Onko synnytyspelko itsekkyyttä?

aika ikävä kommentti, varsinkin kun kaikki vastaukset tässä ketjussa onh olleet aika inhimillisiä ja varmaankin ihan tosia?

Ensisynnyttäjänä mä jännitin etukäteen paljon enemmän sitä mikä synnytyksen jälkeen alkaa, _äitiys._ Mä koin paljon isompana mullistuksena ja haasteena mun elämässä varsinaisen äidiksi tulon, siis jo etukäteen. Se mua jännitti, ei synnytys.



Ajattelin etukäteen, että synnytys on noin päivä mun elämästä ja se menee niinkuin menee, ei sen kulkua pysty ennalta määrittelemään, on ihan turha suunnitella, turha pelätä. On vaan antauduttava siihen tilanteeseen, luotettava itsensä toisten käsiin ja sehän ei ole nykyihmiselle helppoa. Mä uskon, että juuri tämä kontrollin menettämisen pelko on monen ensisynnyttäjän synnytyspelon taustalla.



En mä vaan jotenkin osannut sitä pelätä. Kyllähän siinä voi mennä moni asia pieleen, mutta mitä se auttaa etukäteen sitä miettiä. Synnytys on keskimäärin kuitenkin aika luonnollinen tapahtuma, sitä tapahtuu ympäri maailmaa joka hetki. Siinä voi käydä huonosti, niin äidille kuin lapsellekin, mutta todennäköisempää on, että kaikki menee hyvin.



Mun on helpompi käsittää uudelleensynnyttäjän synnytyspelko, siis jos on mennyt moni asia pieleen, niin helposti siitä jää traumat. Ensisynnyttäjän pelkoa en ihan täysin pysty ymmärtämään. Ehkä se on enemmänkin pelkoa tuntematonta kohtaan.



Pohtii....

Suurin lapsista yli viisikiloinen, esikoinen perätilassa, synnytys kesti liki 2vrk jne jne.

Omakin esikoiseni oli perätilassa, yritettiin kääntää, vaan ei onnistunut. En suostunut synnyttämään perätilalasta alakautta ihan lapsen takia ja koska tiesin, ettei painoarvio varmasti pidä paikkaansa (meidän sukuun ei vaan synny niin pieniä lapsia) Arvio sitten heittikin yli kilon, joten en turhaan ollut skeptinen. Ja kipua sain kyllä kokea sektion jälkeen aika tavalla, kun ompeleet repesivät jne. mutta paskat siitä välitin, kun lapsi oli turvassa ja kunnossa.

Näillä kahdella asialla on korrelaatio.

[iEli onko perusturvallisuuden puute itsekkyyttä? 16].

[/quote]

Eihän 16 niin sanonut! :D

kun kaikki oli mennyt tosi hyvin, vaikka olin pelännyt synnytystä ja käynyt läpi mielessäni kaiken pahan kuolemasta alkaen lapsen vammautumiseen jne. ennen synnytystä (eka synnytykseni oli traumaattinen ja fyysiset vammat mittavat, joten olen tiennyt omalta osaltani mitä pelätä 2. ja 3. kerralla, 1. kerralla lähdin matkaan aidosti avoimin mielin ja hyvin paljon 14. kirjoittajan tavoin ajatellen). Elämä vaan vetää maton jalkojen alta juuri silloin kun vähiten voi sitä odottaa. Tällä kertaa kävi niin, että vauva oli kuolla yllättäen jonkin aikaa sen hyvin menneen synnytyksen jälkeen siellä osastolla. Tästä tuskin koskaan pääsen yli. Itsekkääksi syytin itseäni, koska olin ollut tosi iloinen hyvin menneestä synnytyksestä ja siitä että tällä kertaa selvisin ilman ainuttakaan repeämää, luonnollisesti myös siitä että vauva oli terve ja hyväkuntoinen syntyessään, siis että selvittiin molemmat. Itsekäs tunsin olleeni myös kun käytin aikaa synnytyksen jälkeen puhelimessa, välittäen onnellisena iloista uutista perhetapahtumasta, kun se aika olisi voinut olla tämän lapsen koko elämä ellei häntä olisi pystytty pelastaa. Ymmärrättekö? Tämä oli psyykkisesti vielä traumaattisempi tapahtuma kuin ensimmäinen synnytykseni. Tällä hetkellä tuntuu, että olen niin onnellinen että minulla on kolme elävää lasta, etten tiedä kuinka kiitollisuuteni osoittaisin jollekin ylemmälle taholle.

Mistä päättelet että synnytyspelko on kivun pelkoa? Itse asennoiduin juuri sinun tavallasi synnytykseen. Tuloksena oli hätäsektioon päättynyt synnytys ja synnytyspelko. En enää koskaan halua synnyttää alateitse.



Syynä pelkooni on se, että kaikki mahdollinen meni pieleen synnytyksessä. Kipua en pelkää, olinhan sektionkin jälkeen kipeä. Synnytystuskat olivat kovia, mutta kestävät vain aikansa. Suurin huoli minulla oli vauvastani, joka ei kestänyt kovia supistuksia ja oli vaarassa vammautua hapenpuutteen vuoksi. Koska pelkään saman toistuvan, haluan seuraavalla kerralla sektion. Lapsi siitä sektiostakin on tuloksena, minun tapauksessani sektion ansiosta elävä ja terve sellainen.

Synnytyksessä on pelkäämisen aiheita ihan muutkin asiat kuin kipu. Esim. vauvan hyvinvointi tai kauhukokemukset edellisen synnytyksen hoidosta.

leikin asia vaan totisinta totta joillekin. Ja tuskin he sitä itsekään minään leikkinä ottavat.

pelko on irrationaalinen tunne, jota ei saa aikaiseksi itsekkäällä tai millään muullakaan luonteenominaisuudella.

ilman kovinkaan kamalia vaurioita alapäähän. Kuitenkin 3 synnytyksen jälkeen minulle on selvinnyt, että myös sattumalla on merkityksensä synnytyksiin täällä suomessa..... oliko kokenut kätilö, oliko hänellä monta samanaikaista synnytystä meneillään, tekikö lääkäri oikean arvion, ja synnytyksen jälkeen miten alapää ommeltiin umpeen..... kiireessä, tai ajan kanssa



jos peräpää repeää ja siitä jää 18kk vaurio niin sekin on osittain seuraus tuossa synnytyksen aikana tehdyistä päätöksistä... suomessa kuolee vielä tänä päivänä naisia synnytyksen yhteydessä.



Sikäli minusta synnytyspelko ei ole yksitään itsekkyyttä. Minusta sinä ap kuullostat vähän naiivilta tai tekopyhältä.



Minusta synnytys on kestettävä, eikä alapää ole enää kolmen jälkeen entisensä, mutta kyllä vaikean synnytyksen läpikäynyt saa ihan perustellusti tuntea pelkoa, kun nykyään voidaan hoitaa aikalailla kaikki komplikaatiot ennalta, mutta oikeastihan niitä ei hoideta säästösyistä.



Siis tällä viittaan siihen, että jos haluttaisi minimoida komplikaatiot niin tehtäisi usemapi suunniteltu sektio (suunnitellussa sektiossa on VÄHITEN komplikaatiota kaikista synnytyksistä, ja tämä on fakta) tai kätilö olisi koko ajan synnyttäjän kanssa.



Käytännössä säästösyistä sektioita tehdään mahdollisimman vähän, aina perusoletus on että yritetään mahdollisimman moni alakautta, ja käitlö ei ole paikalla koko ajan, koska hoitaa useita synnytyksiä samanaikaisesti.

mikään leikinasia.

Ja synnytys on vaarallinen tapahtuma. Siinä voi tapahtua mitä tahansa. Jossain määrin on ihan normaalia pelätä, mutta jos pelko alkaa hallita koko elämää, sille täytyy tehdä jotain.

Ootko ekaan synnytykseesi menossa? Minua ainakin pelottaa nimenomaan se, että _lapselle_ käy siinä puuhassa huonosti.

mutta ponnistuspelko on hemmetinmoinen. Joo ja toki on itsekästä, mutta kun se ottaa niin pirun kipeää, niin jää mun osalta synnytykset tekemättä.

koska jos ei olisi hän ei pystyisi arvioimaan kykyään hoitaa jälkeläisiään. Täytyy pystyä ajattelemaan itsensä etua, jotta selviää vaikeista tilanteista. Tyyliin äidin on pakko syödä ja nukkua kunnolla jotta jaksaa hoitaa lapsiaan.



Synnytys on kuitenkin tilanne, jossa voi käydä huonostikin. Terve nainen arvioi synnytystä etukäteen ja pieni pelko auttaa suhtautumaan siihen vakavasti. Se on kuitenkin tiukka paikka sekä fyysisesti että henkisesti.

minä olen niin itsekäs että pelkään sitä kipua eniten, jotenkin muuten luotan kaiken menevän hyvin. Ja minulle on tehty kaksi kivaa sektiota, hyvin meni enkä joutunut kärsimään.