OSA 1/2 Muuminmamma ja PikkuMyy

Kun Haloskaa mainostettiin pressaksi Muumimammana käsilaukkuineen, niin en tiennyt kuka tuo nainen oli. Itse sain samassa paikassa pilkkanimen PikkuMyy. Olen entisajan Kallion kirkon pappilan tyttö ajoilta, jolloin Kallio oli kuin pieni kylä ja Haloska oli tuolla työväenluokan asuinalueella tavallinen tyttö. Siellä annettiin lapsille mahdollisuus käydä koulua ja alttaritaulussa on paikallista väestöä. Isoisäni oli tuolloin Kallion kirkkoherrana ja asuimme pappilassa. Isoisäni haki minut kirkon puistotädiltä ja isoäidin kanssa tein kauppakierroksen: oli siirtomaatavarakauppa, maitokauppa, lihakauppa ja Hakaniemen halli. Siirtomaatavarakaupan tiloissa on nyt kirkkoherranvirasto (hautaustoimisto?) ja lihakaupassa taitaa olla joku Igorin kultaesineliike. Kirkkoherrakin oli entisaikaan jotain ihan muuta kuin nyt ja hänellä oli muitakin tehtäviä, mm Sibeliusakatemiassa ja tv-jumalanpalveluksissa, kun telkkari tuli koteihin. Minua kuljetettiin kaikenlaisissa kokouksissa, jonne vaimo ja lapsi saatettiin ottaa mukaan. Kävin kirkon kesäsiirtolassa saaressa, jossa lapset tuntuivat viihtyvän. Ompeluseuraa Kalliossa pidettiin jatkuvasti: neulottiin ja ommeltiin tarpeellista kirkon myyjäisiin. Isoäitini keittiö oli toisinaan kuin tehdas silloin kun ruokaa tehtiin myyjäisiin. Koulutukseltaan hän oli talousopettaja ja sehän taisi olla tärkeä ammatti aikoina, jolloin ei ollut edes jääkaappeja ja ruokaa piti säilöä. Sota-aikoina hän opetti pettuleivän tekoa. Hän oli Kangasalan urkutehtaan tytär ja sitä samaa Agathon Meurman sukua, jolla oli Liuksialan kartanon (jonkinlainen mallitila). Haloskalle kävi hyvin...eikö hän aloittanut työnsä Elannosta t m s kun jopa opinnot olivat vielä kesken...ja lopulta hänestä tuli pressa. Minulle taas kävi huonosti - olen täydellinen tyhjäntoimittaja enkä enää tee yhtään mitää. Työsuojelupiiri sanoi, että olen joutunut yhteiskunnassamme syrjinnän kohteeksi (koko elämänikö?), mutta että syrjintää on vaikea näyttää toteen. Eräs työvoimatoimistovirkailija sanoi, että kun sinulla on niin kamala nimikin...se vaikeuttaa työnsaantia. Koulussa oli inhottavaa ja pelkäsin koko ajan, sillä olin jo ekasta luokasta opettajien kiusaama.. Puoli vuotta olin käynyt saksalaista leikkikoulua (silloin kukaan ei puhunut mistään kielikylvystä, mutta sitä se oli ja minulla oli saksankielinen mummu).Olin innokas menemään kouluun, mutta petyin heti. Muistan kerran suuttuneeni ja heittäneeni kaikki kirjat lattialle. Vietin tunteja aikaa seisoen koulun käytävässä, mutta syytä siihen en koskaan tiennyt. Kun päivä loppui, niin opettaja halasi minua ja sanoi, että ei enää koskaan laita minua käytävään seisomaan. Mutta sama toistui jo seuraavana päivänä. Koulunkäynti on osoittautunut kohdallani täysin tyhjänpäiväiseksi - olisin selvinnyt paremmin sekä työ- että avioliittomarkkinoilla, jos olisin lopettanut koulunkäynnin keskikouluun. Lisäkoulutus on aina vain vaikeuttanut työnsaantia...Yhteiskunnassamme moni on pärjännyt kuuluvuudellaan joihinkin järjestöihin - ei koulutuksella. Opettajien virkojakin on aikoinaan jaettu niille, joilla on puoluekirja. Vielä nyt 2000-luvulla kuulin eräältä kysytyn Helsingissä, että onko hänellä puoluekirjaa. Jos ei vielä ollut lapsia ja oli odotettavissa, että menee naimisiin ja hankkii lapset sekä korkeakoulututkinnon, niin työnsaanti oli ennen todella hankalaa. Puhuttiin työvoimareservistä. Yhteys kirkkoon on rankka rasite ja siksi minulla ei ole mitään yhteyttä maamme kirkkoihin. En edes tunne olevani niissä kotona - mikään kirkko ei minulle käy, vaikka isoisäni "kirkkoina" on ollut mm Agricolan kirkko (perhe asui sivurakennuksessa), Johanneksen kirkko ja sitten Kallion kirkko. Jumalaan haluan kuitenkin uskoa. Sukunimenikin olen vaihtanut päästäkseni eroon kaikista sen minulle aiheuttamista rasitteista ja leimasta. Oletko ajatellut, että tämän päivän menestyjien taustat ovat mitä vain! Elämme anonyymien ihmisten aikaa - todella harvoin he tekevät ja kirjoittavat asioita omalla nimellään ja ottavat vastuuta tekemisistään.