Mitä tehdä, jos ekaluokkalaisella ei kavereita?

selität ihan rehellisesti tilanteen ja kysyt että eikö vanhempien yhteivoimin voitaisi vähä ntukea kaverisuhteita. Asiallisten vanhempien kohdalla se onnistuu kyllä.



Jos yhdestä harrastuksesta ei tule kavereita niin voisi ehkä koittaa toista. Vaikka ei niistä ihan hirveästi ole kavereita meilläkään tullut.



Mutta sitten on myös se kysymys, että haittaako tilanne oikeasti lasta, vai haittaako se vaanä itiä joka toivoisi lapsellaan olevan kavereita. Jos lapsi on oloonsa tyytyväinen niin turhaa on murehtia. Kaikki lapset eivät vaan tarvitse niin paljon kavereita.

Ja surettaa kyllä välillä! Poika menee kouluun ja tulee koulusta kotiin klo 13. Ei juuri koskaan käy kenenkään luona leikkimässä eikä kukaan tule meille. MIelelläni soisin, että täällä kavereita kävisi!



Meilläkin sama tilanne kuin teillä, eli tässä syksyllä soittelin joillekin vanhemmille ja saimme jopa sovittua kyläilyistä puolin ja toisin. Mutta kun sitä vastapuhelua ei koskaan tule niin eihän sitä ITSE aina kehtaa olla soittelemassa! En minäkään tajua yhtään että miksei kukaan pyytäisi poikaa leikkimään. Poikani on rauhallinen ja mukava, ei kiusaa ketään. Jossain vaiheessa ajattelin etteikö hänen seuransa kiinnosta kun ei riehu tarpeeksi?



Vai onko se sitten sitä, ettei muilla vain ole tarvetta kavereille? Monet täälläkin ovat ip-kerhossa koko iltapäivän, sitten lyhyt ilta kotona. Ne jotka ovat kotona iltapäivät sitten? Mitä he tekevät, olen usein miettinyt? Poika kertoo joskus jostain kaverista ja että sillä ja sillä käy usein toisia kavereita leikkimässä. Ehkeivät he tarvitse lisää kavereita sitten ja siksi eivät kutsu poikaani sinne?



Vai onko ekaluokkalainen vielä niin pieni että vaikka haluaisikin leikkiä jonkun kanssa useamminkin niin useimmat vanhemmat eivät JAKSA TAI HALUA järjestää kaveritreffejä? Kun ekaluokkalaista pitää melkein vielä aina tuoda ja viedä tai jos joku on kylässä niin niitä lapsia pitää vähän pitää silmällä.



Joskus ajattelen että ehkä olen yli-innokas vain itse. MUtta kun niin mielelläni haluaisin ystäviä pojalleni! Poika on todella yksinäinen välillä. Ainoat lapset joiden kanssa leikkii ovat pikkuveli 3v sekä kehitysvammainen sisar:(. Ja koulussa sen minkä välitunnilla ehtii. Naapureilla ei ole lapsia.



Että todellakin ollaan samassa veneessä! Ajattelen minäkin ensi kesää. Miten ihmeessä selvitään? Millä poika saa ajan kulumaan? Jos ei koskaan tapaa ketään kaveria? Aina yksin.:((.

Olimme muuttaneet uudelle asuinalueelle, emmekä tunteneet täältä ketään. Poikani ei myöskään tuntenut ketään luokkakavereitaan ennestään. Pari ekaa viikkoa hän itkeskeli kotona iltaisin, ettei ole kavereita.

Otin yhteyttä opettajaan ja kerroin ongelmasta. Kerroin myös, että poika on "professori"-luonne, joka ei osaa olla mukana liian villissä ja vauhdikkaassa menossa. Opettaja viisaasti tunnisti luokasta pari muuta samanlaista tyyppiä. joista tulikin sitten hyviä ystäviä.

Asumme kuitenkin aika kaukana koululta ja muita luokkakavereita ei asu täälläpäin. Niinpä vapaa-ajan kaveriksi löytyi sitten naapurista vähän nuorempi tyttö. Hyvin menee leikit yhteen!

Missäpäin asutte, pääkaupunkiseudullako?

meillä mies ja minä toimimme kaverin korvikkeena vuorotellen. Pelataan ja rakennellaan legoilla, käydään uimassa, hiihtämässä, lenkillä. Lapsi ei edes kavereita enää kotona kaipaa, mutta itseäni säälittää kun hänellä ei ole koskaan ikäistään seuraa. Kiltti lapsi meilläkin mutta ei ole ollenkaan niin raju kuin pojan "pitäisi" olla eli välitunneillakin on ihan yksin :(

yhteistyö voisi onnistua. Mutta jos lapset tietävät, että tässä nyt tehdään "hyväntekeväisyyttä", että pitää leikkiä lapsenikin kanssa, luulisin että riski mennä metsään on aika suuri. Lastani ei kiusata koulussa - tulee pelko, että häntä aletaan kiusaamaan tämän "hyväntekeväisyyden" takia?



Lapsi viihtyy kyllä itsekseenkin, mutta nämä ajat, jolloin on enemmän vapaata, eikä näe muita lapsia, on ne ongelmat. Viikonloppuisin kyselee seuraa ja koulunkin jälkeen, mutta silloin yritetään vain keksiä jotain. Pitkät vapaat onkin sitten ne vaikemmat.

Että meillä nimenomaa myös poika usein puhuu siitä että voi kunpa joku tulisi käymään, voi kunpa hänkin saisi mennä jonkun luo leikkimään jne. Ei siis lähde minusta, äidistä, ollenkaan! Kuuntelee usein kateellisena muiden puheita ja kuulee kuinka sopivat kyläilyistä... Olenkin sanonut että hänen pitäisi itsekin kysellä noilta pojilta että eivätkö haluaisi tulla meillepäin leikkimään? Kerran olikin kysellyt, mutta tämä poika oli sanonut ettei sovi kun joku toinen oli jo tulossa hänen luo:(.



t. 4

Kertomuksenne kuulostaa niiiiin tutuilta! Meillä on käynyt myös niin, että olen kannustanut lasta itse koulussa kysymään ja sopimaan leikeistä, mutta aivan kuten 4 kirjoitti myöhemmin, niin kyseinen lapsi oli jo sopinut leikeistä toisen kanssa.



Lisäksi kerran kävi niin, että lapsi naama säteillen tuli koulusta kotiin, kertoi että lapsi A lupasi tulla leikkimään sillä ehdolla, että A kysyy ensin B:tä ja jos B:lle ei käy, kysyy A C:tä ja jos C:llekään ei käy, voi A kysyä lastani :o/ Ja eihän sitä A:ta sitten koskaan kuulunut.



Meinaa itku tälläisten tapausten jälkeen tulla itsellekin.

Meillä lähes samanikäisen harrastukset vievät enimmän ajan illoista, kotona ollaan töistä vasta neljän maissa. Yleensä sen jälkeen tehdään ruokaa, ehkä läksyjä yms. Sen jälkeen harrastuksiin, joista meillä pidetään kovasti.

Niinä parina päivänä viikossa kunnei ole harrastuksia, en jaksa millään pyytää lapsia meille leikkimään ja koen että lapseni ei myöskään erityisesti halua lähteä mihinkään joka ilta, vaan nauttii kotona olemisesta. Meillä kavereita löytyy myös ihan naapurista, joten kavereita löytyy jos haluaa.

Näin ollen koen olevani se vanhempi, ketä ei vastaa kutsuihin. Huomaan, että monille vanhemmille on myös vaikeaa löytää sopivaa aikaa, jos haluavat lapsemme heille leikkimään aikataulujen vuoksi ja olen siitä ihan iloinenkin. Itse otan joskus kavereita leikkimään, mutta lähes aina aloite on kavereiden vanhemmilla jotka tarjoavat lapsensa meille.

Ensimmäisten luokkien oppilaat ovat jo koulussa koko päivän ja vielä iltapäivänkin kavereiden kanssa. Monille lapsille se on tarpeeksi, kun lapset nykyään harrastavatkin niin paljon.

Yritän tällä viestillä selittää, että luultavasti kavereiden vanhemmat ovat meidän perheemme kaltaisessa tilanteessa. Kyse ei välttämättä ole siitä, ettäkö lapsessasi olisi jotain vikaa. Itse koittaisin soitella uudestaan nyt kun lomia, monilla on silloin ylimääräistä aikaa ottaa kavereita leikkimään ja urheilija perheissäkin on usein taukoa joulun aikaan. Monta perättäistä vapaapäivää voi tuntua pitkältäkin.

Voisi myös auttaa, jos puhuisit esim. vanhempainillassa ongelmasta, hyvinkin voi löytyä perheitä ketkä kaipaavat samaa kuin lapsesi. Jos olette lähestyneet esim. suosituimpien lasten vanhempia, voi olla niissä perheissä ennestäänkin tunkua kavereista.

itsellä on vasta 6v poika,mutta tää edessä ja luulen,et samoin käy koska on jo tuollaista..



meillä pojan "paraskaveri" on oma pappa :( ja ihanaa on kuinka pappa jaksaa harrastaa pojan kanssa ja leikkiä kauheesti mut ois niin ihanaa kun ois se samanikäinen kaveri...

mitä sen on väliä, tuleeko vastakutsuja? Meillä esim. se tilanne, että perheessä on ekaluokkalaisen lisäksi yksi leikki-ikäinen ja 1v lapsi, eli mulla ei vaan hermo kestä enää enempää paimennettavia näitten seinien sisäpuolella. Mutta jos lapsi itse haluaa mennä kylään jollekulle kaverille, ja pyydetään niin saa todellakin mennä.. sitten kun tämä oma perhe-elämä tästä asettuu (= 1v ikäinen lopettaa ton JOKAPAIKKAAN kiipeämisen), meillekin saa taas tulla kavereita, vaikka useampikin kerralla...

siis että lapsi on tavallaan jonkinlainen "varakaveri"!! Toisaalta kannattaa lohduttautua sillä ajatuksella, että lapsi on vielä pieni ja paljon ehtii muuttua vielä tässä keväänkin aikana! Tiedän niitäkin jotka yllättäen ovat saaneet paljonkin kavereita.



Ajattelen myös itseäni. Olin tosi yksinäinen koko ensimmäisen luokan. Mutta sitten toiselta lähtien mulla oli aina tosi paljon kavereita! Se eka luokka kai meni jotenkin totutteluun ja kun en tuntenut ketään.



Me saatiin muuten opeltakin oikein palautetta tässä mennä viikolla, kuinka paljon avoimempi meidän pojasta on tullut vrt. alkuaikoihin. Joten paljonhan VOI vielä tapahtua keväänkin aikana:). Täytyy nyt vain yrittää keksiä tekemistä joululomalla... Meidänkin lapset ovat kotona 2 ½ viikkoa... Niin, ja vain kotosalla ovat kun niitä kavereita ei tosiaankaan ole. Aika tosiaan kuluisi 100 kertaa paremmin jos joku välillä kävisi leikkimässä tms.



Itse en kuitenkaan nyt ajatellut soitella kenenkään vanhemmille. Jos heitä ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Täytyyhän siinä jokin olla etteivät omille lapsilleen sitten seuraa kaipaa?



Onko teillä ap muita lapsia?



t. 4

Ei asuta pääkaupunkiseudulla. Ollaan jopa mietitty asuinpaikan vaihdosta, josko niitä kavereita sitten löytyisi. Iso pelko vain vaihdoksen kanssa on siinä, ettei sitten uudessa paikassa joudu kiusatuksi? Sen suhteen asiat ovat nykyisessä paikassa hyvin.



Joku aiemmin tuolla kirjoitti, että poika tykkää rauhallisemmista leikeistä. Samoin meillä. Jalkapallot eikä jääkiekot eivät kiinnosta - ja näissä harrastuksissa taitaa suurin osa luokan pojista olla.

Vähän ajattelinkin että tilanne voi olla monessa perheessä juuri tuonlainen! Monella on varmaan tosi kiireiset aikataulut, on kaikenlaista iltaisin ja tullaan kotiin myöhään jne. Kaikilla ei ole sellaista kuin meillä, tiedän että meillä on luksusta, kun minäkin voin ottaa pojan aina iltapäivisin vastaan kotona ja meillä tulee jo melkein aikakin pitkäksi:). Että meille kyllä kaverit kelpaisivat!



Joskus ajattelen, että olisi poika pitänyt laittaa ip-kerhoon. Siellä olisi edes saanut leikkiä kyllikseen iltapäivät...



t. 4

Juu ap meidänkin poika tykkää rauhallisemmista harrastuksista. On soittoharrastuksessa, soittelee pianoa ja rumpuja. MItään jääkiekkoa tai jalkapalloa ei ota harrastuksekseen. Sitä meidän maalaiskunnassa harrastetaan, jos jotain harrastetaan! Kaupungissa olisi varmasti enemmän valinnavaraa tässäkin...

Ainoa lapsi on kyseessä.



Tuo on hyvä pointti; lapsilla tosiaan on paljon niitä harrastuksia ja vanhemmilla voi olla pitkiä päiviä, eikä välttämättä kiinnostusta järjestellä kaveritapaamisia.



Totta on sekin, että voihan tässä ajan kanssa jotain edistystäkin tulla. Olen tämän ajatuksen kanssa asettanut itselleni sellaisen "aikataulun", että tokaluokka vielä mennään näillä kuvioilla ja sitten alan katselemaan taloa muualta...

Meillä päin ihan normaalia, että vanhemmat vielä järjestävät ekalaisille leikkitreffejä.



Yhden pojan äiti kysyy aina ihan reippaasti suoraan, että voisko heidän "vilipetteri" tulla teille leikkimään. Joten suosittelen samaa.

Monesti tulee tekstari, että "lapset olivat koulussa jutelleet leikkitreffeistä teillä. Kävisikö teille lapsemme tulla leikkimään silloin ja silloin".



Itse tunnistan itsessäni laiskuuden. Eli kutsumme tosi harvoin lapsemme koulukavereita meille leikkimään, koska pihapiirissä on ne omat kaverit ja se on helppoa minulle. Ei tarvii soitella ja sumplia, sen kun vaan sanoo lapselle, että heippa, kun se menee ovesta ulos kavereiden kaa leikkimään pihalle.



Mutta onneksi nämä kauempana asuvien luokkakavereiden äidit aina laittavat viestiä, että voiko lapsenne tulla heille ja voiko heidän lapsi tulla teille.



Joten rohkeasti vaan sopimaan treffejä.

Voisitko laittaa lapsen iltapäiväkerhoon? Siellä vapaata leikkiä, jolloin tutustuminen kävisi helpommin?

Kerran yksi lapsi oli meillä ja kerran hän oli toisella kylässä.



Mä itse en jaksa olla aktiivinen tässä järjestelyssä, koska meillä on kolme lasta ja lapset leikkivät tosi mukavasti yhteen. Lähistöllä asuu myös nuorempia lapsia, joiden kanssa voi pihalla leikkiä, jos tuntee halua joskus.

Ekaluokkalaisella on myös 2 krt/vkossa harrastus, joka tavallaan "vie" sitten koko illan.

Ekaluokkalaisnen ei itse kaipaa seuraa, joten en sitä niin aktiivisesti järjestä, koska koulussa lapsella on aina kavereita. Olen ajatellut, että kun lapsi kasvaa isommaksi hän itse sopii olevansa kaveeiden kanssa. Varmaan yokalla tai kolmannella, kun reviirit laajenevat.

Uskon olevan muitakin samalla tavalla ajattelevia vanhempia. Kun on sisaruksia, ei ole niin suurta tarvetta järjestellä leikkikavereita. Ei jaksa työpäivän jälkeen.

Mutta ole sinä aktiivinen, niin varmasti joku voi teille tulla tai alpsesi heille. Ja mista, että varmasti on helpompi pyytää teille, kun odottaa että sinun lapsesi pyydetään.

itse opittava solmimaan kaverisuhteet sellaisten lasten kanssa, joiden kanssa hänellä käyttää yksiin. Vanhempien etsimät kaverit eivät välttämättä koskaan tule oikeiksi kavereiksi, eli vastavuoroinen halu olla yhdessä ei kehity. Jos lapsi saa oikean kaverin, halu yhdessäoloon on molemminpuolista ja myös toinen osapuoli tahtoo lastasi kylään. Ehkä nämä muut luokkatoverit eivät kaipaa poikasi seuraa, eli he eivät ehdottele omille vanhemmilleen leikkitreffejä lapsesi kanssa. Siltä se nyt kuulostaa, jos yhteydenotot tulevat aina teiltä ja jos muut kuuluvat vierailevan keskenään. Siihen ei voi juuri vaikuttaa, olemme sen kokeneet aikoinamme kipeästi esikoispoikamme kanssa. Olimme aktiivisia, kutsuimme jatkuvasti luokkatovereita kylään, kuskasimme harrastuksiin jne. Yleensä pojat leikkivät hyvin yhdessä mutta kaverisuhdetta ei syntynyt eli tapaamiset olivat satunnaisia ja aina eri tyyppien kanssa meidän aloitteesta.



Jossakin vaiheessa huomasin että oma innokkuuteni kavereitten etsimisessä söi pojan itsetuntoa. Juttelin koulukuraattorin kanssa aiheesta ja hän avasi silmäni näkemään, että poikani on itsenäistä tyyppiä, joka viihtyy hyvin yksin. Hän ei varsinaisesti tarvinnut kaveria muuta kuin koulupäivien aikana, jolloin luokassa onneksi oli seuraa. Lopetin pojan patistelun ja ihme tapahtui. Viidennelle luokalle mennessä pojan luokkaan muutti uusi oppilas. Nopeasti pojat ystävystyivät keskenään, ja sain huomata millaista on pakoton, luonteva ystävyys. Pojat soittelivat jatkuvasti toisilleen ja viettivät paljon aikaansa yhdessä. Poikani oli helppo olla tämän toisen pojan kanssa ja näin itsekin, että he olivat samalla aaltopituudella eikä kummankaan tarvinnut pinnistellä yhdessä ollessaan. Nyt poikani on yläasteella ja samanhenkisiä kamuja on useampikin. Ihan itse poika on ne löytänyt ja nykyisin tiestysti hoitaa kaverisuhteensa itsenäisesti. Poikasi on vielä pieni, kaverit löytynevät vähitellen itsestään.

Ei meidänkään ekaluokkalaisella ole kuin yksi ystävä koulussa ja nyt ilmeisesti joku tyttökin alkanut leikkiä koulussa hänen kanssaan.

Harrastuksia ei ole, koska ei ole autoa ja lapsi ei viitsi aina pyöräillä harrastukseen. Joskus harvoi lapseni menee kaverinsa luo, kun ovat sopineet koulussa. Tämä kaveri ei saa tulla meille, koska ei saa liikkua yksin ulkona koulu matkojen lisäksi. Lapsen kavereiden vanhempia en tunne ollenkaan ja tätä tyttöä en ole koskaan nähnytkään.

En ole huolissaan. Miksi pitäisi olla paljon ystäviä ? Itsekin leikin paljon yksinäänkin lapsena, koska olin ainut lapsi. Juuri tämän vuoksi tein 2 lasta ja nuoremmalla ensi syksynä eskariin menevällä ei ole yhtään kavereita vapaa-ajallaan, paitsi isoveli. Paras ystävä tarhassa on eskarissa. Samassa ryhmässä olevien lapsien kanssa tulee hyvin toimeen, mutta ei ole ystävystynyt kenenkään kanssa. En ole hänestäkään huolissaan.