MIES HANKKI RAKASTAJAN
Olen 19v ensisynnyttäjä, kesäkuussa on laskettu aika. Seksi ei oikein ole maistunut enää muutamaan kuukauteen, koska seksin jälkeen saan kovia kipuja ja kramppeja alavatsan alueelle. Joskus on myös tullut vuotoa pari päivää seksin jälkeen. Mieheni on minua yli 20v vanhempi ja minusta tuntuu että en saa häneltä kaikkea sitä tukea ja ymmärtämystä mitä tarvitsisin. Hän palkkasi meille 3 viikkoa sitten itäeurooppalaisen nuoren au-pairin muka tulevaa lasta varten. Aion kyllä itse hoitaa lapseni eikä meillä mitään au-paireja tarvita. Viimeisen viikon ajan hän on viettänyt kaikki yöt tytön huoneessa ja olen joutunut kuuntelemaan heidän rakastelunsa ääniä joskus aamuun asti. Mieheni ei tule edes antamaan minulle suukkoa aamulla vaan lähtee suoraan töihin tytön huoneesta. Kyllähän minä ymmärrän että miehillä on suuret tarpeet enkä niitä ole pystynyt kauhean hyvin tyydyttämään raskauden aikana mutta kyllä tuollainen toiminta on mielestäni sydämetöntä ja julmaa. Mutta ehkä kaikki muuttuu sitten kun lapsemme on syntynyt, toivon ainakin niin.
Kommentit (12)
Oletko tullut ajatelleeksi sitä, että kenties miehesi on stressaantunut tulevasta perheenlisäyksestä. Perheenpäänä miehellä on paljon velvollisuuksia, täytyy toimia kasvattajana, kurinpitäjänä ja taloudellisena selkärankana. Perhe antaa paljon mutta se myös vaatii paljon. Tähän yhtälöön kun lisätään nyky-yhteiskunnan ja työelämän miehelle asettamat vaatimukset, niin ei ole helppoa meillä luomakunnan kruunuilla.
Sinä et nuoren ikäsi takia ehkä tule ajatelleeksi asioita näin pitkälle, mikä on varsin ymmärrettävää. Mies kuitenkin tarvitsee ajoittain rentoutumista, huolenpitoa ja nautintojakin jaksaakseen taas kantaa vastuunsa perheestään. Ehdotankin, että annat miehesi nyt rauhassa hupsutella vähän aikaa etkä puutu hänen toimiinsa. Asiat varmasti palautuvat normaaleille raiteille viimeistään siinä vaiheessa kun olet synnyttänyt ja pystyt taas hoitamaan aviolliset velvollisuutesi. Pidät paidat puhtaana ja ruoan pöydässä niin miehesi on varmasti tyytyväinen. Jaksamista ja hyvää kevättä sinulle ja miehellesi ja vauvelille siellä masussa:)
ei muuta kuin hyvää elämää teille kaikille neljälle:DD
Niinkö sitä nykyään kutsutaan?
Annatko sinäkin puolisosi välillä "ihan luvan kanssa" vähän hupsutella? Ei jumalauta, ei miestä kannata alkaa hyyssäämään, siinä menee elämä hukkaan. Siperia opettaa miehenkin paitansa pesemään ihan itse.
Ei ihme, että täällä saa niin huonosti argumentoituja vastauksia. Liian moni lankeaa liian ilmiselvään provoon. Koska aikuistutte? Vaaditte vakavastiottamista ja tasa-arvoa. Tyhmyydelläkö sitä saatte?
Provolta tuo minustakin vaikutti. Ja ellen olisi ollut lastensuojelussa ja eräässä huoltolaitoksessa töissä, ei mieleeni edes tulisi väittää, että maailmassa tapahtuu asioita jotka eivät kerrottuina vaikuta uskottavilta.
Todennäköisesti tuo AP on provokaatio. Meillä ei vain ole pitäviä todisteita siitä. Niinpä vastaprovoilun voisi rajoittaa yhteen kommenttiin siitä, että tämä on sellainen. Mielestän kiinnostavampi keskustelu syntyisi vaikka siitä, että entä jos tuo sittenkin on totta. Tosin onpahan tuolla jo annettu lääke siihenkin: "Jätä se!"
Meilläkin emäntä tiineenä eikä pesää tule enää kuin hyvä jos kerran viikossa. Onko netissä jotain kuvallisia sivuja josta näitä tyttöjä voi valkata, onko kalliita?
Voin samaistua tuntoihisi AP. Mieheni oli myös ensimmäisen lapsemme syntymän aikaan kyrpiintynyt puutostilaan. Onneksi meillekin palkattiin aupair ja suhteemme saattoi jatkua ilman suurempia ongelmia. Valitettavasti tämä aasialainen nainen tartuttu mieheeni hepatiitti c:n ja mieheltäni se siirtyi minulle:(
Onneksi saimme asiat puhumalla selviksi. Olemme tyytyväisiä.
Voin samaistua tuntoihisi AP. Mieheni oli myös ensimmäisen lapsemme syntymän aikaan kyrpiintynyt puutostilaan. Onneksi meillekin palkattiin aupair ja suhteemme saattoi jatkua ilman suurempia ongelmia. Valitettavasti tämä aasialainen nainen tartuttu mieheeni hepatiitti c:n ja mieheltäni se siirtyi minulle:(
Onneksi saimme asiat puhumalla selviksi. Olemme tyytyväisiä.
mustavalkoista. Tiedän perheen, jossa neljän lapsen äiti oli varsin tyytyväinen miehen rakastajattaren muutaessa saman katon alle. Olipahan kotiapua!
Moni nainen pärjää hyvin yksinhuoltajana. Ja sinullakin on silloin mahdollisuus löytää oikeasti aviomies, ei mikä tahansa ukko. Miehesi ei sinua arvosta! Arvosta sinä itseäsi. Lähde pois ja perusta onnellinen pienperhe lapsesi kanssa, tulette pärjäämään hienosti, kun vain luotat itseesi. Lapsikin voi paremmin, kun äiti on vahva ja tasapainoinen, eikä ylikävelty ovimatto. Ihan totta. Koskaan et voi sanoa, että kun se lapsi oli, niin et viitsinyt erota. LAPSELLE EI OLE HYVÄ KASVAA HUONOSSA LIITOSSA, EI HÄN SILLOIN OPI YMMÄRTÄMÄÄN MITÄ SEN KUULUU OLLA. SEN KUULUU OLLA RAKKAUTTA, KUMPPANUUTTA JA TOISEN ARVOSTAMISTA. Kyllä se vahvuus löytyy, usko vain, jokainen nainen on naarasleijona kun tarve on. Ja nyt on tarve! USKO ITSEESI!
Alussa on tottakai vaikeaa, mutta LOPUSSA KIITOS SEISOO. Onko sinulla tukijoukkoja vauva-aikaan, sukulaiset ja ystävät? Muuta vaikka heitä lähemmäs, jos ovat kaukana ja aloita uusi elämä!
vaan SAIRASTA!
Lähde heti kun vielä voit. Ottaisitko tosiaan aamusuukon mieheltä, joka tulee huorista? 20v vanhempi mies ei ole mikään ekakertalainen, kokeilunhaluinen poika, vaan vanha pervo joka on tehnyt tällaisia temppuja varmuudella jo paljon aiemminkin. Eikä tässä sika-äijässä ole mitään ymmärrettävää, ei siis yhtään mitään. Ja MIKÄÄN ei tule muuttumaan, ainakaan paremmaksi, kun lapsi syntyy. Trust me!
Kuinka paljon sinua (ja lastasi) pitää kaltoinkohdella ja kusettaa että ymmärrät lähteä? Tee elämästäsi itse parempaa, vaadi arvostusta ja etsi ajan kanssa luotettavampi puoliso. Ansaitsette lapsen kanssa molemmat sen.