Perheen isä aina pahalla tuulella?

Lapsetkin kiinnittävät siihen huomiota. Mies jankuttaa ja nalkuttaa itse, mutta jos häntä huomauttaa jostakin, on heti todella vihainen. Lusikat jakoon samantien ja nimittelyä saa kuulla, ja lasten kuullen.



Olen niin kyllästynyt. Joka päivä mietin: mitä järkeä tässä enää on? Tämän ihmisen pelkkä läsnäolo on alkanut ärsyttää.

Siis kerrot suoraan miltä susta tunttu ja kehotat hakeutumaan lääkäriin. Jos ei halua, niin sanot vaan, että näin en enää pysty jatkamaan. Suurimpia häviäjiähän tuossa ovat lapset, jotka sitä väkisisn joutuvat kestämään. Tuollainen voi jatkua vaikka vuosikausia, jos et laita sille stoppia. Jos ei mikään auta, niin sitten vaan ne lusikat jakoon. Ajattele lapsia!

Jostakin syystä hänellä ei ole nyt hyvä olla.. Ja miksi ei ole, vaihtoehdoja voi olla monia. Jotakin tyytymättömyyden taustalla on.. Tässä muutamia asioita mietittäväksi:



-työstressi, yt:t, lomautusuhka

-työttömyys

-toinen nainen

-rahahuolet

-masennus, elämänilon häviäminen, näköalattomuus

-jokin fyysinen sairaus, väsymys



Onhan noita vaihtoehtoja.. Eipä muuta kuin järjestätä kahdenkeskistä aikaa ja kysyt ystävälllisesti, että mikä häntä vaivaa.. Et ala missään nimessä syyttelemään.

Tosta listasta jota kutoskirjoittaja (?) tarjosi, valkkaan toinen nainen ja rahahuolet. Pitäisi vissiin keskustella... eikä miettiä asiaa täällä...

... syitä miehellä monia, kuten valtavat työpaineet ja fyysinen sairaus. Olen yrittänyt vuosien varrella tehdä kaikkeni, jotta tunnelma kotona olisi hyvä ja mies voisi hyvin. Nyt alkavat omat voimani vähetä, mutta ulkopuolista apua on vaikea saada, koska mies ei suostu keskustelemaan asioista, vaan kieltää kaiken. Kai hänen miehisyyttään ja itsetuntoaan syö se, kun ei jaksakaan niin kuin "kunnon miehen" pitäisi.



Kaikki mun parannusehdotukset on nalkuttamista, ilkeää kiusaamista ja surkean vaimon narinaa. En kuitenkaan voi viedä isoa miestä hoitoon (miten se tehdään!?!), enkä muuttaa hänen elintapojaan, vaan muutoksen on lähdettävä hänestä itsestään. Näin ei kuitenkaan tunnu tapahtuvan, joten harkitsen vakavasti - lasten ja itseni takia - lähtemistä. En voi antaa itseni tuhoutua, sillä se tietäisi samalla lastenkin tuhoa. Ehkä lähtö avaa miehen silmät, vaikka tuntuukin julmalta. En vain tiedä, miten tästä eteenpäin, kun olen niin yrittänyt...