Lue keskustelun säännöt.
Miten voisin olla parempi äiti vauvalleni?
17.05.2009 |
Perheemme joutui n. 2kk sitten onnettomuuteen, siitä selvisimme vain minä ja kuopukseni. Menetin kerralla 3lastani ja mieheni. Tämä aika on mennyt jotenkin usvassa enkä ole osannut iloita enää mistään vaan kaipaan miestäni ja lapsiani (luonnollisesti). Tytön oon nippa nappa jaksanut hoitaa, mutta mitään ylimääräisiä ei olla tehty ja suurin osa ajasta menee vauvan kanssa sängyssä. Tyttö on siis vasta 5kk. Mistä voisi löytää apua, jotta olisin kaikesta tapahtuneesta huolimatta parempi äiti pienelle ihanalle tyttärelleni. Tuntuu, etten enää montaa päivää jaksa yksin. Sukulaiset ovat kaikki kaukana ja tuttavat tässä lähellä ovat auttaneet mahdollisuuksien mukaan, mutta heillä on omakin perhe. En halua, että tyttö kokee olevansa jotenkin ei rakastettu oman pahan oloni, väsymyksen ja surun takia. Terapiaan sain ajan, mutta siihen ekaan kertaan on vielä aikaa, minusta liikaa.
Kommentit (7)
Neuvolassa ollaan varmaan tietoisia asiasta ja sieltä saat tukea? Luulisin että pieni tyttösi on vielä niin pieni että sängyssä kelliminen oman äidin vieressä on hänelle sitä parasta yhdessäoloa. Ei noin pieni tarvitse hirveästi aktiviteetteja, äidin lähelläolo on se tärkein asia joten siinä mielessä älä nyt syytä itseäsi. Ei ne ulkoilut, vauvauinnit, muskarit yms ole ollenkaan tärkeitä tuon ikäiselle.
Löytyisiköhän täältä sinulle keskusteluapua: http://www.apua.info/miele1.html
Oletko liittynyt nuoret lesket vertaistukiyhteisöön? Sieltä voisit myös apua saada. http://www.nuoretlesket.fi/
Halaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinua on kohdannut suuri suru ja siitä on toivuttava ajan kanssa. Vauvasi ei oikeasti tarvitse kauheasti muuta kuin ruokaa ja läheisyyttä. Kohta hän ehkä jo alkaa ryömimään ja sitten asia on hieman toinen. Meillä on ollut periaatteessa ihan normaali vauva-aika, lapsi on nyt 1v3kk. Ikinä emme ole käyneet muskarissa, kuvataidekerhossa, vauvajoogassa tai missään muuallakaan. Ei se lapsi niitä mihinkään tarvitse. Kunhan jaksat hymyillä edes vähän vauvalle ja kutitella häntä, että hän saa välillä nauraa. Muista myös, että myös sinulla on oikeus nauraa ja hymyillä, vaikka sinulle on sattunut todella kamalia asioita. Voimia!
2
Kiitos sinulle noista linkeistä
Neuvolassa on tilanteeni tiedossa ja siksi käymmekin tytön kanssa siellä n. 2viikon välein juttelemassa (ja tytön painon takia, kun ei nouse juurikaan), mutta varsinainen terapia on vasta vajaan kk päästä. Samoin neuvolasta ovat lupailleet lastenhoitajaa ym. avuksi arkeen edes joinain päivinä, mutta vielä ei ole ketään löytynyt. Ensimmäisen kuukauden olimme sukulaisten luona ja pääasiassa yksin (mitä nyt naapurit ym.välillä autelleet ym.) olen tytön kanssa ollut noin kuukauden.
Tässä vaiheessa tyttö ei tosiaan juuri muuta tarvitsekaan kun sitä läheisyyttä, mutta tulevaisuudessa kyllä. Hetkessä tästä ei toivu, mutta ajan kanssa (kait) helpottaa.
3
Olisiko mahdollista, että pakkaatte vauvan kanssa kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdette sinne sukulaisten luo?
Tämä on kyllä mahdollista, ainakin periaatteessa. Tätä olen harkinnut, mikäli en saa arkipäiviin siis ees välillä sitä lastenhoitajaa niin ainakin joksikin aikaa saatan lähteä vanhempieni luo.
4
Tuolla jo kakkoselle kirjoittelinkin, ettei tuo pieni prinsessani nyt näin pienenä tarvitse juuri muuta kun sitä läheisyyttä ja hymyäkin joskus. Ja kyllä tuo pieni saa minut hymyilemäänkin kun on niin suloinen ym, mutta välillä häntä on vaikea katsoa, koska hänessä on paljon isänsä piirteitä.
ap
Mietin myös sitä, että voisko tämä äkillinen olla aiheuttanut masennuksen? Ja millä todennäköisyydellä niistä lääkkeistä olisi apua? Olo on päivisinkin sellanen, että voisin vaan nukkua eikä mikään kiinnosta. Voisin oikeasti loputtomiin olla sängyssä ja katsella tyttöä, ellei välillä olis pakko vaihtaa vaippa tai syöttää tyttö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö sulle ole tarjottu ammattiapua? Jos ei, niin kiireesti neuvolaan yhteyttä.
että pakkaatte vauvan kanssa kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdette sinne sukulaisten luo?