opiskeleeko kukaan oikiksessa?
onko opiskelu rankkaa? onnistuuko perheelliseltä? voiko suorittaa etänä minkä verran?
Kommentit (2)
olen jo valmistunut, mutta voinen silti vastata kun valmistumisesta on vasta pari vuotta :) Etänä voi suorittaa ensimmäisen vuoden jälkeen melkein kaiken, toki pakollisia luentosarjoja joihinkin kursseihin kuuluu, näitä on kuitenkin vähän. Eikä läsnäolijoita yleensä mitenkään merkata ylös joten omantunnon mukaan voi olla paikalla (kielikurssit asia erikseen). Ekana vuonna aika paljon piti olla ihan paikan päällä. Muuten tuntuu että asuin nuo 4,5 vuotta kirjastossa.
Perheellisen voi tietenkin olla vaikea irtautua kirjastoonkin niin paljon kuin vaaditaan, mutta jos lapset ovat päiväkodissa niin kyllä opiskelun normaalin työpäivän aikataulun puitteissa pystyt helposti suorittamaan.
opiskelee lääkiksen lisäksi oikkiksessa, daahhhh