Kuinka olette soputuneet elämään perhe-elämää naisen/miehen kanssa jolla on lapsia ennestään?

Eli sitten kun omat lapset loivat suhteen miehen lapseen. Silloin tuntui että oli kiva kun lapsi tuli meille. Valitettavasti miehen lapsen ja meidän esikoisen ikäero on 9v, eli aikasen pitkään meni että minä sopeuduin.



En osannut elää perhe-elämää ja lapset yleensäkin oli minulle vieraita ennen oman perheen saamista.

Oliko vaikea sietää/tykätä toisen lapsista? Miten selvisitte?

Oliko toisen lapsia vaikea sietää/tykätä? Miten selvisitte?

omat lapset (3) syntyi, olin ensin väliinpitämätön ja nyt tällä hetkellä lähes inhoan. Lasken vuosia, kunnes on täysikäinen eikä enää tule meille ainakaan koko vkonlopuksi säännöllisesti.



En suosittele ryhtymään suhteeseen miehen kanssa, jolla on jo lapsia.



Kaikki joutuu miettimään tarkasti: mm. omien lapsien säästötilit, tulevien opiskeluiden rahoitukset, perinnöistä nyt puhumattamaan. Meillä pelin henkin on aina ollut selvä, en osallsitu sentilläkään miehen lapsen kuluihin.

Komppaan edellistä ja suosittelen sellasta miestä kellä ei ole lasta ennestään tai ei ole ollut naimisissa. Miehen ex-vaimokin yksi rasite.

oikeasti kasvattaa tai edes katsella toisen naisen lasta, joka käy teillä vaikka joka toinen viikonloppu? Oletko oikeasti kiinnostunut jonkun toisen lapsesta, sillä omalta se ei koskaan tule tuntumaan. Ei vaikka kuinka tajuaa, että lapsen käynnit ovat tärkeitä lapsi-vanhempi suhteelle, mutta kun sinä et koskaan tulemaan toinen näistä, ja sinulle nämä ovat pakollisia käyntejä, joihin pitää sopeutua.

Sikäli helpompi sopeutua. Alkuun lapsi tuntui vieraalta ja oli molemminpuolista ujostelua. Pikkuhiljaa tutustuttiin. Kun saatiin yhteisiä lapsia niin osasin paremmin suhtautua miehenkin lapseen.

Nykyään odotan näitä viikonloppuja. Lapsilla kun on keskenään niin hauskaa ja onhan tuo miehen lapsi tullut tutuksi vuosien varrella.

Jos erottaisiin, niin kyllä minulle tulisi kova ikävä jos en enää näkisi miehen lasta.

oli pieni poika kun mentiin yksiin ja hyvin mä tulin toimeen, ei mitään ongelmia ollut, ihan normaalia elämää elettiin aina pojan olessa meillä, kai se on itsestäkin hyvin pitkälti kiinni miten suhtautuu lapseen, lapsihan on viaton kaikkeen.



Nyt jo aikuinen mies on tämä ottopoikani ja puhuttelee mua äidikseen vieläkin

-niin se lapsi raukkakin varmaan laskee,voi helevtti mitä tanupäitä:kyllä tuolla koulumaailmassa näkeenkin,kuinka epätasapainossa lapset ovat,kun isän ja äidin nyxät valitettavan usein inhoavat lapsia - ja sitä ei voi peittää!! kyllä ottaa päähän,voi VIT..!

on uusperheessä.



Voisin kuvitella, että jos lapsi asuu perheessä on helpompi (vaiko pakko?) sopeutua kuin, että näkee 6 päivää /kk.



Ja, kun lapsi on murrosiässä tulee lähes aina ongelmia: nuoret alkavat silloin miettimään itseään suhteessa vanhempiinsa, ja jos taustalla on eroperhe + uusi äiti/isä, ristiriidat ovat yleensä silloin suurempia.

-niin se lapsi raukkakin varmaan laskee,voi helevtti mitä tanupäitä:kyllä tuolla koulumaailmassa näkeenkin,kuinka epätasapainossa lapset ovat,kun isän ja äidin nyxät valitettavan usein inhoavat lapsia - ja sitä ei voi peittää!! kyllä ottaa päähän,voi VIT..!

käymästä.

T: 4

-ei varmaan tarvi odotella kylään aikuisenakaan-missähän vaiheessa ne sinun omat kultanuppusi alkavat kyseenalaistaa moista yhden lapsen savustamista?? Mikä lapamato sulla on miehenä,jos hän ei tästä tilanteesta ole huolissaan???

Mutta kaiken kaikkiaan elämä on mennyt aika kivuttomasti jo kahden vuoden ajan. Minulla siis on poika edellisestä liitostani ja nykyinen mieheni oli ihan lapseton poikamies ryhtyessään suhteeseen kanssani. Jonkin verran lapsi aiheuttaa ristiriitoja, lähinnä siksi, että meillä on jonkin verran eroavaisuutta kasvatusperiaatteissa. Varmasti suhteemme olisi mieheni mielestä ongelmattomampi, ellei lasta ja sitä myöden myös pysyvää suhdetta exääni olisi. Aina mies kuitenkin muistaa kertoa, että suhteemme on kyllä vaivan arvoinen. Lapselleni "uusi" mieheni on todella tärkeä, koska hänen isänsä asuu ulkomailla ja tapaa lastaan vain harvoin. Olen onnellinen siitä, että mieheni jaksaa ja haluaa puuhata lapseni kanssa paljon ja kaikkea sellaista, mihin en itse kykene. Mutta tämä tietysti vaatii häneltä paljon.