahdistuksesta mitä epäonnistuminen perheen perustamisessa aiheutti.
Tämän jälkeen olin taas kuin vastarakastunut mieheeni ja oli luottavainen mieli tulevaisuuden suhteen. Tulinkin lopulta raskaaksi ja olimme tietysti onnemme huipulla. Raskaus meni kuitenkin kesken ja elämänilo on ollut hukassa siitä saakka.
Viime aikoina olen huomannut ihastuksen taas nostavan päätään. Tämä toinen mies on siis samassa työpaikassa kanssani. Hän on sinkku ja "tunteet" ovat molemminpuolisia. Hän ei kuitenkaan ole yrittänyt mitään, koska tietää että olen varattu.
Yritämme edelleen saada vauvaa. Onko tämä kuitenkin ihan hullua, kun toisinaan mielessäni pyörii vain tämä toinen mies? Tiedän, että oikeasti haluan perustaa perheen oman mieheni kanssa, joten miksi en voi lakata ajattelemasta tätä toista? Voinko luottaa siihen, että ihastus menee taas aikanaan ohi ja että tämä johtuu taas vain pettymyksestä omaan itseeni eikä liity välttämättä mitenkään parisuhteeseemme?
Miten te tekisitte vastaavassa tilanteessa, jatkaisitteko raskauden yrittämisestä vai pitäisittekö taukoa kunnes saisitte ajatuksenne kasaan? Miten selittäisitte miehellenne mahdollisen tauon vauvapuuhissa? Olettaen, että mies ei tiedä ihastumisesta mitään.
Kommentit (11)
..Kannattaa ennen lapsen tekoa kyllä vakaasti päättää kenen kanssa sen perheen perustaa, koska miehen voi kyllä vaihtaa mutta lapsen isää ei.
Tuota olen itsekin miettinyt, että tämä johtuu vain tästä yrittämisen tuomasta turhautuneisuudesta. Koskaan aikaisemmin en ole ollut ihastunut toiseen ja suhdetta kuitenkin takanapäin jo monta vuotta. Siksi tämä onkin niin hämmentävää, kun ei ole aiempaa kokemusta.
Mistä sitten tiedän olenko _oikeasti_ ihastunut toiseen mieheen? Vai haenko hänestä vain jotain helpotusta kurjuuteen? Luulin ihastumisen menneen jo ohi ja huokasin helpotuksesta, mutta nyt kun tunteet näyttävän taas palaavan, olen ihan hakoteillä... Rakastan kyllä omaa miestäni ja tiedän että hänestä tulisi aivan mahtava isä. Mutta jäänkö katumaan, jos vain "tyydyn" tähän mitä meillä nyt on? Entä jos tuo ihastus olisikin minulle enemmän oikea?
Ajatukseni ovat taas niin sekaisin kuin olla ja voi... Yhtenä hetkenä suren yhä menetettyä vauvaamme ja haaveilen, että joskus saisimme oman pienen perheen. Sitten näen tuon jumalaisen toisen miehen kävelevän vastaan ja ajattelen vain mitä kaikkea hurjaa voisimme hänen kanssaan tehdä... Hetken päästä taas tajuan, etten halua mitään sinkkuilua ja tapailua enää tämän ikäisenä (25v) vaan olen tyytyväinen, että olen jo vakiintunut ja perhettä perustamassa. Siitä vähän ajan päästä samainen vakiintuminen taas ahdistaakin ja kaipaan jotain uutta ja jännää elämääni...
On tämäkin, miksei sitä vaan osaa olla onnellinen. :(
pidä siitä kiinni. Jos on semmoinen mies jonka kanssa tahdot lapsen tehdä, mies on kiltti ja huomaavainen, asiallinen ystävällinen, seksi toimii ja rakkautta riittää, niin et löydä parempaa.
Ihastumisia tulee taatusti.
Ite tosiaan nyt ootan ekaa lasta pitkän yrittämisen jälkeen, ja kaiken maailman mietteet kävin läpi keskenmenon jälkeen erityisesti. Mutta ei ole ihanampaa asiaa kuin oman rakkaan tutun miehen kanssa odottaa yhteistä kauan toivottua lasta. Siksi sanoisin, että jos rakkaus toimii nykyisen kanssa, niin unohda uudet. Sinkkuvuodet ei todella olleet mullakaan mitkään pelkät unelmaiset, vaikka hauskat olikin. Hyvä että ne on koettu, mutta nyt on kiva oottaa lapsiperheaikaan siirtymistä.
2
Mieheni on kyllä monella tapaa unelmamies. Uskollinenkin, ja rakastaa minua suuresti, sen tiedän. Siksi tunnenkin itseni surkeaksi, kun ajattelen toista miestä... Mutta minkäs tälle mahtaa.
Suhteemme on ehkä vain tullut siihen pisteeseen, että jotain uutta ja piristävää tarvittaisiin. Olemme vain hirveän huonoja keksimään jotain parannusta, joten usein se jääkin vain yritykseksi. Seksielämäänkin kaipaisin enemmän monipuolisuutta. Toisaalta taas en koe olevani kovin seksuaalinen ihminen, seksi ei vaan jaksa hirveästi kiinnostaa. Tässäkin asiassa tietenkin mietin, että onko vika vain meidän seksielämässä, että olisiko se toisenlaista jonkun toisen kanssa...
Tiedän kyllä, että jos nyt tulisin uudestaan raskaaksi ja kaikki sujuisi hyvin, unohtaisin tämän toisen miehen kyllä saman tien ja varmasti olisin onnellinen omasta miehestäni ja lapsestamme. Ehkäpä se on tämä orastava lapsettomuus, joka salakavalasti kaihertaa suhdettamme. Itse olen vaan niin turta tällä hetkellä tuon vauva-asian suhteen, etten jaksa alkaa siitä puhumaan ja käsittelemään asiaa yhtään enempää. Jos se meidän tuhoaa niin olkoon sitten niin...
Hyvä että te (2) olette saaneet onnellisen lopun. :) Hyvää odotuksen jatkoa sinulle.
-ap (niin kuin aiemmat viestitkin, unohtui laittaa tuo)
Keskenmenoa ja pitkää yritystä lukuunottamatta olen käynyt läpi samoja asioita kuin sinä.
Esikoista odottaessani ihastuin palavasti tuttavaan (työn kautta). Tunne oli molemmni puolista. Mutta koska olin raskaana, en voinut ajatellakaan eroa tai suhdetta. Häpeäkseni tunnustan, että muuten olisin ehkä ajatellut. Aikaa on kulunut reilut kymmenen vuotta. Vieläkin tuohon tuttuun on tunteita. Mutta yhteisellä päätöksellä ne on jätetty taustalle. Tiedämme rajamme, emmekä liiku samoissa piireissä. Kännissä saattaisin sekoilla, varsinkin jos kotielämä olis vähän alavireistä, kuten se on aina välissä.
Mieheni on hyvä isä kolmelle lapsellemme, meillä on hyvä yhdessä. En tajua, miksi tuo yksi tyyppi kummittelee mielessäni aina silloin tällöin. Varsinkin alkuvuodesta on paha aika. Silloin hän tulee uniinikin. Mutta ikinäikinä emme ole mitään muuta kuin puhuneet. Ja muutaman kerran halanneet, kuten kaverit halaavat. Kummallakin on perheensä ja onnellisen puoleiset elämät. Emme halua niitä sotkea. Emmekä sotke. Uskon vakaasti, että viisitoistavuotisen taipaleemme aikana miehellänikin on ollut ihastumisia. Ei meillä aina niin auvoisaa ole ollut.
Ihan hyvä lääke siihen, että tyhmät pikku ihastukset pääsevät oikeisiin mittasuhteeseen ja ymmärrät taas perheen merkityksen. Jos taustalla taas on jotain isompaa omgelmaa parisuhteessasi (hellyydenpuute, kommunikaatiovaikeudet) kannattaa ehkä niitä hiukan työstää ennen kuin alatte vauvaa yrittämänn.
Mutta en mä ainakaan rupeis lasta tekemään jos menee huonosti. Onhan se monesti nähty ja kuultu että ne suhteet ei kestä jossa lapsi tehdään paikkamaan parisuhdetta. Ehkä se on väärin sitä lasta kohtaan?
Siinäpä se ongelma juuri onkin, kun ei meillä mielestäni mene mitenkään huonosti. Hellyyttä riittää, seksiä on (vaikkakin se on minusta hieman yksitoikkoista) ja rakkautta riittää. Pystymme puhumaan lähes kaikesta. Ainoa ongelmamme minun silmissäni on yhteisen tekemisen puute. Meillä ei ole juurikaan yhteisiä ystäviä, joten sellainen tiivis kaveriporukka puuttuu. Sitä olen kaivannut kaikki nämä vuodet. Kahdestaan jos johonkin lähtee, on se yleensä vähän sellaista tavallisen tylsää... Mutta tuo ongelma on ollut alusta asti enkä usko että se nyt yhtäkkiä olisi syy mihinkään sen suurempaan kriisiin.
Olen samaa mieltä, että rikkinäiseen suhteeseen ei lasta saa tehdä. Omaa suhdettani en kuitenkaan koe näin huonoksi, vaikka tietenkin aina parannettavaakin löytyy. Miehen mielestä meillä menee hyvin. Ehkä meillä sitten meneekin. Minusta tuntuu usein, että en vain osaa arvostaa hyviä asioita elämässäni enkä osaa olla onnellinen. Haluan aina sitä mitä en voi saada. Ehkäpä siksi tämä ihastuskin. Uskon vakaasti myös, että jos ja kun tämä ihastus menee ohi, osaan taas arvostaa enemmän parisuhdettani. Toki arvostaisin perhettäkin, jos minulle sellainen annettaisiin. :(
Sitäkin olen miettinyt, että onko tämä lapsettomuus ja keskenmeno merkkejä siitä, että meidän ei kuuluisi olla yhdessä... Vaikka yleensä en kyllä tuollaisiin asioihin uskokaan.
-ap
Tulee mieleen oma yritysaika, jolloin koitin vaikka mitä ajatuksia miettiä, ettei koko ajan pyrkisi vauvat mieleen ja muistuisi keskenmenot ja yritykset. Meinasin lähteä ulkomaille ja mitä kaikkea. Niin sitä vaan tuumin, että voiko ihastus johtua siitä, että yrität vaan kestää raskasta tilannetta?
Jos nyt ihan oikeasti olet ihastunut johonkin toiseen mieheen, niin sitten on epäreilua. Kannattaa ennen lapsen tekoa kyllä vakaasti päättää kenen kanssa sen perheen perustaa, koska miehen voi kyllä vaihtaa mutta lapsen isää ei.