Onko sinun 4-vuotiaasi hankala? (ov)

Neljä vuotiaana ainakin fiksu ja helppo poika :)

Ei olla raivokohtauksia ja turhia kiukutteluja nähty.

on kiltti ja rauhallinen mutta toisaalta älyttömän herkkä nelivuotias poika. joskus suuttuu tosi tulisesti mutta onneks leppyy myös nopeasti kunhan vaan syliin pääsee...sopeutuva ja reipas poika...

Luulin raivon jäävän kolmen vuoden uhmaan, mutta tämä tänä vuonna viisi täyttävä kuopukseni vetää koko perheen hermot kireälle.. mietin mitä hänen kanssaan pitäisi tehdä.



ap

neljä täytteen, mutta vaikea uskoa, että lapsi radikaalisti nykyisestä hankaloituisi. Suloinen ja kiltti on. Toki välillä kiukuttelee, mutta pahat raivarit ovat aika harvinaisia ja muutenkin aika hyvin oikutteluista selviää ihan neuvottelemalla...

Ainoastaan väsyneenä joskus tulee kiukku jostain asiasta.

Kova uhma ajoittui tuohon 2-3½ v. välille.

joka raivostuu todella herkästi..usein. On päiviä, että hermostumiseen ei tarvitse edes kummoista syytä. Muttta osaa olla myös maailman suloisin ja hymyileväisin, erittäin valloittava persoona.

Minun lapseni on suloinen, kiltti ja reipas.

Minun lapseni on raivokas ja hankala.



Tottakai toiset nelivuotiaat, samoin kuin jotkut kolmekymppiset, ovat tulisempia kuin toiset. Lapsella vaan itsehillinä on vasta kehittymässä.



Kuka meistä aikuisista haluaisi itseään luonnehdittavan sanoilla "suloinen ja sopeutuva, tosi kiltti ja ihana". En minä ainakaan.



Meillä on tytär, joka ei ole vielä neljää. Tempperamentiltaan hän on hidas syttymään, ujo, mutta sosiaalinen. Muutostilanteet aiheuttavat usein kiukunpurkauksia. Joskus on helppoa, joskus ei, mutta ei ne kiukkukohtaukset tee hänestä äidin silmissä yhtään vähemmän suloista tai ihanaa. Ja on aikuisten kypsymättömyyttä ajatella vaikka naapurin kuikuttelevasta lapsesta, ettei tämä olisi suloinen tai reipas.



Tsemppiä ap:lle ja kaikille uhmisten vanhemmille. Vaali sitä, mikä lapsessasi on ihanaa ja erityistä!

Toiset ovat rauhallisempia ja toiset temperamenttisempia.



Meidän 4-vuotias tyttö tulistuu päivittäin ihan pikkua asioistakin esim. jos ei saa sukkahousuja hyvin jalkaan, piirros epäonnistuu tms. Heittäytyy dramaattisesti lattialle, polkee jalkaa ja huutaa lujaa. En kovin paljon kiinnitä huomiota noihin kiukkukohtauksiin, saa purkaa raivonsa rauhassa. Yleisillä paikoilla tosin pyritään siihen, ettei muut häiriinny, siirrytään sivummalle tms.



Toisaalta tyttö on äärimmäisen empaattinen ja muiden lasten suosiossa. On vaan suhteessa omiin tekemisiinsä hirmuisen kriittinen, eikä kestä pettymyksiä hyvin.

Juuri näin!



Vaativan temperamentin omaavilla lapsilla on valtava potentiaali kasvaa empaattisiksi ja ymmärtäväisiksi nuoriksi ja aikuisiksi.

Löytyihän sieltä muutaman meidän nelivuotiaamme kaltainenkin tapaus. Meidän nelivuotias on pohjimmiltaan ujo ja herkkä. Kun hän on aurinkoinen, hän on todella valloittavan aurinkoinen. Häneen saa hyvin kontaktin ja hän pitää läheisyydestä, hellittelystä ja huomiosta. Hänelle tuottaa vaikeuksia uudet tilanteet, vieraat ihmiset, ennakoimaton arki ja lähtemiset.



Tämä kuopus oli todella helppohoitoinen ja tyytyväinen yksivuotiaaksi asti. Vilkkaan ja joka paikkaan ehtiväisen esikoisen jälkeen oikein ihmettelin miten vauva voi olla niin rauhallinen ja tyytyväinen. Tempperamentti alkoi nousta esiin yksivuotiaana ja siitä asti olen kamppaillut asian kanssa.



Päiväkodissa lapsella menee nykyään hyvin, sopeutuminen sinne kesti todella pitkään. Kavereita lapsella on ihan kivasti ja isosisaruksen kanssa leikit sujuvat yleensä tosi hyvin - tietysti riitelevätkin keskenään.



Välillä olen lapsen kanssa ihan ymmälläni, välillä arki sujuu hienosti ja lapsen suusta kuulee tosi syvällisiä, analyyttisia juttuja. Välillä mietin olenko omalla käytökselläni vaikuttanut lapsen käytökseen ja välillä mietin onko hänessä jotain erityistä kehityksessään.



ap

Mihin väite perustuu?

Juuri näin!

Vaativan temperamentin omaavilla lapsilla on valtava potentiaali kasvaa empaattisiksi ja ymmärtäväisiksi nuoriksi ja aikuisiksi.

- kiihtyy nollasta sataan raivoasteella nopeammin kuin autoni.

- polkee jalkaa, heittelee leluja, yrittää lyödä uhmakkaasti tms

- kun lyö/potkii, nappaan otteeseen ja alkaa huutaa silmittömästi. Huutaa apua, päästä irti, mua sattuu tai äiti älä. Ihme ettei naapurit ole kutsuneet sossuja vielä kotikäynnille :/

- Pyytää kyllä anteeksi viimeistään yön yli nukuttuaan ja selvästi asioita mietittyään.

Täytti kylläkin juuri 5.

Temperamenttisella lapsella tunneskaala on usein varsin laaja. Voi toisinaan olla juuri äärimmäisen aurinkoinen ja toisinaan erittäin tulinen. On herkkä myös suhteessa toisten tunteisiin. Jos toinen lapsi vaikka itkee, tällainen lapsi tulee itsekin surulliseksi ja vastaavasti toisten riemu tarttuu herkästi.



Sitten on sellaisia "viilipyttyjä", jotka eivät oikein näytä tunteitaan hyvässä eikä pahassa, siis ainakaan ulkoisesti (pään sisällä voi siis kuitenkin käydä suurikin myrsky, mutta se ei näy).

Oma nelivuotiaani todellakin aistii toisten tunnetilat todella herkästi. Hän loukkaantuu, jos hänelle sanotaan jotain vihaisella äänellä. Seurauksena on hiljaisuus ja itku vasta nurkan takana..



ap

Mutta...

Aivan uskomattoman "kovakorvainen". Siis mikään mene perille kertasanomisella, eikä vaikka olisi sanottu kymmeneen kertaan desibelit kohoten.

Aivan tavalliset asiat kuten pukeminen vaativat monen monituista kehotusta.



Toisaalta esim. sääntöjä tottelee lähes aina. Yhteentörmaykset tulee lähinnä silloin kun keksii jotain uutta.



Suuttuu tai loukkaantuu sydänjuuriaan myöten kun torutaan ja ei voi sietää että sanotaan tuhmaksi kun tehnyt jotain luvatonta tai jättänyt tottelematta jossain asiassa.



Mutta kaikki on tosiaan suhteellista, tyttömme on herran enkeli verrattuna esim. veljeni poikiin verrattuna. Pojat varustettu astetta pahemmalla kovakorvaisuudella ja siihen yhdistettynä kova vauhti ja pykälää vaarallisemmat tempaukset. Nostan todella hattua poikien äidille jolla pinnaa riittää, minulla olisi mennyt hermot jo kauan sitten :-)

*Herkkä loukkaantumaan. Tämä on vaikuttanut sosiaalisiin suhteisiin, koska ottaa tosi raskaasti kaikki "olet tyhmä" tai "en leiki sun kanssa"- tyyliset jutut, joita lasten maailmasa valitettavasti ei voi välttää kuulemasta. Ei sitten välttämättä uskalla esim. pyytää toista leikkimään kanssaan kun pelkää että "sanotaan pahasti".

Kammoaa myös sitä, jos vieraampi aikuinen komentaa (ja on tämän johdosta tarhassa tosi tottelevainen). Ja kotioloissa saattaa loukkaantua tosi paljon komentamisesta, siis jos vihaisella äänellä komennetaan. Ja jos näke toisen lapsen itkevän niin saattaa jäädä pohtimaan sitä pitkäksi aikaa jne.



*Herkkä tulistumaan, eli aikamoisia raivareita saa aika-ajoin



*Tosi,tosi ankara itselleen. Piirrustusten, askartelujan, hiekkakakkujen jne pitäis olla täydellisiä, kaikki pitäis osata samantien... ja jos ei onnistu niin alkaa raivo



*valintojen tekeminen tosi vaikeaa. Ei uskalla valita ottaako esim punaisen vai sinisen pillimehun, vehtaa ja vehtaa ja pelkää tekevänsä väärän valinnan... ja itkua näissäkin tilanteissa



*Pohdiskeleva, herttainen, kaikesta kiinnostunut, hauska ja ihana tyttö:). Empaattinenkin on. Ja äidin mielestä älykäs:))



Mielestäni nimenomaan tämä ikävuosi neljän ja viiden välillä on ollut erityisen haastava. Mitä enemmän osaa ja tietää ja ymmmärtää esim. toisten tunteista, sitä vaikeampaa tuntuu olevan... lienee melko luonnollista.

Hän on perheen pienimmäinen.



Erittäin sosiaalinen ja empaattinen tapaus, mutta omaa kovaa johtaja-ainesta. Ryhmässä hän on aina etunenässä keksimässä (päättämässä) mitä tehdään ja muut seuraavat innolla perässä.



Tämä lapsi on supersosiaalinen eikä koskaan ujostele. Hän puhuu taukoamatta, perustelee tekojaan ja keksii selityksiä kolttosilleen.



Suuttuessaan hän on armoton ja isommat sisarukset saavat tuta sanallisesti ja välillä fyysisestikin. Suuttumus menee nopeasti ohi ja sen jälkeen hän on kovin harmissaan omasta käytäytymisestään.

ja harva se päivä testaa rajojaan. Kuitenkin niin monessa asiassa on fiksu, ja kertoo mielellään mitä oli aikeissa tehdä kun vain vanhemmat muistavat kuunnella.



Joskus hankala, yleensä maailman ihanin lapsi, kuten kaikki muutkin lapseni.

olen koko aamupäivän itkua nieleskellyt kun surettaa meidän perheen tilanne.



miehen mielestä meidän 4v:ssä on jotain vikaa kun sattuu olemaan luonteeltaan todella tulinen ja on niin fiksu että saa meidät vanhemmat usein raivon partaalle jutuillaa... mies ei jaksa häntä ja minua surettaa se niin valtavasti. en itsekään pysty olla hermostumatta lapseen, mutta itsessäni tiedä että rakastan lasta kaikesta huolimatta valtavasti mutta miehen tunteet on alkaneet epäilyttää. kauhea sanoa noin, tiedän. ja kauhealta se tuntuukin.



miten saisin miehen tajuamaan ettei tytössä ole mitään vikaa? äidiltä peritty vahva temperamentti vain... ja musta meidän suhtaumisella lapseen on myös vaikutusta lapsen käytökseen. olemme ehkä liian ankaria ja raivostumme liian usein. meissäkin siis on vikaa. mies ei ole samaa mieltä.



meidänkin tyttö muuten on valtavan empaattinen ja ajattelevainen.