Ulkomailla asuvat suomalaiset!

ollaan saatu ystäviä noin sata kertaa nopeammin kuin Suomessa. Naapurit ovat myös hyvin sosiaalisia, ja olen saanut ystävän mm. 55-vuotiaasta naisesta, jonka omat lapset ovat jo lähteneet kotoa (silti kutsuu aina käymään lasten kanssa). Ja mieheni sukulaiset ovat myös hyvin sukurakkaita, joten pitävät jatkuvasti yhteyttä ja käyvät vierailuilla hyvin usein. Minut on otettu hyvin ystävällisesti vastaan joka paikassa enkä koe kärsineeni syrjintää lainkaan. Tietysti joistakin asioista on pakostakin vähän ulkona kun ei ole sama tausta kuin maassa ikänsä asuneilla, mutta en ole joutunut näistä jutuista mitenkään kärsimään. Ja joskus on tullut huonoa palvelua, mutta siitä kärsivät myös paikalliset. Verrattuna Suomeen, Englannissa on minusta helppo asua, vaikka kallistahan tämä on.

tietyllä tapaa kyllä, mutta positiivisessa mielessä. Asuimme 6 vuotta Italiassa ja 3 vuotta Yhdysvalloissa, suhtautuminen oli tosi positiivista ja naapurit, työkaverit jne. suhtautuivat tosi hyvin. Olivat tietty uteliaita, kun kummassakaan paikassa eivät olleet suomalaisiin aiemmin törmänneet. Tosi sosiaalista porukkaa ja huomattavasti avoimempia, auttavaisempia (esim.lasten kuljetukset ja hoidot) kuin Suomessa. Syrjintää en tosiaan ole tuntenut. ja vaikka sen yleisen "höpötttämisen ja small talkin" kanssa joskus meni suomalaisittain överiksi, niin myös pysyviä, ihania ihmissuhteita jäi. Ihanaa aikaa oli tuo ja lapsetkin sitä ilolla muistelevat ja ystäviinsä yhteyttä pitävät. Nyt ollaan asuttu Suomessa 2 vuotta.

koen syrjintää kansalaisuuteni takia koska asun ulkomaalaisen armeijan tukikohdassa, jossa tyopaikat on varattu ko. maan kansalaisille ja paikallisille asukkaille. Kolmannen maan kansalaiset putoaa tähän väliin.



Lisäksi kuulen ajoittain "vittuilua" siitä kun näile molemmille kansalaisuus-ryhmille on selvä etten kuulu heihin, niin ivallisesti vihjailevat että kuuluun siihen toiseen ryhmään ja siksi ovat v-mäisiä. Tosiasiassa en siis kuulu kumpaankaan vaan olen suomalainen, tosin heille asia on varmaan ihan yks ja sama.



Niin ja suurlähetystossä tulee aina kanssa kylmää vettä niskaan koska siellä ei tykätä kenestäkään ulkomaalaisesta (miehen kotimaan suurlähetysto, ei suomen)

Takaisin Suomeen muuttaneena: usein (jäi aksentti ja sen takia katsotaan pitkin nenänvartta...).

Olin "mustan miehen valkoisena vaimona" paikallisten mielestä niin surkea kuin voi vaan olla!

Täällä ei paljon ulkkiksista tykätä. Norskit laskevat ruotsalaiset, tanskalaiset ja islantilaiset heimoveljikseen, suomalaiset ovat jo itäkansaa



Vielä vuosi täällä ja sitten niin lujaa pois kuin mahdollista...

ja mulla on ystäviä täällä. Naapurustossa huomasin, että kaikki tietävät että oon suomalainen vaikkakin olen vain yhdelle naapurille siitä kertonut, paljon vanhempia ihmisiä tässä, sana kiertää. Noin yleensä ihmiset luulevat, että Suomessa on huonot taloudelliset olot.. (Kai sitä voisi joksikin piilorasismiksi kutsua, että olisin täällä rahan perässä?) En ole kokenut suoranaista, perinteistä rasismia, varmaankin siksi kun olen vaalea niin näytän ihan paikalliselta. Toisaalta, kun lasten kanssa puhun Suomea kadulla, niin ihmiset tuijottaa, päät kääntyy ja supina käy. Usein luullaan venäläisiksi.

Mutta täällä onkin totuttu ulkomaalaisiin, joita täällä onkin runsain mitoin.



Mutta välillä kyllä huomaa että ulkomaalaisia yritetään huijata, esim. meille lähetetään usein turhia tai virheellisiä laskuja, ajattelevat kai että maksakoon nuo rikkaat ulkomaalaiset (vaikka emme siis todellakaan ole edes rikkaita).

Me olemme törmänneet syrjintään ja rasismiin ja sitä ilmenee jo ihan rakenteellisella tasolla tässä maassa. Ehkä johtuu siitä että mieheni on Euroopan ulkopuolelta ja monien ranskankielisten mielestä muistuttaa flaamia :) Täällä ollaan tosi rasistisia jo toista kotimaista kohtaan (ranska-hollanti).