Lue keskustelun säännöt.
Mua ahdistaa ja itkettää. Auttakaa!
27.04.2009 |
Ja mitään selvää syytä ei löydy vaikka kuinka miettisin. Tai sit niitä löytyy tuhat...
Mikä vois auttaa?
Jos lähtisin lenkille? Vaikka on vaikeaa saada aikaseksi jotain niinkin monimutkaista kun on nuo lapset. Puistossa kökkiminen ei auttanut. Ja täytyy ruokaakin laittaa. Ehkä sit kun mies tulee. Mut mulla ei ole juttuseuraa :-(.
Olen yleensä ollut tyytyväinen tylsään elämääni, mutta nyt iski kyllä joku enkä tiedä mikä :-(.
Mä vaan ajattelen elämän tarkoitusta, tulevaisuutta, menneisyyttä ja kaikki itkettää vaikka ei pitäis.
Tunnen itseni jotenkin erakoksi ihmisten keskellä ja ajattelen vaan miten elämä vaan kuluu ja joskus mäkin olen vanhus.
Kommentit (4)
kyllä se ohi menee, onneksi minulla (ja sinullakin) on ihanat lapset jotka pitävät elämän raiteillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saatan itkeskellä pitkin päivää... Illalla kun mies tulee kotiin ja hänen kainaloon pääsee nyyhkyttämään ja turvaan, niin helpottaa.
Tätä on nyt kestänyt kolme päivää ja sen laukasi kaukaa tulleiden sukulaisten näkeminen. Joita en välttämättä näe enä ikinä.
Itkenyt olen, mutta olen koittanut hillitä sitä lasten takia joten pitäis kai ryvetä siinä itsesäälissä oikein kunnolla, mutta nyt just en kerkeä.
Ja tässä elämässä on paljonkin hyvää ja arvokasta ja olen suht tyytyväinen elämääni, mutta suren kai sitä että en saa takaisin mennyttä (enkä kyllä tavallaan haluaisikaan. mutta...).
Hyvä kun kirjoitan tänne koska alan pikku hiljaa tajuamaan ahdistukseni syyn.
Eli olen syntynyt ja asunut lapsena ulkomailla ja kun isäni kuoli en ole pitänyt pahemmin yhteyttä siihen puoleen sukuun enkä puhunut sitä kieltä. Eli nyt tuli kaikki muistot hyvin elävästi mieleen ja tuntuu että osa musta on kuollut/ollut kuolleena jo pidempään. Eli en enä ikinä voi elää sitä osaa elämästäni koska ei ole rahaa matkustaa kovin usein, kielitaitoni on ruosteessa, sukulaiset ovat vanhoja ja olen etääntynyt koko siitä elämästä.
Olen tyytyväinen että meidän lapsilla on vain yksi kotimaa ja suku lähellä. Olen nimittäin käynyt tätä ahdistusta läpi koko lapsuuteni/nuoruuteni (aina kaipas sitä toista kotimaata). Kunnes isäni kuoli n. 10 v sitten ja lakkasin käymästä siellä ja muutuin pikkuhiljaa täysin suomalaiseksi.
vaan sellanen maailmanahdistustuska-kohtaus. Joskus niitä vaan tulee, ei tarvi olla mikään iso juttu joka heittää mielen matalalle.
Mulla tohon auttaa ihan vaan itkeminen. Kunnon, estoton itkukohtaus ja itsesäälissä kieriskeleminen esim. noin puolen tunnin ajan.
Siitä kun nousee taas niin on ihmeen freesi ja puhdistunut olo. Sitten vaikka suihkuun tai saunaan. Huomaa että on tässä elämässä jotain hyvää ja arvokastakin. Kuten ne lapset.