Muutto toiselle paikkakunnalle - lapsia on, mitä tehdä?

yhteen suuntaan siis 100km. En silloin suostunut muutamaan sinne paikkakunnalle ja mies ei painostanutkaan. Nyt vaihtoi työpaikkaa ja matkaa tuli n. 250 km yhteen suuntaan joten muutettiin, kun itsekin jäin juuri äitiyslomalle.



Lapset kyllä helposti saa kavereita, siitä en olisi huolissani. Mutta musta toi 40km on tosi lyhyt matka enkä sen takia lähtis muuttamaan etenkään kouluikäisen kanssa.

koska olen itse lapsuudessani muuttanut pelkästään peruskouluaikaan 6 kertaa ja kaikki sitä ennen ja sen jälkeen tapahtuneet muutot päälle. Eräänä vuonna mulla oli sattuneesta syystä syyslukukausi eri koulussa ja kevätlukukausi toisessa. Lapset kyllä saavat uusia kavereita, siitä ei kannata olla huolissaan. 40km on aika lyhyt matka, mulla oli pohjoisessa sama matka koulumatkana, joten sen kyllä omalla autollakin jaksaa ajaa.

Nainen hyvä, sinun ajattelumallisi on ihan oikein. Mies saattaa oikeasti ajatella että hän olisi enemmän kotona jos asuisitte lähempänä mutta käytännössä se ei tulisi menemään noin.



Jos muutatte olet täysin miehesi "armoilla". Älä lähde siihen.



Halaus.

mutta tuo ratkaisi asian siten, että älä missään nimessä muuta jos et halua!

Lapset kyllä löytää kavereita, siitä en olisi huolissani. Mutta tuo miehesi asenne on paha!

Ja toiseksi, lapset ovat erilaisia. Osa lapsista sopeutuu hyvin uudelle paikkakunnalle, osalle se voi olla tosi hankalaa. Nyt ajattelen lähinnä teidän koululaista. meidän kolulaiselle muutto toiselle paikkakunnalle olis tosi vaikeata. Ei ole mikään sosiaalinen ja uusien tuttavuuksien tekoa on vaikeata. Muuten ihan normaali poika. Itse tunnet lapsesi, joten mieti kuinka hän sopeutuisi.

Alle kouluikäisillä lapsilla on ehkä helpompaa kun vanhemmat ovat melkein aina helpottamassa, auttamassa tutustumista.

saivat jäädä Helsinkiin muutettuamme n. 85kn:päähän. Muutama lapsi oli jo aivan ensimmäisillä luokilla, joten heiltäkin jäi kaverit Helsinkiin.



Minulle ei syntymäkaupunkini ollut ainoa asumisvaihtoehto, sillä neljän lapsen perheellä ei rahat riitä tarpeeksi isoon asuntoon Helsingissä.



Asuimme vuokralla 60m2, kuusihenkinen perhe ja kun tilaisuus tuli Helsinkiin verraten ostaa halvalla oma asunto, niin muutimme.



Kun en työni puolesta päässyt katsomaan aivan uutta valmistuvaa asuntoa, (muutimme 3 viikossa tiedosta) sanoin miehelleni, että jos hän apen kanssa katsoo sen asuttavaksi, niin muutan tietysti ja lapset tottakai. Minulle merkitsi isompi asunto, oma josta päästiin taas isompaan ja vielä myöhemmin tähän omakotitaloon. Helsinkiin pääsee sukuloimaan, ei missään korvessa kuitenkaan asuta.



Mies tiesi joutuvansa matkustamaan työpaikalleen Helsinkiin, sillä on valtion virkanies eikä kannata työtä vaihtaa, saisiko edes lähepää. Minulla on erkoisosaamista työssäni, joten ajokortittomana olen käynyt työmatkat bussi-juna-bussi ja sama takaisin päin. Perheen edelleen kasvaessa olen ollut jonkun vuoden kotiäitinä, mutta siinä ne matkat ovat menneet, koska tämä oma talo ja oma rauha pois kaupungin vilskeestä merkitsee minulle ja miehelleni paljon, lapsetkaan eivät kaipaa Helsinkiin muuta kuin käymään. Ovat voineet harrastaa musiikkia, jalkkista, jääkiekkoa, ampumista, dartsia jne. Vaikka työmatkat ovat olleet päivää pidentämässä, niin viikonloppuisin saa nauttia tästä omasta olosta, lomilla ihanaa jne.



Ensimäisten lasten vartuttua ja seuraavien samoin, ei ainakaan täältä muuteta, vaikka tilaa jää ja lämmityskulut kuitenkin maksettava. Saako tällä hinnalla jos myy, edes kaksiota Helsingissä? Niin korkeat hinnat on siellä ja muutenkin, onhan tulevilla lastenlapsilla huoneita jäädä mummolaan. Saan yhden ompeluhuoneen, kirjastohuoneen, mankeli-silityshuoneen ym.

Kauppojen eteen voi jättää lastenvaunut vauvan nukkuessa, samoin apteekin, postin jne. Pyörän tarakalta ei ole kadonnut mitään, kun jätän kassin piipahtaessani vaikka kirjastossa tai toisessa kaupassa. Ei onnistuisi Helsingissä.



Mutta ymmärrän Sinua ja toisaalta miestäsikin, ratkaisu on perheessänne, omani kerron esimerkkinä, kuinka jotkut tekevät.



Täällä on sattumalta - Suomessa on sentään tilaa, entisen asuntomme naapuri. Hämmästyin kun näin vuosien jälkeen tutun henkilön kaupassa, maailma on pieni, sanotaan.

älä siitä stressaa. Mut jos sä hoidat tosiaan koko teidän puulaakin, niin et sä ainakaan muuta ennen kuin olet saanut suht pysyviä töitä sieltä toiselta paikkakunnalta. Sillä mun miehen yritys on tässä parin kilsan päässä ja ei paljon miestä näy kun veri vetää työpaikalle aamuin ja sitten vielä vähän illoin. =(



Ja mitä hittoa? 40 kilsaa? Se ajaa sitä runsaan puoli tuntia? Me asuttiin pari vuotta Helsingissä, ja meillä meni 45 minuuttia alle 20 km matkaan, että huhhahhei jos miehesi siitä mesoaa. Sulle homma on eri, jos sä hoidat lapset ja kodin, ja jos oma matkasi tosiaan olisi vielä n 30 km per päivä pitempi.



Millainen mies muuten uhoaa erolla tällasesta asiasta? Keskustelun paikka taitaa olla teillä muutenkin. Mikä miestäsi oikeasti vetää sinne kotipaikkakunnalle, jos kerran on kuitenkin 10 vuotta muualla asunut? Asuuko siellä äiti? ;)

Mieheni on yrittäjä ja toimi reilun vuoden 30 km päässä yrittäjänä sitten sai toimitilat kotipaikkakunnaltamme ja on todellakin vielä enemmän töissä. Tänä vuonna palkkasi ensimmäisen työntekijän ja se on hiukan helpottanut työmäärää. Miehelläsi tuntuu töitä riittävän kun tekee niin pitkää päivää, eikö kannattaisi miettiä miten saisi yrityksen toimivaksi ilman, että itse on oltava niin paljon töissä. Tietysti yrittäjyys on elämäntapa ja meillä mies lähtee monesti töihin vaikka ei olisi ns. pakko. On vaan pakko mennä jotain nyppimään ja mietiskelemään.

lisää saa mielellään antaa!



Nykyinen asuinpaikkakuntamme ei muuten ole minunkaan synnyinkotikaupunki ja vanhempani asuvat täältä noin 25 km päässä toisessa kaupungissa.



Miehen työpaikkakunnasta sen verran vielä, että ei se muuten kuin mun työasioiden suhteen huono kaupunki olisi, eli siellä on harrastusmahdollisuuksia lapsille yms. Mutta tuskin siis töitä mun osaamiselle. Ja miehelle se siis on synnyinkaupunki ja juu, on siellä se äitikin (jossa mies on tosi kiinni, myönnetään).



Minunkin mielestä tässä tuntuu pahimmalta tämä painostus ja uhkailu. Siis tosiaanko se kaupunki ja yritys on miehelleni niin tärkeä, että rikkoo vaikka perheensä jos en suostu sinne lähtemään? Kun kuitenkaan kyse ei ole mun itsekkyydestä vaan siitä, että haluan arjen pelaavan - ja haluan viettää lasten kanssa muutakin aikaa kuin alle 2 h hoidon ja koulun jälkeen ruokaa laittaen ja siivoten ja sitten nukkumaan... =(



Lisää mielipiteitä?



t. AP

Me muutettiin noin pari vuotta sitten. Mies oli sitä ennen matkatöissä ja muutettiin juurikin siksi miehen työpaikkakunnalle, jotta saataisiin enempi perheen keskeistä aikaa enkä minä olisi aina niin väsynyt hoitaessani lapset, kodin, työni jne. yksin.



Tosiasiassa muuton jälkeen meidän yhteinen aika ei ole oikeastaan lisääntynyt yhtään! Mies tekee paljon pidempiä päiviä ja saattaa olla töissä jopa viikonloppuisin, koska kerran sinne nyt pääsee niin helposti. Edelleen mulla on kaikki meidän perheen asiat hoidettavina (siis autoista ja ilmalämpöpumpun huolloista lähtien). Lisäksi tietty lapset, oma työ jne. Kuskaan lapset aamuisin jopa hoitoon, vaikka mies menee minua myöhemmin töihin! Että siis tuohon miehesi lupaamaan "lisäaikaan" suhtautuisin jotakuinkin skeptisesti...



Lapset meillä suhtautui muuttoon ihan hyvin. Vanhin on jo kouluikäinen eli hänelle se ehkä oli vaikeinta. Uudet kaverit kuitenkin löytyi nopeasti. Itselläni oli vanhalla paikkakunnalla enempi sosiaalisia suhteita ja harrastuksia. Täällä ei ole oikein osannut tutustua keneenkään eikä mulla kyllä siihen oikeastaan olisi edes aikaa. Lasten harrastuksillekaan ei oikein jää aikaa, koska en jaksa heitä niihin enää kaiken muun jälkeen kuljettaa. Käyn lasten kanssa itse pyöräilemässä, metsäretkillä jne. ettei siis nyt ihan sisällä nyhjätä :).



Aika itsekkäältä kuulostaa sun miehesi vaatimus tosta muutosta. Varsinkin kun työmatkaa ei hänelle tule kuin tuo 40km suuntaansa. Jos meillä vielä joskus aletaan puhumaan muutosta, suostun siihen vain sillä ehdolla, että itse saan jäädä kotiin niin kauaksi aikaa, että kaikki lapset ovat koulussa!

Eihän tuossa ole mitään järkeä. Odotin, että harkitsisit muuttoa sillä, kun et jaksa huolehtia yksin lapsista pitkiä päiviä ja jos vaikka miehen työt vähenisivät, mutta eihän siitä ollutkaan kyse. Ei todellakaan kuulosta siltä, että kannattaisi muuttaa!

oon perheestä, joka on asunu mun lapsuudessa samalla paikkakunnalla aina 2-3v ja sit ollaan isän työn takia muutettu ja siis asuttu sekä Itä-Suomessa, että Länsi-Suomessa ja etelässä ja pohjoisemmassa.. Mulle se ei ollu ongelma, oon ollu aina niin outo, että on ollu vaikea saada kavereita. Siis ku mua ei oo kiinnostanu vaatteet, hevoset, barbit, meikit, musiikki jnejne, ni samanhenkisiä kavereita on ollu tosi vähän ja tyttöjen ja poikien kaveruutta katsottiin tosi kieroon sillon... mutta siiis ei se mulle eikä mun sisaruksille ollu ongelmallista, että muutettiin..



Nyt sit, meillä ei tosin sillon ollu vielä lapsia, mutta ku alettiin suunnitella miehen kanssa yhteistä elämää niin meidän asuinpaikkakuntien väli oli yli 300km, jomman kumman piti muuttaa.. No mä yritin löytää miehen asuinkunnasta töitä tai edes läheltä, mutta ei ollu ku keikkaa ja mun asuinpaikkakunnalla taas oli vakityö. Mies sit sano ittesä irti vakituisesta työstä ja löysi täältä töitä. Mun mielestä tuossakin pitäs katsoa oikeasti kokonaisuutta, ku sehän se on olennaista, ku elää parisuhteessa ja on sitoutunu toiseen ihmiseen.. Siis molempien pitäs nähdä kokonaisuus ja kummankin näkökulmasta...

Miehesi työnteko ei ainakaan vähene, jos työpaikka on kivenheiton päässä - kyllä hän käytännössä asuisi työpaikallaan, jos samalle paikkakunnalle muuttaisitte.

Jos sinä käytännössä pyörität perheen arkea, niin kyllä järkevämpi vaihtoehto on, että asutte lähellä sinun työpaikkaasi.

Muuttoa voitte alkaa harkita aikaisintaan sitten, jos sinullekin löytyy työpaikka miehesi työpaikkakunnalta ja sitten ihan siihen miehen työpaikan viereen.

Merkitkää kalenteriin aika, jona keskustelette riitelemättä tästä muuttoasiasta.

Pyydä miestäsi laittamaan paperille etukäteen ne syyt, jotka puoltavat muuttoa miehesi työ- ja syntymäkotipaikkakunnalle.

Itse voisit tehdä kaksi listaa, toisen jossa on syyt joiden vuoksi haluat asua nykyisessä asuinkunnassa ja toisen josta löytyvät uudelle paikkakunnalle muuton hyvät puolet.

Hyviä puolia voivat olla miehen kotipaikkakunnalle muutossa esim. isovanhempien apu lastenhoidossa ?, edullisempi omakotitalo ?, miehellä paikkakunnalla enemmän ystäviä ? jne.

Lapset, myös koululainen saavat varmasti uudellakin paikkakunnalla kavereita ja harrastusmahdollisuudetkin olivat kertomasi mukaan hyvät, joten siitä on turha huolehtia.

Jos päätätte muuttaa, niin onko sinulla mahdollisuus olla kotona ainakin siihen asti, että nuorin täyttää 3 vuotta ? Keskimmäinen aloittaa koulun kahden vuoden kuluttua l. silloin voit vielä käyttää syyslukukaudella työajan lyhentämistä.

Ehtisit paremmin kotiäitinä tutustua uuden kotipaikkakunnan ihmisiin, kävisit lasten kanssa perhekerhossa ja etsisitte sopivat harrastukset jne.

siis mikä hänellä muuttuu kun muutatte? Hänen ei tarvitse enää ajaa 40 kilometrin työmatkaa? Mutta sinun täytyy _ja vielä_ hoitaa kotikin, niinkö? Mä en nyt osaa nähdä miehesi pointtia koko jutussa? Onks se sulle itsellesi selvää? Ja miehesi ei taida nähdä sun ja lasten pointtia tässä jutussa?

koska olen ite samassa tilanteessa. Mutta meillä kyllä tehdään nyt kompromissi ja se on sellainen, että muutto tulee, mutta paikkakuntien puoliväliin. Eli avomiehelläni on ollut 4 vuotta yritys 65 km päässä täältä, mulla taas on työpaikka täällä. Nyt me muutetaan kesällä 25 km päähän täältä, eli mieheni työmatka lyhenee 40 kilometriin ja minun pitenee 25 kilometriin. Uusi asuinpaikkakunta on pieni, mutta sopivasti matkanvarrella, ja olemme jo saaneet lupauksen koulu- ja hoitopaikoista. Tsemppiä sulle sinne! Keskustelua nyt! Kyllä meillä ainakin miehelle oli alusta asti selvää, että sinne työpaikkakunnalle ei voida lähteä, koska mulla on työ täällä, ja selvää oli, että kompromissi haetaan! Eikös näiden asioiden aina pitäisi olla kompromisseja,parhaita _mahdollisia_ ratkaisuja?

Ja tosiaan tuo uhkailu ei välttämättä tiedä hyvää.



Olisin kanssa tehnyt samaoin nro 20 eli muutto paikkakuntien väliin. Kun teidän nyt pitää kuitenkin jonnekin isompaan asuntoon muuttaa. Eikö se olisi tasapuolinen ratkaisu? Jokatapauksessa sun ei kannata muuttaa ellei työpaikkaa löydy toiselta paikkakunnalta helposti ja kuitenkin kannat suurta vastuuta kodinpyörittämisestä. Siinä ei ole mitään järkeä että sun työmatkat pitenisivät!



Ja miehen työmatka on kyllä ihan siedettävä!

ajaa työhön, mutta siellä uudessa paikassa voi olla jotain mitä et Helsingissä voi toteuttaa tai ei ole, tai joku asia on joskus harmittanut, mikä uudessa paikassa olisi kunnossa. Iso ratkaisu tottakai, ei kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä.



Entä jos miehesi ansiot ovat sitä luokkaa että voisit jäädä kotiin vielä kunnes nuorin täyttää 3 vuotta. Jos miehesi vaikka vähän näyttäisi vihreätä valoa siihen suuntan, olisiko omien lasten hoito hyvä syy muuttaa? Onko uudessa asuinkunnassa tuet hyvät jos jäisit kotiin vielä?

vaan hakeudutte pariterapiaan. pääasia tässä ei ole muuttaako vai ei, vaan se että miehesi uhkailee tuollaisilla asioilla. silloin on suhteessanne jotain todella, todella pielessä.



ja tietenkin pitää laittaa etusijalle lasten koulut, harrastukset, kaverit, yms. ja arjen sujuvuus. ja sinähän pyörität arkea. joten sinun mielipidettäsi täytyy kuunnella.