Neuropsykologi sanoi, että EMU-luokka ei ole ns. entinen apukoulu. Onko hän oikeassa?
Mutta emu=mukautettu erityisopetus eli sellainen erityisopetus, jota on helpotettu yksilöllisesti oppimisvaikeuksista kärsiville.
Ei siis kyse ole "tarkkiksesta" eli muista syistä häiriköivistä lapsista, joskin tietysti myös oppimisvaikuksista kärsivät lapset voivat häiriköidä.
Kommentit (8)
teoriassahan tietysti kaikki on paremmin ja emu-luokiltakin pyritää takaisin normaaliopetukseen ja niin edelleen, mutta kyllä se suurimmalta osalta ihan p***aa on.
Ovat erityiskoulut ja -luokat kehittyneet niin valtavasti apukouluajoista. Eihän kansakoulukaan ole peruskoulu, vaikka sinänsä samaan tarkoitukseen kehitetty.
Mutta jos halutaan yksinkertaistaa, niin periaatteessa emu=apukoulu ja esy=tarkkis. Mutta näin ei tietenkään saa sanoa jotta ihmisille ei tule mieleen negatiivisia mielleyhtymiä.
Nykyään noita erityisluokkia on tosi monia ja moneen eri tarkoitukseen Lyhenteestä sitten voi arvata mikä on ko luokan ykkösongelma. Toisaalta kunnissa suositaan integrointia eli kaikki kykyihin ja taitoihin tai vaikeuksiin katsomatta laitetaan samaan kasaan.
ESY= sopeutumisvaikeuksista kärsivien opetus
EMU= mukautettua opetusta antavien luokka (esim. neurologisista erityisvaikeuksista kärsivät ja lievästi kehitysvammaset)
EHA 1 = Harjaantumisopetusta saavien luokka (esim. lievästi ja keskivaikeasti kehitysvammaiset)
EHA 2= Harjaantumisopetusta saavat eli kaikkein vaikeimmin kehitys ja liikuntavammaiset, jotka tarvitsevat lähinnä yksilöllistä opetusta ja paljon apua.
EDY= Dysfaatikoiden erityisopetus
EKU= Kuulovammaisten erityisopetus
E ??= Näkövammaisten erityisopetus
autismiluokka= vaikeista asperger ja autismihäiriöisten opetus
esim.vantaalla on TOI-luokat eli toiminta alueittain annettava opetus...Eli nykyisillä nimillä ei haluta leimata lasta enää niin kuin ennen aikaan...
neurologisia vaivoja omaavia tai lievästi kehitysvammaisia
Apukouluunhan työnnettiin ennen kaikki, samalla luokalla oli vaikka millä diagnoosilla lapsia.
Nykyään siis enemmän toteutetaan juuri tietylle lapsiryhmälle omanlaistansa opetusta.
Mukautetulla opetussuunnitelmalla voi olla ihan ns. normaaleja lapsia, hankaluutena saattaa olla lukeminen tai matikka. Joskus vain tietyt aineet ovat mukautettuja ja muut yleisen opetussuunnitelman mukaisia.
Mutta vastatakseni kysymykseen, minun mielestä ei ole sama asia emu-luokka ja apukoulu.
näin aiankin meillä. joka sentään on iso kaupunki ja voisi olettaa että eriytymistä on. Näkövammaisille on oma ja taisi olla vaikeille dysfasiatapauksille. Jos lapsi on erityisoppilas, mutta tuen tarve on hyvin vähäinen, ehkäpä jopa kyseenalainen (mutta vanhemmat eivät jaksa taistella opettajia vastaaan), sopivan pienryhmän/eriotyisluokan löytyminen on tosi hankalaa. Meille on ainakin suositeltu sellaisia ryhmiä. joissa suurin osaa ei vielä 2. lk:lla osaa edes lukea tai jossa oppilaita, joilla on jo tässä iässä vakavia käytöksen häiriöitä (tupakointi yms selkeää, kotiolojen puutteellisuus kuuluu ja näkyy naapurustossa), Meidän poika on hidas aloittamaan asioita, mutta saa ne aina tehtyä ja saa kokeista ysejä ja kymppejä. Lisäksi hän on sillä tavalla rauhaton, että hypistelee koko ajan jotakin kiveä/kumin palaa/käpyä. Hän myös kerää etanoita ja matoja penaaliin ja leikkii niillä sitten välitunneilla ja joskus tunneillakin. Opettaja on aivan raivon partaalla koko ajan. Olemme erityisopetukseen (ESY) , mutta nyt on tullut suuri epäilys, että tämä ei ole oikein lasta kohtaan. Ja syksyllä pitäisi siirttyä...
Itse olin enu luokalla ja musta tuli ihan vammainen ja kaikki on päin vittua näin 40 vuotiaana.
Ei voida verrata entisiin erityiskouluihin.